On vaan niin kovin vähän minulla kaikelle maailmalle kerrottavia asioita -mistä niitä tällaisen äijän elämään riittäisi- että blogiinikin tulee sit taas ruoka-aiheinen juttu.  Ja näitä kotiasioita edelleen, ei tästä juuri tule lähdettyä valmiisiin ravintolapöytiin. Eikä niin olisi varaakaan.  Syömättä en silti ole ollut, pikemmin olen liikaakin ruoan vieressä viihtynyt. 

Ja tunnustan minä senkin, en minä kovin usein ruokaa laita. Jos itsekseni oleskelen, niin mikroon jotain työnnän. ja temppuilematta syön. Näin kesäaikana kun hiukan talouttani paikkailen satunnaisella työnteolla niin ei siinä enää päivän päätteeksi riitä innostusta keittelemiseen ja paistelemiseen. Mutta, tänään nyt sitten taas muljahti mieleen että vois muutakin kuin sen maksalaatikon ja makkarapätkän...  vähän vaikka terveellisempää.

Mikäs sen helpompaa,  kesällä. Jonkunlainen kulho tai vati tai hätätilassa pussi mukaan ja ulos. Sakset perstaskuun ja kontalleen nurmikolle. Siellä sitä on, salaattiainesta jos jonkinmoista. 

Nokkonen on parhaita, siinä on  C- A-, B-, E- ja K-vitamiineja. Rautaa siitä on monta kertaa enemmän kuin pinaatissa. Kuitua, tottakai,ja piitä kasvissa on 60 kertaa enemmän kuin lehtisalaatissa. Mikähän kaupan kalliista ruohoista pistäisi paremmaksi? Ainakaan hinta-laatusuhteen osalta?

Maitohorsma, rentun ruusu, siitä taisin jo joskus kirjoittaa,  ja netistä löytyy tietoa, on se hyvää. Piharatamon lehtiä käytetään rohtona myös vatsa- ja suolistosairauksien hoidossa, ja lisäksi niillä on virtsaneritystä lisäävä vaikutus, mutta minulle se on enemmän mukava salaattiaines, lääkinnän taidan jättää ammattilaisille. 

ruohosipuli ja lipstikka ovat tuttuja maustekasveja, terveellisiä, ja  ne ovat kovin sopivia tällaiselle puutarhanhoidosta hölkäsen pöläystä ymmärtämättömälle. Kun ne johonkin laittaa kasvamaan, niin siinä se sitten ovat, kasvavat ja röyhistyvät vuosi vuodelta.  Jokunen asia sentään on elämässä helppoa!  Voikukkaa myydään jo vihannestiskeiltä, ja miksei, ostakoon sieltä joka ei usko että samaa kasvia se on, kotipihassa ja metsän reunassa,  ilman hintalappua.  Siankärsämöä otin mukaan, sitä ei ehkä kannata hirmuisia määriä salaattiin tai kastikkeeseen laittaa, ei siksi että se mitenkään vaarallista olisi mutta maun saamiseen riittää kohtuus.

Semmoinenkin muoti on nyt, että pitäisi huushollista hävittää kaikki tavarat joita ei ole just muutamaan vuoteen tarvinnut. Vanha pois, hus!  Ei tartu minun ikäluokkani äijän ajatteluun ihan helpolla.  Meille kun opetettiin ettei mitään käyttökelpoista  aleta roskiin laittamaan, vieläpä kehotettiin korjaamaan jos jokin mei rikki.  On parsittu villasukkia ja paikattu pyöränkumeja,  ei tilattu netistä uutta kotiovelle ihan ensi hätään.  Luja on uskoni siihen että "aika tavaran kaupitsee", ei lähde helpolla roskalavalle minun rahalla ostamani tavara. Sanokoon  sitten joku uusi elämäntapafilosofia mitä tahtoo.  Nytkin muistin, että enkös vaan kantanut vintille parikymmentä vuotta sitten ihan moottorikäyttöisen vihannessilppurin -silloin kun oli tietysti elämässä muita kiireitä eikä juurikaan tullut ruohoja silputtua. Nuorena kun piti ehtiä niin työhän kuin ylityöhön, osallistumaan ja oppimaan ja kaikessa mukana olemaan.   No, siellä se oli, muun päivämääräjärjestyksessä perältä alkaen varastoidun tavaran takana. Paksussa pölyssä, mutta toisaalta taas niin muodikkaan retron näköisenä että ihan tuli hyvä mieli jo vekottimen katselemisesta.  Sillä sitten alkaa justkohta hurina käymään ja salaatti silpuksi menemään.