etusivuotsikko2

puitahellaanKovin harvoin tätä, unohtumaan päässyttä blogiani täytän tekemisteni kuvaamisella. Asiaan kriittisemmin suhtautuvat voivat tietysti todeta ettei siinä kukaan mitään senpuoleen menetä. Ketäpä kiinnostaisi? Tavallisen elämäänsä tyytyväisen, liki onnellisen miehen muitaheilauttamatonta elämää. Työtä ja pienissä ympyröissä pienistä mukavista asioista nauttien, sellaiseksi tämä on mennyt.

Toki suuremmatkin kuviot ovat siellä jossain taustalla, tämän yhteiskunnan kuvioiden mukaan kun on askelmerkkejä pitänyt soveltaa.
Työntekokin... vanhempi ikäluokka muistanee vielä laman? 90-luvun alussa kun siivottiin urakalla, pantiin köyhät polvilleen ja samalla lakaistiin muutama kymmenentuhatta pikkuyrittäjää pois isompien jaloista -loppulitviikissä valtio pelasti pankkeja ja suursijoittajien pääomankasvua -vähempiosaisille ei ainakaan tähän mennessä ole sen ruljanssin kurimuksesta myötätuntoa herunut.

Menihän siinä minultakin kaikki. Melkeinpä olin näkevinäni ulosottomiehenkin silmäkulmassa kyyneleen kun yhdessä asioitani silloin pohdittiin. No, mikäs, henkiin sentään jäin. Pari kaveria ratkaisi tilanteensa toisin. Kun valoa ei näkynyt. Mutta aikansa se sittenkin otti, siitä kokonaan toipuminen. Töitä, niitä pätkiä, pieniä murusia palkkatyön kentältä, keräsinhän minä niitä kuin mummot karpaloita -yhden sieltä, toisen täältä. Verokirjalla ja ilman, kovastimainostettujen laskutusyhtiöiden kautta, kevytyrittäjäksi sanottuna, sellaisenahan minäkin vuosikymmenet. Kun ei ollut rohkeutta enempään, kyllä se siperia opetti varomaan ja hiljaa kävelemään!

Mutta kun... ties kenen taskuun siinäkin tuli tienattua. Viisi prosenttia ottivat joka laskusta. Ja kun olisivatkin ottaneet vain työstä, mutta kun vielä niistä aineistakin joita en millään ilveellä voinut asiakkaalta yli kaupan hinnan laskuttaa - siis tavaran kuljetus kaupasta asiakkaalle toi pelkkää tappiota. Helppoa se oli, mutta lopulta siinäkin alkoi tuntemaan itsensä jotenkin hyväksikäytetyksi.

Melkein kolmekymmentä siis minun kohdallani kesti se lamasta toipuminen. Ja sitten ajattelin että jospa taas jotain yrittäisin. Ilmoitus kaupparekisteriin ja arvonlisäveroilmoitus verottajalle. Onhan se niinkin että käyköön sitten kuinka käy, tuskin sen pahempaa tulee kuin viime kerralla, ja siitä on todistetusti hengissä selvitty. Miksei sitten taas kerran. Eiköhän tuosta huonommassakin tapauksessa jääne taas kaksi kättä, "velkaa ja verisiä vaatteita" ...ja niiden kanssa on vähän kuin vanhojen tuttujen seurassa.kirsikkapuut 001

Etttä eikös sitä eläkkeellä? Niinpähän sitä, eikä joutilaassa eläkkeelläolossa mitään vikaa ole. Tässä taitaa työstä tykkäämisen lisäksi ihan pikkuisen vaikuttaa se taloudellinenkin puoli...  Totuuden nimessä on toki sanottava että suurin osa eläkeläisistä pärjää aivan hyvin eikä tarvetta työntekoon ole.  Elämänikäisen kouluttamattoman pätkä- ja sekatyöläisen kohdalla eletään kuin eri maailmassa. Oikein ja kohtuullista se lienee, mitäpä minä sitä sen enempää ruotimaan. Pitänee vain todeta että mielellään tästä aamulla töihin lähtee niin kauan kuin  kädet toimivat ja vanhasta muistista laudat oikeille paikoilleen hakeutuvat. Ja taitaapa  se minulle paremmin sopiakin, ehkäpä siinä tehdessään tuntee itsensä hiukan tarpeelliseksikin? 

Uutisia satunnaisesti kuuntelen. Koronasta nyt on media saanut oivallista täytettä ja värikästä kerrottavaa. Yksi ja toinen, kuka mihinkin rahojaan poikimaan sijoittanut, on päässyt huutamaan kurjuuttaan, nälkäkuoleman partaalla väittävät olevansa. Jos nyt tuloerot ovat kovasti koronan aikana kasvaneet, pääomat kasautuneet entistä suuremmalla vauhdilla ja raha tullut rahan luo... ei siitä niin viitsitä mitään sanoa.

Ihan hyödyksi on tainnut korona lopulta , noin taloudellisesti ajateltuna, olla tällaisen pikkuyrittäjänkin kannalta. Ellei sitten ole rahojaan kapakointiin ja muuhun rillutteluteollisuuteen sijoittanut. Kas, kun eivät ole ihmiset niin kovasti rahojaan kapaan kantaneet, rillutelleet ja rellestäneet pitkin maita ja mantuja, turistikeskuksia ja sitä "kauniiden ja rohkeiden" elämänmallia toteuttaneet niin eikös vaan; rahaa onkin riittänyt arkisempiin, ehkä hiukan pysyvämpiinkin kohteisiin. On korjattu ja rakennettu terasseja, on tapiseerattu , vuotavia kattoja on pellitetty, onpa laitettu mukavampia kulkuluiskiakin siltä varalta että joskus ei jalka sitten enää niin ketterästi nousekaan. Ja sehän on tuonut työtä, ja rautakauppakin on osansa saanut. Puutavaraa on mennyt siihen malliin että ahneus jo on iskenyt. Ei se puun hankintahinta juuri noussut eivätkä saurien työpalkatkaan mutta laudaksi sahattuna ja niputettuna on hinta saatu jo yli kaksinkertaiseksi eikä armoa tunnu löytyvän. Silloin otetaan kun saadaan, perskules! Ehditään sitä sitten välillä valittamaan valtiolle taas kurjuutta ja avustuksia pyytämään.

Mutta sellainen on maailman meno, eikä se minun murehtimisestani parane. Eikä tuosta näytä muillakaan sen suurempaa surua olevan. Totuttu on.

Mitäpä minä siis tuosta koronasta, väistelenpä edelleen kapakoita ja taputteluetäisyydelle tuppautuvia ihmisryppäitä -kait niiden aika jo tässä iässä muutenkin ohi on. Enpä kaipaa.

Oikeastaan  olen suhteellisen onnellinen mies. Kun en niin tuppaudu paikkoihin joissa minua ei kaivata, otan tämän elämän pienet ilot vastaan ja murheiden kanssa sitten elän sovinnossa, niihin takertumatta... eipä tässä valittamista ole.

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

 

2020 peruutettu

Peruutuksen syytä tuskin tässä tilanteessa tarvitsee selitellä. Asiat nyt vaan ovat näin. Eikä ole ennustettavissa miten pitkään -vai pysyvästi?

Kansalaistoimijoilla on totuttautumista "uuteen normaaliin"

Tällainenkin tapahtuma, joka on totuttu  eri paikkakunnilla järjestämään tietyn sopivan kaavan mukaan, totuttuine kahvitteluineen, puhujineen, kohtaamisineen, ei yhtäkkiä enää onnistukaan.   

Tapahtuman järjestäminenhän on toki kaikille mahdollinen, sitä ei ole kiintiöity minkään tahon yksinoikeudeksi, ja  järjestäjinä löytyykin eri paikkakunnilla hyvinkin erilaisia  ihmisryhmiä.   Tämä tilanne on varmasti kaikille  tasapuolisesti yhtä haastava. Miten toimitaan kun fyysiset joukkotilaisuudet ovat terveysvaara ja sellaisena  kovin uskallettuja järjestää.   Valmista sapluunaa esim virtuaalikohtaamisten yössä järjestämiseksi ei ole kenelläkään.

Ideointia, uutta ajattelua, kokeilujakin... sitä nyt tarvitaan niin kansalaisjärjestöiltä kuin toimivilta ja toiminnallisilta kansalaisiltakin.   Ehkä siinä avautuu myös uusia mahdollisuuksia?

 

 

 

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Koronaväsymys on jo  otettu politiikan työkaluksi.


Hallitus onnistui tähän asti, suomi torjui pandemian etenemistä paremmin kuin vaikka naapurimaa.

Mutta kun tilanne jatkuu, ja toisaalta pahimpia öyhöttäjiä kiusaa sekin että rauhallisella ja asiallisella johdolla on saatu tuloksia, on aika sekoittaa hommaa.

Propagandarumba on alkanut. Hallitus on saatava näyttämään syylliseltä kaikkeen mitä koronaan liittyy. Jos joku virkamies tekee järjettömät kaupat _joista ei tietenkään ilmoita etukäteen hallitukselle niin ministerienhän siitä pitäisi erota. Jos suusuojien käytöstä on tutkijoiden joukossa erilaisia mielipiteitä niin ministerit ulos, perkele!

Hallituksen ja THL:n ohjeet ja määräykset ja suositukset ovat nyt sitten kertakaikkiaan vääriä ja haitallisia, joko liian tiukkoina tai liian löysinä, pääasia että ovat niin väärin ettei niitä ainakaan kannata vakavasti ottaa.

Tähän asti siis meni aika hyvin. Kansalaiset olivat hetken yhdessä torjumassa epidemiaa.

Kun se ei kuitenkaan heti ja nopeasti ohi mennyt, niin väsymys iskee, ja väsyneitä ihmisiä on helppo yllyttää kääntämään kelkkansa.

Nyt siis yritetään saada hallitus syylliseksi ja nurin, tilalle -niin mitä?
Odinin soturit? vahvistettuna saman porukan "aseettomalla siivellä" joka toimisi julkisivuna?

Olennaista asiassa on se, että kun nyt yritetään saada epidemiaa hillinneen valtiovallan toiminta näyttämään vahingolliselta ja naurettavalta, niin torjuntatoimien laiminlyöminen alkaa joidenkin uhoajien joukossa näyttämään sankariteoilta joilta osoitetaan että mehän emme tuollaisten johtajien juttuja kuuntele, nyt laitetaan vauhtia ja viis veisataan jostain varovaisuudesta.

Me tätä lopulta kärsimme, sekä terveydellisesti että taloudellisesti.


Kirjoita kommentti (5 kommenttia)

puitahellaanVuodenvaihteen suurin uutinen kansalaistoiminnan kannalta on varmasti silakkaliikkeen syntyminen Suomeen.

"Maan hiljaiset", ääriainesten uhkaa ja öyhötystä pienellä pelollakin katselleet tavalliset ihmiset  alkoivat kokoontua rauhanomaisen, ihmisarvoa loukkaamattomana pitävän ajatuksen ympärille.  Tilausta tälle täytyi olla, koska esimerkiksi facebookissa runsaan viikon aikana parikymmentätuhatta ihmistä liittyi mukaan, ja päivittäinen kasvu näkyy olevan tuhannen ihmisen luokkaa.

Hieno piirre asiassa on se, että nyt on perustettu liike johon mahtuvat mukaan kaikki. Kaikki jotka puolustavat ihmisyyttä, haluavat vähentää vihanlietsontaa - ja siinä se olennainen sitten sisällöstä olikin. Ja tekevät sen solvaamatta ja loukkaamatta edes  vastustamiaan rasisteja ja natsimielisiä , henkilökohtaiset loukkaukset kun jätetään väliin. 

Mukaan näyttävät hyvin sopineen  kaikkien puolueiden jäsenet ihan äärioikeiston puoliaseellista siipeä lukuunottamatta -heille tämänkaltainen kansannousu tietysti on kovin ikävää katseltavaa. Ja mukana ovat myös erilaisia maailmankatsomuksia tunnustavat ihmiset, ainakin toistaiseksi keskustelu on pysynyt hyvin asialinjalla siitä huolimatta että lähes kaikissa muissa asioissa kuin ihmisarvon puolustamisen suhteen  näkemyserot voivat olla todella rajuja.

Kyllä ihmiset -ainakin lähes kaikki- pystyvät asialliseen keskusteluun, kun sovitaan pelisäännöistä.  Ihan varmasti haasteitakin tulee, olisi kumma jos joku ei aina joskus haluaisi  nostaa esiin juuri omaa ideologiaansa, poliittista, filosofista tai johonkin muuhun liittyvää. Ja jos sattuu sopivasti hollilla olemaan joku toinen, jonka maailmankatsomus on päinvastainen, niin  väittelyhän siitä syntyy.  Mutta, jos sekin osataan tehdä asiallisuuden rajoissa, asiapohjaan ja tietoon ja tieteelliseen ajattelutapaan perustuen, niin  sekin onnnistuu ketään loukkaamatta.

Keskustelu on todella vilkasta, ja pitkästä aikaa tuntuu siltä että ns. tavallinen kansa on lähtenyt liikkeelle, osallistumaan johonkin.  Ehkä pitkään onkin ollut kysymys tällaisen mahdollisuuden puuttumisesta?  Puolueet, erilaiset etujärjestöt, hengelliset järjestöt...onhan noita oman rajatun ideologiansa ja katsomuksensa piiriin sieluja kerääviä toki ollut riittämiin, mutta  näiden yläpuolelle, kaikille tilaa antavia foorumeja ei juurikaan ole näkynyt. Ja jos on yrityksiä ollut, kovin usein ne ovat olleet sittenkin jollain tapaa "ylhäältä johdettuja", vähän kuin viran puolesta  ylhäältä alaspäin elämänohjeita jakavia.

Ihan ilokseni olen huomannut, että olenpa tainnut tähänkin asti jollain tapaa hyvässä seurassa olla...kovin suuri osa facebook-kavereistani näkyy   lähteneen mukaan.

Jos hyvin käy, tämä saattaa merkitä melkoista voittoa vapaalle kansalaistoiminnalle -ihmisillä on halua olla mukana.

Kirjoita kommentti (9 kommenttia)

mummuja 2Medialla meitä kuljetetaan.

Vanhushuollon asioissa on vastaisku tiedotuksessa sitten alkanut. Kun ensin kävi ilmi, että homman siirto  sijoittajille aiheutti just sen mikä tiedettiinkin, eli että rahat menevät voittoihin eikä niistä edes veroja makseta, niin nyt rummutetaan että eihän sitä rahaa ole toki tullut tarpeeksikaan.

Kirjoita kommentti (5 kommenttia)

veturi1917Kokeilematta oli, kapearaiteisella museorautatiellä ajelu. Jostain syystä se oli vaan jäänyt, mutta nyt, kesäsunnuntaina, oli just sopiva päivä lähteä Juhani Ahon rautatien Matin ja Liisan tapaan "ajelemaan hupia".

Vasta Humppilan asemalla, pahviset piletit kädessä, tajusin että vapaaehtoistyöllä, talkoilla, tämäkin kulttuurinsäilytystyö hoidetaan. Kuten niin moni muukin elämäämme ja vapaa-aikaamme rikastuttava toiminta. 

Kun sitten olimme leppoisasta junailusta ja kesästä nauttivien hymyilevien kanssamatkustajiemme kanssa kuunnelleet kiskojen rentouttavaa kolketta Minkiön asemalle saakka, johkaannuin siinä junan parikymmentä minuuttia seistessä, puheisiin veturimiesten kanssa.  Tuossa kuvassa näkyvä, ensimmäinen itsenäisessä suomessa valmistettu, vuodelta 1917 oleva höyryveturi  ei tosin meitä tänään kiskonut -syystä joka sitten selviää kohtapuoliirautatie 020n.

Niin, radan, veturien, asemien, kahvilatoiminnan, museon, vaunujen jne kunnossapito ja homman pyörittäminen on ensisijaisesti työtä.  Ja enemmän raskasta, likaistakin, joskus jopa tylsää, ihan käsillä tehtävää ahertamista. Junailua vähemmän.  Ja sellainen talkootyö ei nykyaikana kovasti varsinkaan nuorempaa ikäluokkaa kiinnosta. 

Museorautatieyhdistyksessä on jäseniä yli kahdeksansataa, mutta kuten yleensä yhdistyksissä, vain osa ottaa aktiivisesti työkaluja käteen ja uhraa vapaa-aikaansa, sitoutuu touhuamaan aikataulujen mukaisesti ympäri vuoden. Muutama kymmenen heitä löytyy, enemmänkin saisi olla, totesivat veturimiehet. Nytkin tehdään rataan laajennusta, alkuperäiselle paikalleen ns soraraidetta, jota pitkin on aikoinaan kuljetettu soraa radan kunnossapitoon. Yksi kaveri on työllistettynä, koko muu porukka talkoissa.  Ehkä tällaisiin kulttuuria säilyttäviin ja kaikkien yheiseksi hyväksi tuleviin hankkeisiin voisi yhteiskunta hiukan panostaa?

 

 

veturi valmetNiin, tänään meitä kiskoi tämä Valmet  vuosimallia 1948. Näitä valmistettiin sotakorvauksina  , ja jostain syystä kymmenen kappaletta jäikin Suomeen.  Iloisesti ja sitkeästi se juoksutti vaunuriviä, ja pilli ainakin oli nautinnollisen tehokas. Vieressäni istuneen junatuttavuuden, pari-kolmevuotiaan Eemelin, kanssa tykkäsimme veturinkuljettajan fanfaareista ihan erityisesti.

Melkoinen ruljanssi, tämän kokonaisuuden pyörittäminen! Ja vaatii velvollisuudentuntoista porukkaa, yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä. Mutta, on sitä sitten satunnaisen kuljeksijan, kesän erilaisten aktiviteettien maistelijan mukava sivusta seurata!  Ei voinut epäillä, kyllä he työstään myös nauttivat!

1lkvaunussaSain sitten tietää senkin, että mahdollista on vaikkapa vuokrata omalle porukalleen kokonaisen juna-ajelun oheistoimintoineen näiden joka kesäsunnuntai ajettavien vakiovuorojen lisäksi, ja silloin kun juna ei kulje voi vuokrata resiiinan, pumputa itsensä ja kaverereita vaikkapa radan varressa olevalle laavulle makkaranpaistoon.

Museorautatien "keskuspaikkana" toimii   Minkiön asema, vanha asemamiljöö jossa on kalustoa useilta toimineilta kapearaiteisilta rautateiltä.

Yhdistyksellä on  omat verkkosivut, joihin kannattaa tutustua https://jokioistenmuseorautatie.fi/fi/

Avoikkunaisessa vaunussa tietysti tällaisena kesäpäivänä matkustimme, mutta pakko oli kokeilla myös paremman luokan penkkiä!    Junamatkaan kovin tyytyväisenä lähetän terveiset mahdollistajille, toiminnan ylläpitäjille! 

ja tulenpa uudelleen, kunhan taas ruohikkopalon vaara on ohi  ja höyryveturi valjastetaan juoksuttamaan vaunuja Humppilan ja Jokioisten välillä!

 

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

On vaan niin kovin vähän minulla kaikelle maailmalle kerrottavia asioita -mistä niitä tällaisen äijän elämään riittäisi- että blogiinikin tulee sit taas ruoka-aiheinen juttu.  Ja näitä kotiasioita edelleen, ei tästä juuri tule lähdettyä valmiisiin ravintolapöytiin. Eikä niin olisi varaakaan.  Syömättä en silti ole ollut, pikemmin olen liikaakin ruoan vieressä viihtynyt. 

Ja tunnustan minä senkin, en minä kovin usein ruokaa laita. Jos itsekseni oleskelen, niin mikroon jotain työnnän. ja temppuilematta syön. Näin kesäaikana kun hiukan talouttani paikkailen satunnaisella työnteolla niin ei siinä enää päivän päätteeksi riitä innostusta keittelemiseen ja paistelemiseen. Mutta, tänään nyt sitten taas muljahti mieleen että vois muutakin kuin sen maksalaatikon ja makkarapätkän...  vähän vaikka terveellisempää.

Mikäs sen helpompaa, salaattia 015 kesällä. Jonkunlainen kulho tai vati tai hätätilassa pussi mukaan ja ulos. Sakset perstaskuun ja kontalleen nurmikolle. Siellä sitä on, salaattiainesta jos jonkinmoista. 

Nokkonen on parhaita, siinä on  C- A-, B-, E- ja K-vitamiineja. Rautaa siitä on monta kertaa enemmän kuin pinaatissa. Kuitua, tottakai,ja piitä kasvissa on 60 kertaa enemmän kuin lehtisalaatissa. Mikähän kaupan kalliista ruohoista pistäisi paremmaksi? Ainakaan hinta-laatusuhteen osalta?

Maitohorsma, rentun ruusu, siitä taisin jo joskus kirjoittaa,  ja netistä löytyy tietoa, on se hyvää. Piharatamon lehtiä käytetään rohtona myös vatsa- ja suolistosairauksien hoidossa, ja lisäksi niillä on virtsaneritystä lisäävä vaikutus, mutta minulle se on enemmän mukava salaattiaines, lääkinnän taidan jättää ammattilaisille. 

ruohosipuli ja lipstikka ovat tuttuja maustekasveja, terveellisiä, ja  ne ovat kovin sopivia tällaiselle puutarhanhoidosta hölkäsen pöläystä ymmärtämättömälle. Kun ne johonkin laittaa kasvamaan, niin siinä se sitten ovat, kasvavat ja röyhistyvät vuosi vuodelta.  Jokunen asia sentään on elämässä helppoa!  Voikukkaa myydään jo vihannestiskeiltä, ja miksei, ostakoon sieltä joka ei usko että samaa kasvia se on, kotipihassa ja metsän reunassa,  ilman hintalappua.  Siankärsämöä otin mukaan, sitä ei ehkä kannata hirmuisia määriä salaattiin tai kastikkeeseen laittaa, ei siksi että se mitenkään vaarallista olisi mutta maun saamiseen riittää kohtuus.

Semmoinenkin muoti on nyt, että pitäisi huushollista hävittää kaikki tavarat joita ei ole just muutamaan vuoteen tarvinnut. Vanha pois, hus!  Ei tartu minun ikäluokkani äijän ajatteluun ihan helpolla.  Meille kun opetettiin ettei mitään käyttökelpoista  aleta roskiin laittamaan, vieläpä kehotettiin korjaamaan jos jokin mei rikki.  On parsittu villasukkia ja paikattu pyöränkumeja,  ei tilattu netistä uutta kotiovelle ihan ensi hätään.  Luja on uskoni siihen että "aika tavaran kaupitsee", ei lähde helpolla roskalavalle minun rahalla ostamani tavara. Sanokoon  sitten joku uusi elämäntapafilosofia mitä tahtoo.  Nytkin muistin, että enkös vaan kantanut vintille parikymmentä vuotta sitten ihan moottorikäyttöisen vihannessilppurin -silloin kun oli tietysti elämässä muita kiireitä eikä juurikaan tullut ruohoja silputtua. Nuorena kun piti ehtiä niin työhän kuin ylityöhön, osallistumaan ja oppimaan ja kaikessa mukana olemaan.   No, siellä se oli, muun päivämääräjärjestyksessä perältä alkaen varastoidun tavaran takana. Paksussa pölyssä, mutta toisaalta taas niin muodikkaan retron näköisenä että ihan tuli hyvä mieli jo vekottimen katselemisesta.  Sillä sitten alkaa justkohta hurina käymään ja salaatti silpuksi menemään.  

 

 

 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

 

ateria 004 En ole millään lailla intoilija kasvisten suhteen. Olen huomannut että minulle sopii vallan hyvin kaikkia ruokia sisältävä ruokavalio -ilman nirsoilua. Poissa ovat pysyneet niin allergiat kuin suolistovaivat, lääkäri ei ole liki päässyt. 

Kaikkea syön, ruohosta sikanautaan, ja minusta se on hyvä. On  yksi murhe vähemmän kun ei kulu aikaa ruokalajien valikoinnissa, syön mitä itsellä on ja mitä sitten tarjotaan, jos joku jotain tarjoaa. Sellaistakin sattuu, vaikkei minua kenenkään ainakaan lobbausmielessä kannattaisi ruokkia.  

Hintaa katson, kun aineita ostan.  Kaupoissa olen huomannut, että en ole yksin. Hintalappuja tihrutetaan, lukulaseja kaivetaan taskusta ja oransseja lappuja metsästetään.  

Toki on niitä joille hinta ei kertakaikkiaan merkitse mitään, rahaa kun vaan on, söi ja joi sitten mitä tahansa. Ja saattaa se joskus , rahavarojen pursutessa, tulla mieleen semmoinenkin ajatus että ei halvalla hyvää saa, aina parempi mitä kalliimman tuotteen löytää. 

Just oli esillä semmoinenkin uutinen että vuohenputkea, tuota jokaisen pihan rehottavaa salaattivärkkiä, on muovipakkauksissa myynnissä suomen kaupoissa  330 euron kilohintaan!  Muuttuu vikkelästi rikkaruoho herkuksi kun laitetaan hinta kohdalleen, pakataan nätisti ja lätkäistään luomuleima lappuun.  Hiukan käy kateeksi idean hyödyntäneitä, saishan tuota minultakin, vaikka kymmenesosalla tuosta hinnasta. Ja vielä eläisin kesän tuotoilla talven uuninpankolla lekotellen tai vaihtoehtoisesti jossain auringonpaisteessa- miten sit sattuisi huvittamaan.

 

 

Tänä aamuna sitten kuitenkin jätin vuohenputkeni rauhaan, niissä on tuolla kilohinnalla minulla omaisuus kiinni.  Maitohorsmaa  litran verran keräsin. Niitä versoja, pienilehtisiä, punertavia, kaikkein maukkaimpia.  Paistinpannulla  nestettä haihdutin ja rapeutin, suolaa sekaan ja siinä se.  Pihalta nappasin hiukan ruohosipulia ja lipstikanlehden,  lämmitin mikrossa eilisen perunamuusin jämät ja pari makkaranpätkää (ihan vaan  monipuolisuuden vuoksi, lautanen olisi niin tylsän näköinen pelkillä kasviksilla)

 

Aterian hinnaksi tuli noin 50 senttiä.  

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

 

lipstikkaLipstikka se on, erinomainen maustekasvi. Viikon takainen kuva, ja nyt tuokin taimi on jo melkein puolimetrinen. Noita minulla siellä täällä tontillani kasvaa, se kun on siitä mukava kasvi että hoitaa itse itsensä, versoo ja  työntää puolentoista metrin korkuisia pensaita vuosi toisensa jälkeen.  

Ruohosipuli ja raparperi ovat niitä muita minun mieleisiäni kasveja, ne kun eivät kummempia toimenpiteitä vaadi, kasvavat kun ovat kerran paikkaansa asettuneet. 

Ne muodissa olevat ruohot, cannabis ja semmoiset, olkoon nyt sitten vielä harkinnassa kun ei ole kokonaan vielä  vihreää valoa näytetty eikä maataloustukea luvattu -ei sitä silti taitaisi tällainen omavaraisviljelijä saada muihinkaan kasveihin, isompia maa-alueita olisi vissiin omistettava? 

Mutta, joo, päihdepolitiikasta ajattelin kirjoittaa, kun asia jossain uutisessa eteeni pomppasi.

 

Semmoisen otsikon huomasin, että cannabikseen liittyviä pahoja mielikuvia pyritään nyt poistamaan. Että keskustelu muuttuisi myönteisemmäksi ja rakentavammaksi.

Sellainen se suunta on, ja kun hiljalleen saadaan entiset raittiusjärjestötkin tukemaan uutta uljasta päihdepolitiikkaa niin esteet ovat kovin helposti poistettavissa. Yleinen mielipide muuttuu myönteiseksi näiden aineiden käytölle kunhan jaksetaan satsata tiedotukseen ja mainostukseen. Kaupan vapautuessa toki bisnesmiehet huolehtivat sitten jo mainostuksesta ja myynninedistämisestä ominkin voimin.

Yhtä asiaa tässä olen mietiskellyt.

Kun sitten valtiovalta, yhteiskunta, päättääkin että se on vallan hyvä asia, se käyttö, eikä mitenkään semmoinen paha ja vastustettava kuten joskus ennen väitettiin, niin ottaako yhteiskunta sitten vastuuta tähän asti harjoittamastaan virheellisestä päihteidenehkäisystä?

Minullekin antoivat 70-luvun alussa sakkoa hashiksenpoltosta, oliko se silloista rahaa 400 markkaa -jotain semmoista. Jos nyt todetaan, että sehän oli täysin väärä tuomio, minähän olin tehnyt aivan oikein, kuten nyt sitten tiedetään, ja tuomio oli aivan aiheeton.

Ei minua se 400 markkaa harmita, olisi se johonkin kuitenkin mennyt.

Mutta, paljon enemmän siinä tapahtui. Perhana, minun hashiksenpolttoni loppui siihen. Yhteiskunta antoi niin selvän viestin että minäkin sen ymmärsin.
Jos nyt lakeja muutetaan, ja todetaan että ei tosiaan, ei mistään pahasta tai harmillisesta minun puoleltani ollutkaan kysymys, vaan siitä että silloinen yhteiskunta oli aivan väärällä puolella tämän asian kanssa -korvataanko minulle ja muille samassa tilanteessa olleille mitenkään?

Kuka pystyisi laskemaan tai mittaamaan, miten paljon olen menettänyt kun yhteiskunnan painostuksesta lopetin hyvällä alulla olleen mielenvirkistyksen hashiksen avulla? Kohta viisikymmentä vuotta mennyt kuin hukkaan! Ei siinä paljon lohduta se että seuraavien sukupolvien cannabiksenkäyttöä tuettaisiin sitten senkin edestä. Prkl.

 

p.s. jos joku sitten lipstikan taimen haluaisi, niin kauniisti tai edes asiallisesti pyytämällä minulta voisi semmoisen saada. On tuossa jossain puskassa sen verran että vois irrottaa tarvitsijalle.

 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)