- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 2667
Täältä mökkini rauhasta en viitsi kovin paljon päivänpolttaviin kysymyksiin kantaa ottaa. Kun en niin kaikkea viitsi edes seurata. Olen tullut siihen tulokseen, että kun kysymys kuitenkin on enemmän suurten linjojen suunnasta ja päivänpolitiikan otsikot ovat enemmän pintakuohuntaa, minulle taitaa riittää uutisten vilkaisu kerran parissa viikossa - kokonaiskuva säilyy ihan hyvin.
Niinpä en näissä blogeissani niin mieleeni muljahtavien asioiden uutisarvosta edes välitä, juttelen mitä sattuu ja jopa siitä välittämättä lukeeko näitä kukaan. Ei se muuten ole edes perimmäinen tarkoitukseni, se että minun höpinöitäni luettaisiin. Enemmän toivoisin että muutkin kirjoittaisivat itse. Siinähän sitä joutuu asioita puntaroimaan ja hankkimaan vähän taustatietoa kun alkaa niitä toisille kertomaan.
Tottakai, eri yhdistysten toimintaan osallistuvilta voikin odottaa hiukan aktiivisempaa ja innostuneempaa, enemmän perehtynyttä kirjoittelua kuin täältä sivusta katselevalta, joten ei tietenkään kannata samalle joutavien kirjoittelujen linjalle kanssani lähteä -antakaa vaan, ainakin nuoremmat, mennä ihan sydämen kyllyydestä ja päästäkää sormenne laukkaamaan näppäimillä - niinhän sen pitääkin olla.
Minä siis tässä ihan asioitten vierestä ja laiskansitkeästi näitä omiani jutustelen. Nyt tuli mieleeni kokeilla, saisinko minkäänlaista keskustelua aikaan, vaikka tämän sivuston keskustelupalstalle, tuollaisesta näennäisen neutraalista aiheesta kuin kirjat.
"Kerro minulle mitä luet niin minä kerron sinulle millainen olet". sanottiin jossain. Voi olla tottakin .
Haastan muut laittamaan kuvan omasta kirjahyllystään ja kertomaan mitkä kymmenen kirjaa ovat vaikuttaneet omaan ajatteluun ja maailmankatsomukseen -ja myös sen löytyvätkö ne yhä omasta kirjahyllystä.
Ja kai sitten täytyy aloittaa itseni paljastaminen, kun muitakin yllytän. Tässä minun kymmenen kirjaani:
Viktor Hugo ; Kurjat. Kuten kirjan ilmestyessä siitä kerrottiin, päähenkilö on elämä itse. Ja löytyy toki hyllystäni, luen muutaman vuoden välein uudelleen ja aina uutta löydän. Uusia tasoja, yhä syvempiä.
Väinö Linna; Täällä Pohjantähden alla. Kotimaamme historia ja todenmukaiset henkilöhahmot, lämmin suhtautuminen tavallisiin ihmisiin. On hyllyssäni, kuten edellinen.
Lauri Viita; Moreeni. Koko Viidan tuotanto on ehdotonta kielen hallintaa -ja nerokasta kuvausta. On hyllyssä enkä luovu.
Pentti Haanpää, kootut teokset . Haanpäätä on usein mainittu suomen parhaana kirjoittajana -ja myönnän, saattaapa ollakin. Osa teoksista löytyy hyllystä, jotain puuttuu...
W.Somerset Maugham ... niin, minkähän noista nyt mainitsisi... vaikkapa Kirjava huntu. Erinomaista psykologista kerrontaa ne kaikki ovat. Onhan noita hyllyssäni, ehkä kaikki suomennetut.
Eino Leino, Kootut runot kuuluu toki hyllyyni, nyt en vuosiin ole lukenut mutta kukapa tietää milloin taas. Kyllä Leino mestari oli.
Jack London; Rautakorko. London kirjoitti toki paljon pehmeää, rahaa kun piti tehdä, mutta myös äärimmäisen hyvää löytyy. Ja hyllyssä on rivi... onhan se tähtivaeltajakin sieltä parhaasta päästä mutta Rautakorko nyt kuitenkin on mieleenpainuvin.
B. Traven; kuolemanlaiva. Tuntemattomaksi jääneen salanimen tuotannosta voisi ottaa muitakin, ei hän huonoa kirjoittanut lainkaan. Ei löydy hyllystä, ei ole tullut divareissa tai kirpputoreilla vastaan, saattaisi tuo kirjakaupoista löytä.
Raamattu on kirja, joka väkisin tässä maassa on vaikuttanut jokaisen elämään, niin paljon on yhteiskuntamme ollut vuosisatoja uskonnon määrittelemä. Ja tämä riippumatta vähääkään siitä uskooko tuon kirjan historiankertomuksiin. Eiköhän tuosta joku painosversio löydy hyllystäni. Harvemmin enää tulee luettua.
niin... kymmenen vaikuttaneen kirjan lista on auttamattoman lyhyt, ja viimeisten kohdalla on valinta vaikeaa. Vaihtoehtoja, tärkeitä kirjoja on niin paljon. Kirjahyllyä vilkaistessa osui silmiin Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat. Valitaan siis se.
Kovin vähän on, tuo kymmenen kirjaa. Niin monta olisi siinä hilkulla, että pitäisi saada mahtumaan niihin vaikuttaveiden joukkoon, mutta kun kerrran nyt tuon lukumäärän tulin itselleni asettaneeksi... Olisi kyllä sittenkin Aleksis Kiven seitsemän veljestä saatava mukaan... kyllä se vaikutti, silloin joskus. Ja eiköhän vaan se vaikuttuminen ollut tehokkainta juuri silloin lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa, silloin kun oma maailmankuva oli muotoutumassa ja niin koulun kuin kotoa saatujen tulkintojen kyseenalaistaminen oli meneillään. Ehkäpä vois vaikka Travenin kirjan tipauttaa listalta ja päästää Jukolan veljekset mukaan.
Ihan tarkoituksella siis kokosin listaa vain tuolta kertomusten puolelta, eli työntäen sivuun sen totuuden, että tottakai minunkin maailmankuvaani on paljon vaikuttanut se tietopuolinen kirjallisuus jota satunnaisesti on käsiin joutunut. Historiankirjoitus, elämäkerrat, filosofien teokset, maailmankaikkeuden tutkimus...unohtamatta sanomalehtiä ja puolueohjelmia, tottakai, niissä on suuri osa maailmankatsomukseni aineksista, mutta antaas nyt sen puolen jäädä toiseen kertaan.
Ja jos sitten vielä vilkaisu tähän elämän konkreettisempaan puoleen... lunta satoi, pihan täydeltä, sillä aikaa kun minä olin velipojan kanssa lämmittelemässä Joutsijärven takana autiotuvalla. Voishan tässä tietysti lumityötkin tehdä... mutta saattaisivat ne sulaa itsekseenkin ainakin juhannukseen mennessä. Lumityökone kyllä riemusta pomppii pihamaalla... ja mukavia lumityöt ovat ihan kolan kanssakin, rauhallista ja hiljaista kevyttä hyötyliikuntaa, kuivan pakkaslumen kanssa. Mutta, katsotaan nyt.
Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 2971
Olisi hyvinkin voinut tämä päivä mennä istuskellen, mutta onneksi velipoika soitti ja yllytti mukaan metsään. Tarkistuskierros Joutsijärven maastossa, Sisälmystenlahden autiotuvalla ja metsäkaartin korsulla. Aikomus kun on sinne pariksi yöksi häipyä, ja varminta on tarkistaa että polttopuita on ja polut siinä kunnossa että pääsee liikkumaan.
Ja olihan ne. Sisälmystenlahden autiotuvalle oli jäätä pitkin rahdattu pölkynpätkiä, ja kirves oli tallella puusuojassa. Tuossa autiotuvassa on valurautatakka, jonka päällä lämpiää kahvipannu ja soppakattila oikein mukavasti.
On kyllä annettava täydet pisteet Porin kaupungille siitä että aikoinaan, 70-luvun alussa, tarttuivat tilaisuuteen ja ostivat parituhatta hehtaaria järvenratoja ja metsiä, ja tekivät mukavan retkeilyreitistön. No, viime vuosista tekisi mieli hiukan pientä nupinaakin laittaa, reitistön kunnossapito tökkii, aikoinaan maankuulu mallileiri turvekammeineen on vallan rapistunut, ja kun lähdetään Joutsijärven ympäristöstä eteenpäin, vaikkapa Noormarkun suuntaan, niin reitistöstä ei taida kukaan vastuuta ottaa. Alueella kulkkeneet varoittelevat vaarallisista silloista ja pitkospuista.
No, jostain netin syövereistä löysin pitkän penkomisen jälkeen maininnan että tälle vuodelle olisi Porin kaupunki jotain määrärahaa varannut reitistön kunnostuksiin -toivotaan... Reittiä on ylläpidetty monenlaisin voimin. Erilaisia työllistämisprojekteja on ollut mm TUL:n Satakunnan piirin voimin. Nyt kun maan hallitus viime vuonna päätti lopettaa kolmannen sektorin työllistämistoimet kokonaan, on sitten jäljellä vain kuntoutettavassa työtoiminnasa olevia. Muutama tunti viikossa, ja kun palkkaa ei saa, vaan ainoastaan sen 9 euron kulukorvauksen, ei ehkä työmotivaatiokaan aina huipussaan ole.
Niillä työllistämistoimilla, yhdistysten organisoimilla, on muuten tehty valtava määrä yleishyödyllistä työtä, tehty juuri sitä "kannattamatonta" mutta kuitenkin kansalaisten elämänlaatua parantavaa , puuhasteluksikin haukuttua, työtä. Joka nyt jää tekemättä, kun kerran maksajia ei löydy. Ja moni pitkäaikaistyötön menetti mahdollisuuden tehdä jotain järkevää kotona makaamisen sijaan.
Tässä se Sisälmystenlahden autiotuvan puuvaja. Kivistä on maasto, tuolla Kullaan metsissä. Ja, kuten näkyy, lumet vähissä. Poluilla on paikoitellen liukasta jäätä, joten kunnon kengät jalkaan, jos aiotte mukaan lähteä. Tuosta kivisyydestä... aikoinaan kun metsäyhtiöt mies- ja hevosvoimin Kullaan metsiä hakkauttivat, oli niihin Paluksen Järventaustan metsiin etsitty ihan erikseen hyvin rauhallisenluonteisia hevosia, jotka eivät riuhtoneet rekiä kivikossa rikki. Samalle seudullehan jo paljon aikaisemmin kruunun etsiessä uudistilallisia veronmaksajiksi, jouduttiin toeamaan osan tiloista olevan niin kivisiä, että virkamiestenkään arvion mukaan nillä ei voinut ihminen elää.
Kun kerran patikoimaan lähdettiin, niin poikettiin sitten myös muutaman kilometrin päässä metsäkaaartin korsuilla. Toinen maailmansota erilaisine vaiheineen ei meilläkään aivan niin yksimielinen ollut. Toki lähes kaikki noudattivat käskyä ja suuntasivat aseet sinne minne käskettiin, mutta joillakin oli omantuntonsa kanssa käydyn keskustelun tuloksena se että jätetään tämä tappelu väliin. Sodan pelkäämisestä ei näiden kaverien kohdalla kysymys ollut, pikemminkin olivat tunnettuja kovastakin luonteestaan. Tunnetuimpia täällä olleista kai olivat Kulhan veljekset, tunnettuja paitsi erinomaisesta haitarinsoittotaidostaan, myös sittemmin kai pontikankeitosta, tarpeen tullen tappelemisestakin... ja Joutsijärven rannalta kotoisin olleina toki myös tunsivat nämä erämaat hyvin.
Korsun rakentamiseen osallistuivat mm. Porin työttömien yhdistys ja paikallinen kotiseutuyhdistys. Alkuperäinen lienee ollut vielä paremmin naamioitu kuin tämä uudisrakennus, mutta viereen on nytkin käveltävä ennenkuin korsun kivisestä maastosta kallioiden välistä erottaa. Kaminakin on korsussa, joten yöpymiseen sopii sekin. Ja kun tällä polulla kulkijoita on vielä vähemmän kuin järven ympäri kiertävällä, niin tuollahan sitten voikin kokea yön ja korpimetsän hiljaisuuden ja luonnonläheisyyden, metsän ja yön, todella läheltä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 2479
Isoäitini, 1800-luvulla syntynyt, alkoi jo hänkin vanhemmiten epäilemään että ehkä ei sittenkään ole totta kaikki mikä on präntätty. Hänen lapsuudessaan ei kansalle juuri muuta kirjallisuutta annettu kuin uskonnollista, ja siihen piti uskoa, sanoivatpa omat silmät mitä tahansa. Mutta tätä ei olisi mummu uskonut! Nyt tehdään kuvilla ja äänitystekniikalla aivan millaisia tahansa "vaihtoehtoisia totuuksia". Ja ehkä joku ihan vakavissaan taas miettii, että kunhan tarpeeksi moni uskoo johonkin asiaan, niin onhan se silloin tavallaan totta, eihän uskonasioista sovi kiistellä?
Valokuvia on retusoitu niin kauan kuin kuvia on ollut, ja totuuden vierestä on puhuttu, sopivasti unohtaen ja joskus kohautellen olkapäivä -kun kerran tuollaista puhutaan niin kai siinä jotain perää on. Mutta, vauhti kiihtyy. Jonkun MV-sivuston ja muiden tappelunlietsojien uutistehtailulle ei näköjään enää voida mitään. Se on niin helppoa, ja mediat ovat avoimia...rahalla saa teetettyä ja levitettyä mitä tahansa.
Amerikan presidentinvaaleissa joutivat äänestäjät ennenäkemättömän uutisvyörytyksen kohteiksi. Tarpeeksi paljon, niin kukaan ei ehdi oikaisemaan kaikkea, eikä lukija välttämättä haluakaan kuulla oikaisuja. Kun valeuutiset sopivat niiden luomaan kokonaismaailmankuvaan, niin siitä pidetään kiinni.
Nyt on videokuvankin manipulointi lähes jokaisen ulottuvilla, tietokoneohjelmat tekevät työn
Perusmateriaaliksi tarvitaan 15 sekunnin Youtube-video kohdehenkilöstä. Mitä pitempi video ja mitä enemmän ilmeitä se sisältää, sen parempi.Väärennökseen tarvitaan myös webbikamera ja toinen henkilö, joka voi olla näyttelijä. Tämä stunttihenkilö sanoo ja tekee sen, mitä kohteen halutaan sanovan ja tekevän.Tietokoneohjelma muodostaa alkuperäisestä videosta 3d-mallin, sovittaa malliin webbikameralla kuvatut näyttelijän ilmeet sekä suun ja silmien liikkeet ja yhdistää sen alkuperäiseen videoon. Ja ammattilaisen tekemästä ei kadunmies virheitä löydä. Näin meitä kuljetetaan.
Ennen se oli niin helppoa. Kun sanomalehdet jakaantuivat selvästi työväenlehtiin ja porvarilehtiin, lukija tiesi tasan tarkkaan kumpaan suuntaan asiaa on liioiteltu ja väritetty, ja kokeneemmat senkin, minkä verran minkäkin lehden jutuissa painopistettä on siirretty totuudesta tarkoituksen puolelle. Netissä me olemme aivan oman terveen epäluulomme varassa. Valeuutiset saattavat olla niin törkeästi valehdeltuja, että ensimmäinen reaktio lukijalla on sensuuntainen että eihän kukaan voisi noi mahdottomasti valehdella, kyllä tuon täytyy totta olla.
Ja parasta karjaa paimennettavaksi ovat ne hyväuskoiset, jotka mitään tarkistamatta haluavat näyttää osaavansa kopioda kuvan ja jakavat sitä osaamisensa riemunsa yhä uudelleen , seuraaville, jotka taas jakavat parillesadalle seuraavalle... alkuperäistä liikkeellelaskijaa ei edes löydetä, niin monen nurkan takana hän jo kyyristelee nauramalla ihmisten hyväuskoisuudelle.
Mikä siis on tiedonvälityksen tulevaisuus? Voiko tavallinen kansalainen tehdä mitään?
Jaa... entäs tuo oma kuvani jutun ylälaidassa? Fuskua, myönnän. Mutta puolustaudun sentään sillä ettei sen ole tarkoituskaan todelta näyttää. En minä siellä kirjaston akvariossa väitä olleeni. Aidosta kuvasta, tosin, on sekin että peräkkäin kuljettiin, minä ja yhdessä projektissa apunani olleet vapaaehtoisnuoret eri puolilta eurooppaa, ja totta on sekin että kirjastossa poikettiin... no, onko se edes valehtelemista kun suoraan sanoo valehtelevansa? Onhan kai sentään kuvilla leikkiminen ihan rehellistä puuhaa.
Se muuten olikin toinen tämän päivän asioistani. Tälle sivustolle sitten laitettiin myös valokuvagalleriaosasto -katsotaan nyt millaista käyttöä sille keksitään.
Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 2568
Ystäväpäiväkorttien laskenta on sosiaalisessa mediassa alkanut. Jotain sillä kai mitataan. Ystävien määrästä en usko sen totuutta kertovan. Eikä tämä ole pelkkää itselohdutusta, vaikken ainoatakaan korttia saanutkaan. Kas kun en niitä itsekään lähettänyt. En nyt enkä aikaisemmin. En harrasta myöskään joulukortteja enkä juhannus- tai uuden vuoden kortteja. Enkä syntymäpäiväkortteja.
Minusta ystävyys on aidoimmillaan silloin kun se ilmenee tavallisessa arjessa, sattumalta kohdattaessa, verkossa vaikka siten että pidetään yhteyttä sähköposteilla -ihan asioista puhuen eikä pelkkinä toivotuksina.
Mutta, ettei nyt minua kovin epäystävällisenä ihmisenä pidettäisi, niin toivotan sitten tässä ja tällaista, kaikkea mukavaa kaikille niille jotka ovat viitsineet tämän kirjoituksen lukea.
Ihan ystävyydeksi minä senkin tulkitsen, kun ollaan näinkin monen lauseen matkan kiinnostuneita mitä sanottavaa minulla on.
Kaikkea hyvää, pitäkää yhteyttä ystäviinne -laittakaa vaikka niitä sähköposteja, sekin on osoitus siitä että ainakin puheväleissä ollaan.
Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 2502
Huomenna on ystävänpäivä. Kaukaa historiasta, Ehkä vanhimmasta kerrostumasta mainitsee kaikkitietävä Wikipedia:
Ystävänpäivä on mahdollisesti saanut alkunsa antiikin Rooman Lupercalia-juhlasta, jota vietettiin 15. helmikuuta.] Juhlalla kunnioitettiin Junoa, roomalaista naisten ja avioliiton jumalatarta, sekä Pania, luonnon jumalaa. Nuoret miehet kokoontuivat Palatinus-kukkulalla olevaan luolaan ja uhrasivat vuohia ja koiran. Juhlan jälkeen nuoret miehet kulkivat ympäriinsä vuohennahkoihin pukeutuneina ja läiskivät vastaantulijoita vuohennahkaisilla remmeillä. Sen uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.
Ja kuten kaikki erikoisemmat päivät, on tämänkin merkitys kirjoitettu uusiksi muutamaan kertaan. Nyt sitten muistetaan ystäviä ja ystävyyttä. Yksinäisimmät toivottavat nettipalstoillaan koko päivän helkkarin kuuseen. Kun ei ole ystäviä, niin ei ole. Eikä se tee muuta kuin kirvelee enemmän jos etsitään vapaaehtoisesti ystäviksi naamioituvia sääliviä apuhenkilöitä piirtämään kortteja tuntemattomille yksinäisille.
Varmuutta minulla ei ole, ehkä en sittenkään ole eläissäni vielä aivan yksinäinen ollut. Aina on joku, jonkinlainen, kosketuspinta muihin ihmisiin, ystäviinkin, ollut olemassa. Vaikka on se lähellä ollut, ovat ne ystävät joskus kovin vähissä olleet.
Ystävänpäivää en taida viettää. Suunnitteilla on mennä yhden ystävän mökille kaatamaan pari puuta ja pätkimään ne polttopuiksi. Ihan vaan siksi että sekin nyt sopii tähän henkilökohtaiseen uusavuttomuudentorjuntaohjelmaani. Että välttäisin täydellisen saamattomuden ja voimattomuuden, jotain pientä kannattaa touhuta -muutakin kuin nämä höpinät netissä tai sen ulkopuolella.
Kun on noita merkkipäiväkin niin paljon. Lieneekö almanakassa montaakaan päivää jolle ei olisi annettu jotain kultuurillista, historiallista, uskonnollista, kaupallista tai tai terveydellistä erityismerkitystä? Saishan tässä viettää päiviä -varsinkin jos vielä innostuisi muistamaan nimipäiviä, syntymäpäiviä, erilaisia vuosipäiviä... ei ne kesken loppuisi. Taidan siirtyä niidenkin suhteen minimalistiseen elämänjärjestykseen. Jätän itselleni vaikka Vapun ja Uudenvuodenpäivän. Ehkä myös entisen Oravan päivän lokakuun puolivälissä, saahan sitä syksylläkin yksi juhlapäivä olla. Keskikesällä aika kuluu muutenkin, siihen ei juhlia tarvita.
Mutta,hyvää ystävän päivää nyt niille jotka sitä viettävät. Pitää taas käyttää tuota muutaman vuoden vanhaa kuvaa, kun en viitsi alkaa mitään ystävänpäiväaiheista kuvaamaan.
Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 3049
Sunnuntaiaamua!
Pakkaset ohi tältä kerralta. Pari astetta, näyttää mittarini ikkunanpielessä. Hyvä niin. Ei ole pelkoa putkien jäätymisestä ja sähkömittarikin pudotti vauhtiaan. Kyllä tämä minulle sopii. Yhtäkkiä ajatellen voisi epäillä päälle pukkaavan ilmastonmuutoksen olevan näillä leveysasteilla edullinen; kustannukset vähenevät ja satokausi pitenee niin että maanviljelys voisi muuttua vallan kannattavaksi, Öljyn ja sähkön tarve vähenisi ja maantiet pysyisivät kunnossa vähemmällä auraamisella ja routavaurioiden korjaamisella. Talvipalttootkin voisi tehdä ohuemmista aineista ja villasukkien käyttöikä pitenisi.
No joo, ääri-ilmiöt lisääntyvät, napajäätiköt sulavat , pahimmassa tapauksessa golf-virta muuttaa kulkuaan ja se voi merkitä näille nurkille melkein mitä tahansa. Nykyiset hyvät viljelymaat eri puolilla maailmaa autioituvat ja siitä ei seuraa muuta kuin nälkää. Entäs eläimet? Nyt ei näissä metsissä ole kesäaikana muuta kiusaa kuin hyttyset ja paikoitellen jaloissa pyörivät kiukkuiset kyykäärmeet. Mutta, ans olla, pari astetta lisää lämpöä niin johan tulee etelästä jos jonkinlaista ötökkää ja hämähäkkiä, jos ei nyt heti krokotiiliä niin pienempiä petoja kumminkin. Minä kun en silloin tällöin jossain laavulla nukkuessani niin noita susia ja karhujakaan isompia määriä kaipaile. Tuommoiset mukavammat eläimet, kuten rusakko ja majava, peurat ja metsäkanat, niitten kanssa tulen paremmin toimeen.
Oli hyvä, että edes yrittivät, maailman valtiot, vähän torjua maapallon tuhoamista, ja ilmastonmuutosta ajattelivat ainakin jarruttaa. Nyt en tiedä, taisi olla turhaa työtä. Pienestä se oli kiinni. Yksi suuri valtio, maailmanvaltiaana itseään pitävä, kun valitsi presidentikseen miehen joka on samaa mieltä kuin suomalainen virsikirja ihmisen osuudesta maailmanmenoon, siellähän se kerrotaan että "hän säät ja ilmat säätää, ja aallot tyynnyttää..." ei usko amerikkalainen että ihminen mihinkään vaikuttaisi. Aika toivotonta taitaa olla muun maailman yrittää jarrutella jos nuo suurvallat tekevät omien lyhytjännitteisten ajatustensa mukaan.
Mutta minkäs niille sitten minäkään mahtaisin, ei se asia minun miettimisestäni parane. Ainoa minkä voin taitaa olla tämä että joskus jossain kenenkäänlukemattomassa blogissani vikisen etten usko sen paremmin Trumppiin kuin virsikirjaankaan. Mutta enempään en pysty.
Enkä itse asiassa tätä joutilasta aikaani juuri käytä ilmastonmuutoksen tai muidenkaan maailman asioiden pohtimiseen. Kyllä tämä alkaa jo olemaan enemmän ihan pienten arkipäivän omien asioiden ympärillä pyörimistä. Kunhan viitsin mökkini lämmittää ja ruokaa keitellä sen verran etten ihan kaikilta osin avuttomaksi itseäni päästä. Tuon pidemmälle ei taitoa riitä niissäkään asioissa; makaronilaatikon silloin tällöin väännän. Ja kun vaihtelua haluan, niin silakkalaatikon. On tämä vähän yksitoikkoista. Tässä kuvassa se viimekertainen silakkalaatikko.
- Tietoja
- Kirjoittanut Kari Koivula
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 2468
Aamuyöhön meni tämän sivuston kanssa. Onhan siitä taas aikaa kun edellisen kerran sivustoa tein ihan alusta asti. Julkaisujärjestelmän uusi versio on sekin taas hiukan erilainen, kaikenmaailman asetusten etsiminen ottaa aikansa.
Palvelintilan C-paneliin on tullut monenmoista lisähärpäkettä, keskustelupalstakomponenttejakin on useampia, kaikkia en ehtinyt edes tutkimaan.
Onhan tässä työtä, mutta jos nyt sitten jo olisi näissä yhdistyksissä ennakkoluulot verkkotoimintaan häipyneet ja sen verran aktiiveja että tämä lähtisi pyörimään, niin kyllä tässä ihan mielellänikin mukana olen, avustamassa käyntiinlähtöä. Ja miksei, kai tämä sopii mukaan myös omaan uusavuttomuudentorjuntaani, onhan tämä jonkinlaista aivovoimistelua.
Sivusto rakentuu, Terttu on ahkeroinut, Porin Sairaus- ja Tapaturmainvalidien tiedotusta on ilmestynyt ihan mukavasti! Elämäntapayhdistys, jolla on myös hyvin merkitsevä rooli sivuston elämisessä, alkanee myös suoltamaan tietoa ja tarinaa sivustolle. Ja sitähän tässä vähän odottelenkin, että sieltä tulee toivomuksia minkälaisia lisäkomponentteja sivustolle tarvittaisiin, millaista se verkkotoiminta heidän suunnitelmissaan sitten tästedes on. Niin, jonkinlaista opetus- ja koulutustoimintaa kai saisi mukana olla. Nuoremmat ikäluokat tietysti tämmöiosillä sivustoillakin oivat kuin kotonaan, eikä sisällöntuottamisessa ole mitään vaikeuksia, mutta jos ajattelen omaa ikäluokkaani, kuusikymppisiä ja siitä ylöspäin, ei valmiuksia välttämättä ole. Niinpä sittten taitaa olla tarpeellista laittaa sivustolle myös koulutsosio, josssa opastetaan niin artikkelien tekoon kuin keskustelupalstoihin, chatteihin ja mitä kaikkea tähän sitten laitetaankin.
Ehkäpä sitten alan semmoista suunnittelemaan.
Valokuvaus ja kuvankäsittely on yksi opeteltava alue, sitä tässä yritäön opetella itsekin.
Tässä nyt taas yksi kuva, ihan tästä kotoa. Tämmöistä täällä on. Iltahämärässä.
- Tietoja
- Kirjoittanut Super User
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 3007
Yritetään taas jatkaa.
Sivustolle latasin aamulla chatin. En ole lainkaan varma tarvitseeko sitä kukaan, mutta onpahan siltä varalta ettei pääse kukaan moittimaan sivutoa sellaisen puuttumisesta. No, jos sivuto alkaa ihmisiä kiinnostamaan, ja samaan aikaan väkeä on, niin miksei. Sillähän se käy isommankin porukan keskustelu.
Katsotaan nyt, mitä palikoita vielä löytäisin. Onhan niitä. Lomakekomponentteja on, Verkkokauppakin saattaisi onnistua, eri harrastuksiin löytyy apuja. Valokuvagalleriaa ja sukututkimuksen ohjelmia voisi ajatella. Ryhmätyöjuttuja, kuten porukalla muokattavia asiakirjoja...hmmm... no, kunhan nyt alkaa kuulumaan käyttäjiltä mitä kaikkea he haluaisivat tällä sivustolla tehdä, niin yritetään etsiä työkaluja.
Kunhan nyt vaikka nämä blogitkin jaksetaan ensi alkuun pitää pyörimässä. Jaa, että mitäs minulle sitten muuta kuuluu kuin tämä tähän osallistuminen? Eipä paljon. Pakkanen lauhtuu, sekin sopii minulle. Vähemmällä täällä mökissä pääsee. Ja kun ilmat alkavat keväisemmiltä tuntumaan, niin pientä retkeilyä luontoon voisi ajatella. Eilen illalla jo hiukan asiaa mietittiin... ehkäpä voisi tänä talvena kerran jonkun reissun yhteydessä kokeilla pilkkikalastustakin. Viime kerrasta onkin jo vuosia. Jos vaikka sinne Joutsijärvelle, pohjoipuolen autiotuvalle pariksi päiväksi, siinä jo ehtisi kairaamaan reikiä jäähän ja kokeilemaan.
Tänään vielä kuitenkin pääasiassa tätä hellan lämmittämistä, pientä puuhastelua ja joutenoloa.
- Tietoja
- Kirjoittanut Super User
- Kategoria: Kari Koivulan blogi
- Osumat: 3388
Taas kerran nettisivustoa puhtaalta pöydältä. Mukana uudessa alussa. Mikäpä siinä sitten.
Olen kyllä kaikenlaisesta yhdistystoiminasta ja osallistumisesta siirtynyt sivummalle, mutta ehkä tähän joskus jotain voisin kans kirjoitella. Oikeastaan koko ikäni olen jollain tavalla kaikenlaisissa yhteisöissä ollut, osallistunut, ollut osallisena, toimijanakin, ja viime keväänä tuli sitten se tilanne jossa päätin että aika on keskittyä enemmän kotiasioihin, omaan elämään. Ottaa rauhallisesti ja uskoa että kyllä ne nuoremmat ja vetreämmät ikäluokat ihan yhtä reippaita kansalaistoimijoiota ovat kuin minäkin nuorempana. Sellainen on maailman tapa, jossain vaiheessa on jokaisen kuitenkin hiukan irrottauduttava ja pienennettävä ympyröitään. Ajattelin niinkin, että kai se on parempi tehdä vapaaehtoisesti, aikanaan, mieluummin kuin sitten joskus pakon edessä.
Ja tuntuu siltä että näin on hyvä. Kiireet ovat ohi. No, tässä nyt kuitenkin sitten taas olen mukana verkkotoimintaa rakentelemassa -ehkäpä siihen vielä mielenkiintoa riittäisi, saattaisinhan minäkin joskus ja jotain kirjoitella. Mieluummin sellaisista aiheista joiden parissa ajatukseni nyt liikkuvat. Mahdollisesti juuri tällaisen keski-ikäisen äijän näkökulmasta erilaisiin aktiviteetteihin, harrastuksiin... mitä niitä nyt sitten olisi.
Luonto on jotenkin läheinen asia. Ja ehkäpä nyt, kun työnteko alkaa väkisinkin hiukan vähentymään, ehtisin metsissä enemmänkin kulkemaan. Just siellä pari viikkoa sitten >Joutsijärven metsissä yövyin -mikäpä siellä on ollessa. Jonkun valokuvan voisin joskus ottaa, kuvaaminen ja kuvankäsittely on opettelussa, siitä varmasti riittäisi sanottavaa ja muilta kysyttävää. Sukututkimusta harrastan edelleen, siitäkin aiheesta minusta saa juttukaverin. Ja miksei, vanhasta muistista voisin mielipiteitäni yhdistystoiminnasta ja kansalaisvaikuttamisesta täältä mökkini turvista jotain keskustelun joukkoon livauttaa -kait minä aina jotain mieltä olen, edelleen, vaikken enää niin ole innokas barrikaadeille lähtemään.
Jollain lailla siis riipun mukana, vaikka näistä verkko-osallistumisistakin vastuun jätän ihan sovinnolla muille, tämän päivän aktiiveille.
Mutta, katsellaan, mielelläni ainakin mukana opettelen tätä hommaa. Jatketaan, ja keskustellaan!
Kirjoita kommentti (0 kommenttia)
Sivu 4 / 4
