etusivuotsikko2

Retoriseen kysymykseen ei varsinaisesti odoteta vastausta, jolloin se toimii puheteknisenä pysäyttäjänä. Käytännössä se ilmaisee esillä olevan ongelman. Mistä nyt onkaan kysymys? Aihe nousee todellisuudesta, kun on huomattu yhdistysten vaikeuksia löytää toimielimiinsä henkilöitä. Olen kyseisestä teemasta keskustellut monien kanssa eri yhteyksissä ja vastannutkin käsitykseni tilanteesta. Se on sitä, että yhdistystoiminta ja kaikkineen koko kansalaistoiminnan kenttä tarvitsee uudistumista. Ne ovat jo muuttaneet ja tulevat edelleenkin muuttamaan muotoaan.

Olen myös esittänyt otsikon väitteen. Kivijalkajärjestötoiminnaksi tulkitsen mielikuvana kirjaimellisen muotomääräytyneisyyden kaikkine valtakirjoineen ja paikkajyvityksineen sisältävän järjestökulttuurin. Historia ja nykyisyyskin tarjoaa tästä kulttuurista roppakaupalla esimerkkejä. Onko se sitten mennyttä aikaa? Tuohon vastaan käsityksenäni niin, että on ja ei ole. Yhteisillä toiminnoilla tietyt välttämättömät rakenteet ovat tarpeen, sillä täysin ilman rakenteita koko toiminto voi ja usein ajautuu sekasotkuksi. Siis mitä on tehtävä?

Yhteisöllinen kansalaistoiminta tarvitsee uusia pelisääntöjä sekä lainsäädännössä että itse kansalaistoiminnan kenttätoiminnoissa. Nykyisenkin järjestelmän kanssa pystyy kyllä elämään kunhan muistaa pitää mukanaan terveen järjen periaatteet. Jo edellä totesin tiettyjen rakenteiden tarpeellisuuden, mutta kansalaistoiminnan muuttuvat muodot tarvitsevat niihin joustavuutta ja säädöstenkin tasolla kevyempää sääntelyä. Tähän on herännyt myös oikeusministeriö, joka parhaillaan aineistoa yhdistyslain ja yhteisöllisen kansalaistoiminnan säädösten muuttamisen tarpeista.

Järjestökenttä on varsin hyvän pysynyt ajan hermolla ja tarkkaillut välttämättömien muutostarpeitaan. Se on merkinnyt myös hallintorakenteiden tarkistuksia. Yleensä tuo on tapahtunut sen yksinkertaistamista kuten esimerkiksi väliportaan toimielimet. Kritiikkiä onkin esitetty mm. jäsenistön vaikuttamismahdollisuuksien heikentymisestä. Toisaalta on saattanut jäädä miettimättä, onko sittenkään se kiinni jonkin välihallinnon elimestä. Kansalaistoiminta on monimuotoista ja se on huomioitava sen säätelymekanismeissa. Totesin jo, että tarkoin säädelty kivijalkajärjestöillä on edelleen paikkansa ja oikeastaan ne ovat lopulta keskeinen osa koko kansalaistoiminnan ilmentymänä virallisen yhteiskunnan byrokratiasiskona ja -veljenä, mutta varsinaista kansalaistoiminnan ja sen äänen esiintuomisen turvaamiseksi tarvitaan kevyemmin säädeltyä kenttää. Siksi tervehdin ilolla oikeusministeriön hanketta.

Kirjoita kommentti (4 kommenttia)

Ravistettava ennen käyttöä! Tuo tarralappu voisi kenties olla tarpeen aina uuden työkauden alkaessa järjestötoiminnassa? Mitä tämä tarkoittaisi? Jokainen toimija tarkistaisi, miksi me ollaan olemassa ja mitä meidän toiminta-ajatuksemme ja strategiamme sisältävät? Lisäksi jokainen selvittäisi itselleen, mitkä ovat minun henkilökohtaiset arvoni ja edellytykseni olla hommassa mukana. Huomioitavana olisi myös, millaisessa tilanteisuudessa tämä yhteisömme on toimintaan lähdössä. Siinä olisi ainekset ravisteluun, jonka tuloksena syntyy sitten se sekoitus toiminnan vankkureihin entisestä, nykyisyydestä ja epävarmuuksien sävyttämästä tulevaisuudesta ja tuolla sekametelisopalla on ajettava kohti avaraa tulevaa aikaa.

Muuten, mitä lienenkään tässä tekstissä sanomassa? Olen sanomassa sitä, että on ravistettava ennen käyttöä. Kehotan siis sekä itseäni että kumppaneitani säännölliseen ravisteluun sekä omakohtaisesti että yhteisöjään. Kieltämättä on myönnettävä itselleen sekin jo järjestötoiminnan ensi askeleilla yli viisi vuosikymmentä sitten kainuulaisessa urheiluseurassa ilmi tullut tosiasia, jonka sisällössä on kehotus tehdä niin kuin minä sanon, mutta ei niin kuin tulen tehneeksi. Teoria voi jäädä teoriaksi, jolloin sen vieminen käytäntöön hiipuu matkalla. Teoria ilman käytäntöä on sanojen pyörittelynä, verbalistiikkaa ja mitalin kääntöpuoli osoittaa käytännön ilman teoriaa sokeaksi aktivismiksi. Siksi mainitussa ravistelussa ovat ehdottomina aineksina reunaehdot, olkoon ne sitten vaikka ns. mykkiä pakkoja. Näiden pakkojen edessä helposti on seurauksena sortuminen voivotteluun ja unohdetaan se, että kuitenkin lopulta on melko suuri vapausaste olemassa ja tuo käyttöalue olisi luovuudella hyödynnettävissä.

Niinpä! Näin sanoisi mestarikonna Raid! Hänkin saattaisi kysäistä, millai muute? Kun ohjetarrassa luki ravistettava ennen käyttöä, niin siitähän syntyy järjestynyt kokonaisuus sen mukaan, onko sisältö koostettu kunnolla ja riittävän hyvin ravisteltu. Kaikki riippuu siitä, mitä meillä on kyseisen kokonaisuuden aineksina. Mehän voimme pistää laput silmille ja mennä vanhaa viitoitettua reittiä, jos se koettaa tarkoitukseksemme. Silloin saatamme olla pakkojen talutusnuorassa ja olemme jääneet pakkojen tulitukseen makaamaan. Se voi olla tietysti tuttu ja turvallisesti perusteltavissa. Eihän tässä ole mitään tehtävissä vai olisiko sittenkin ”millai muute?” Tämä aasinsilta johtaa kysymykseen toimijoiden jaksamisesta. Jokainen toimija on oma itsensä ja tuo toimintoihin itsensä, joten tuttuus ja turvallinen eteneminen on myös ratkaisu. Kun peräänkuulutin ravistelua, niin siinäkin on tuo jaksamisen ja turvallisuuden kysymys huomioitava. Kunnon ravistelu on saattanut tuoda valoa harmauteen ja toimii motivaattorina, mikä on omiaan vahvistamaan toimijoita.

Kaikki muutostyö on meistä itsestämme kiinni ja lähtee voimavaroistamme sekä omistamme että käytettävissä olevista. Epävarmuuksien maailman todellisuus asettaa omat rajansa. Aikanaan kuntasektorilla toimiessa usein lausahdettu sanonta oli, on vaikka kuinka ison talon haltija, niin jos ei ole resurssia, niin sitä ei sitten ole. Uudistusinnossamme saatamme sortua ylilyöntiin ja näin hyvää tarkoittaen aiheutamme pulmia. Yksi keskeisimpiä seurauksia voi olla poukkoileva toimintakulttuuri. Se kieltämättä uutuuksineen saattaa luoda hetken innostusta, mutta sammuu ensimmäiseen sateeseen, kuten näyttää käyvän silloin ja tällöin selviytyjien heimojen leirien tulien sytyttämisessä. Saman varmaan moni on kokenut omienkin leirinuotioiden kanssa. Siis millai muute sitten olisi mentävä? Katsotaan omat aineksemme ja muistetaan käyttöohjeena ravistaa ennen käyttöä! Pullon korkin avaaminen päästää sen hengen ulos ja se voi olla vallan toisenlainen, kuin mitä se oli aiemmin koettuna ollut. Kyllä se siitä! Kun tuon tekee useamman kerran, niin siihenhän tottuu kyllä!

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Yhdistyksille on määräyksiä pakollisista hallintoelimistä ja toimihenkilöistä. Yksi lakisääteinen toimihenkilö on tilintarkastaja/toiminnantarkastaja. Näiden valinta useinkin yhdistysten kokouksissa menee rutiinilla sen enempää miettimättä, keitä he ovat tai miten he tulevat tehtävästään suoriutumaan. Lisäksi järjestöjen koulutuksissa ei sanottavammin puhuta näiden vastuullisuudesta tehtävänsä suhteen. Taloudenhoitoon keskittyvissä koulutuksissa tämäkin tehtävä tulee esiin ja hyvä niin! Ongelma on kuitenkin siinä, että moni yhdistys joutuu etsimällä etsimään tehtävään henkilöä. Voi olla jopa niinkin, että tehtävään nimetty ei aina tule itsekään ajatelleeksi, mihin hän on ryhtymässä. Siksi kirjoitin tämän jutun niitä järjestötoimijoita varten, jotka haluavat päästä perille kyseisen tehtävän peruspiirteistä. Jutun näkökulma on sekä tehtävässä toimivalle että yleensä järjestötoimijoille tavoitteena avata tilin/toiminnantarkastusta.

Yhdistyksellä voi olla ja tiettyjen raja-arvojen ylittyessä pitääkin olla tilintarkastaja tai sen vaihtoehtona voi olla toiminnantarkastaja. Joissakin järjestöissä ovat molemmat, jolloin on järjestössä tehty tiettyjä työnjakoja. Ennen 1.9.2010 rekisteriin merkityissä yhdistyksissä voidaan käyttää toiminnantarkastajaa vaikka säännöissä olisikin maininta tilintarkastajasta. Vanhoja sääntöjä uudistettaessa tämä on huomioitava, jolloin uusiin sääntöihin on järkevää laittaa maininta toiminnantarkastajasta. Jos uusissa säännöissä on tilintarkastaja, niin se edellyttää valittavalta tiettyjä pätevyyksiä ja kaikki sen täyttävät eivät olekaan aina valmiita ”talkootöinä” hoitamaan tarkastusta. Tämä kysymys oli lainsäädäntöä uudistettaessa keskusteluissa, sillä alkuperäinen uudistuksen ajatus oli määrätä kaikille yhdistyksille tilintarkastusvelvoite. Pienille toimijoille siitä olisi saattanut olla seurauksena jopa toimintojen hiipuminen. Ratkaisua pidettiin kansalaistoimintojen kannalta hyvänä.

Onko tilintarkastuksella ja toiminnantarkastuksella jotakin eroa?

Kysymykseen tilintarkastuksen ja toiminnantarkastuksen erosta voi yleisesti vastata niinkin, että näillä on ja ei ole eroa. Periaatteessa sekä tilintarkastaja että toiminnantarkastaja tekevät samat jutut tarkastuksessa. Siten toiminnantarkastajaa koskevat käytännössä samat määräykset kuin on säädetty tilintarkastajasta, mutta toiminnantarkastajan kelpoisuusvaatimukset ovat lievemmät. Ehdoton vaatimus on molemmille se, että on oltava riippumaton tarkastusta toteuttaessaan. Mitä ja miten tarkastuksessa tehdään? Tehtävänä on yhdistyksen tarkastuksen kohteena olevan tilikauden kirjanpidon ja tilinpäätöksen sekä hallinnon tarkastaminen. Vastuullisuudesta on huomioitava sen tiukkuus, mikä saattaa jäädä unohduksiin ja yllättää, jos on jäänyt jotakin huomaamatta tarkastuksessa. Toiminnantarkastajan on suoritettava tehtävänsä huolellisesti, sillä toiminnantarkastajan vahingonkorvausvastuu määräytyy vastaavien perusteiden mukaan kuin yhdistyksen hallituksen jäsenen vastuu. Toiminnantarkastaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhdistykselle. Sama koskee yhdistyksen jäsenelle tai muulle aiheutettua vahinkoa, jos vahinko on aiheutettu yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla. Käytännössä kuitenkin toiminnantarkastajan vastuu on jonkin verran tilintarkastajan vastuuta lievempi, koska toiminnantarkastajan kelpoisuusehdotkin ovat lievemmät.

Toiminnantarkastus täydentää ja vahvistaa yhdistyksen sisäistä valvontaa

Toiminnantarkastus perustuu asia-aineistoon. Toiminnantarkastajille on toimitettava heidän tarvitsemansa aineisto. He joutuvat arvioimaan tarkastusta toteuttaessaan ja tarkastuslausunnossa mainitsemaan tarkastuksensa pohja eli onko tarkastus toteutettu riittävässä laajuudessa. Näin ennen tarkastuskertomustaan toiminnantarkastajien on arvioitava se, että tarkastus on toteutettu yhdistyksen toimintaan nähden riittävässä laajuudessa. Siten siinä yhteydessä on arvioitu, voidaanko olettaa kaiken asioihin vaikuttavan aineiston olleen heidän käytettävissään. Huomattava on, että täysin toiminnantarkastajien varaan ei yhdistyksen talouden ja hallinnon hoidon valvontaa voida sälyttää. Yhdistyksen oma sisäinen valvontajärjestelmä on oltava kunnossa. Toiminnantarkastaja käy läpi yhdistysten kokousten pöytäkirjat liitteineen ja tarkastelee kokouksissa tehtyjä päätöksiä laillisuusnäkökulmasta. Kokousten pöytäkirjoista tulee tarkistaa mm. se, että kokousmenettelyssä on noudatettu muotomääräyksiä. Toiminnantarkastajien perusta on siis asiakirja-aineisto ja päätösten laillisuusnäkökulma sekä luottamus yhdistyksen omaan sisäiseen kontrolliin, jos ei ole luotettavaa tosiasioista nousevaa perustetta sen kyseenalaistamiseen.

Lausunto tilikaudesta ja mahdollista ohjeistusta tulevaa varten

Toiminnantarkastuksen tuloksena annetaan yhdistyksen kokoukselle toiminnantarkastuskertomus, jossa kerrotaan olennaisuudet tarkastuksesta ja annetaan toiminnantarkastuslausunto. Tämä osa menee siis yhdistyksen kokoukselle, joka päättää tilikauden asioista. Tilintarkastuslain mukaan toiminnantarkastaja voi esittää yhdistyksen hallitukselle tai muulle vastuuvelvolliselle huomautuksia sellaisista seikoista, joita ei esitetä toiminnantarkastuskertomuksessa, vaan ne merkitään toiminnantarkastuspöytäkirjaan. Huomautukset, jotka merkitään pöytäkirjaan, eivät ole niin vakavia, että ne tulisi mainita toiminnantarkastuskertomuksessa. Toiminnantarkastuspöytäkirjan tarkoituksena on yhdistyksen hallituksen informointi luottamuksellisella tavalla, joten asiakirja ei ole julkinen. Toiminnantarkastuspöytäkirja annetaan sille, jonka tehtävänä on huolehtia yhdistyksen hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Huomautuksista toiminnantarkastaja voi myös raportoida yhdistyksen hallitukselle välittömästi, mikäli niiden korjaaminen vaatii välittömiä toimenpiteitä. Toiminnantarkastuspöytäkirjan antaminen on käytännössä suositeltavampaa kuin mukautetun yksityiskohtia sisältävän toiminnantarkastuskertomuksen antaminen.

Lähtökohtana objektiivisuus

Toiminnantarkastus perustuu asia-aineistoon ja sen objektiiviseen analyysiin. Toiminnantarkastaja saa esittää pöytäkirjassa vain omiin tehtäviinsä kuuluvia huomautuksia, joten hän ei saa siten esittää esimerkiksi omia näkemyksiään hallituksen päätösten tarkoituksenmukaisuudesta. Huomattakoon toimintaperusteissa tilintarkastusperiaatteista se, että tarkastus on suoritettava ammattitaitoisesti, rehellisesti, objektiivisesti ja huolellisesti ottamalla huomioon yleinen etu. Tuon yleisen edun huomiointi menee kohti eettis-moraalista aluetta, mutta kun on toimittava objektiivisesti, niin siinä yleisen edun arviointi mahdollistaa huomioimaan yhdistyksen jäsenistön yleistä etua.

Toiminnantarkastuskertomuksessa on oltava lausunto siitä, antavatko tilinpäätös ja toimintakertomus noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta sekä ovatko tilikauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ristiriidattomia. Edellä on maininta siitä, että tarkoituksenmukaisuudesta ei saa sanoa mitään, joka ei liity varsinaiseen toiminnantarkastustehtävään. Toiminnantarkastaja arvioi, antaako tilinpäätös oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta. Näiden lisäksi toiminnantarkastuskertomuksessa tulee olla lausunto tilinpäätöksen vahvistamisesta, tuloksen käsittelystä hallituksen tai muun vastaavan toimielimen esittämällä tavalla sekä vastuuvapaudesta. Lausunto voi olla vapaamuotoinen, ehdollinen tai kielteinen. Mikäli toiminnantarkastaja ei voi antaa lausuntoa, tulee hänen ilmoittaa tästä toiminnantarkastuskertomuksessa. Toiminnantarkastaja voi harkintansa mukaan antaa myös toiminnantarkastuskertomuksessa tarpeellisia lisätietoja.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Kysymykselle on sekä henkilökohtainen että yleinen peruste siinä, muistammeko pitää itsestämme ja lähipiiristämme huolta? Me nimittäin saatamme yli-innostua ja kerätä itsellemme sekä sälyttää kuormaa toisillemme yli voimavarojen. Vapaaehtoistoimijoilla ei ole työsuojeluorganisaation kaltaista järjestelmää, vaan siitä on huolehdittava meidän sisäisten järjestelmiemme puitteissa. Emme välttämättä huomaa, missä raja on lähellä tai jopa ylittynyt. Henkilökohtaisesti viime vuoden lopulla saamani viesti oli kannustavuudessaan eteenpäin vievä siitä, että tärkeintä on se, että hoidat itsesi.

Meille tulee itse kullekin oivalluksia ahaa elämyksineen hienoista ideoista ja hyvä niin, mutta muistammeko silloin sitä, että toteuttaminen vaatii omat voimavaransa. Vastuullisuuteen kuuluu lähimmäisisten huomioiminen ja siinä tarvitaan tuntosarvia siinä, että ei sälytetä voimavarojen ylittävää kuormaa. Tästähän on esimerkkejä työelämästä ja jopa valtakunnan huipulta.

Väitän ainakin jossakin määrin lukeutuvani tässä asiassa kokemusasiantuntijoihin, sillä ensimmäisestä yhdistyksen toimihenkilötehtävästä tulee kuluneeksi jo yli viisi vuosikymmentä. Tällä matkalla on tapahtunut lähtöjä ja paluumuuttoja. Molempiin sisältyy sekä ovien avaamista ulos että sisäänpäin. Niin se vaan on, että elämässä tapahtuu liikettä eri suuntiin. Nyt on noussut mieleen huolen aiheeksi toimijoiden jaksamisen kysymykset sekä henkilökohtaisena että yleisenä vapaaehtois- ja järjestötoiminnassa. Olen ollut muutamissa koulutuksissa, joissa on pohdittu tulevaisuuden näkymiä. Klassinen toteamus siihen on sitä, että ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennakointi. Kuitenkin tulevaisuutta kohti mennessä elämme tässä ja nyt hetkessä, josta on selvittävä mennäksemme eteenpäin. Siksi meidän kaikkien on huolehdittava tästä päivästä vastuullisesti. Siihen kuuluu kanssatoimijoiden jaksaminenkin. Niin se vaan on!

Kirjoita kommentti (4 kommenttia)

Yhdistykset ovat viime kuukausina käsitelleet toimintasuunnitelmiaan, joita on kasattu kunkin yhdistyksen omien käytäntöjensä mukaisesti. Joissakin se on syntynyt helposti useinkin vakiintuneen tavan mukaisesti ja onpa saatettu mennä jossakin kohdin murtamaan pähkinääkin. Tämän jutun tarkoitus ei ole olla ns. oikean toimintamallin esittelyä, vaan joitakin käytännön arkisia kysymyksiä, joita toimintasuunnitelmaa kasatessa tulee mieleen. Ensinnäkin, miten ylittää kynnys saada suunnitelma tehdyksi helpoimmin? Se on tietysti, otanpa viime vuoden suunnitelman ja vaihdan siihen vuosiluvun. Kieltämättä joissakin yhdistyksissä tämä voikin toimia ja monilla onkin säännöllisesti vuosittain toteutettavia tapahtumia ja kampanjoita. Nämä onkin paikallaan laittaa suoraan vuosikelloon. Asia ei välttämättä ole kuitenkaan ihan näin helppo, sillä vuosittainkin toistuvilla kampanjoilla ja tapahtumilla on useinkin jokin erityispiirre ja sen toteuttaminen tarvitsee omat aineksensa. Tuleeko sittenkään ajatelleeksi, mikä onkaan toimintasuunnitelman merkitys?

Toimintasuunnitelman peruskivet ovat järjestön toiminnan tarkoitus ja sen perustalle luotu strategia. Toimintasuunnitelma on järjestöä ohjaava dokumentti. Se kertoo, mitä järjestössä tehdään kunakin toimikaudella. Kaikkineen toimintasuunnitelma on järjestön sääntöjen jälkeen tärkein toimintaa ohjaava asiakirja. Miten se sitten toimii ohjausinstrumenttina? Toimintasuunnitelmalla on tietty velvoittavuus, jota ei useinkaan tulla edes ajatelleeksi. Se nimittäin toisaalta velvoittaa hallituksen toteuttamaan siinä mainitut asiat ja toisaalta antaa valtuudet tehdä kaiken, mitä tavoitteiden saavuttamiseksi on tarpeen. Tekemisen rajoja säätelee järjestön taloussuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja budjetti ovat eräänlainen järjestötoiminnan ”siamilaiset kaksoset” eikä niitä voida leikata erilleen yksiöiksi. Toimintasuunnitelman ohjauselementti kulkee sekä järjestön toiminnasta vastaavan hallinnon ja toimivan joukon sisällä että järjestöön sen jäsenistöstä ja sidosryhmistä. Niistä saatavat signaalit voivat tuoda oman lisänsä ja värinsä sekä toimintasuunnitelmien luomisvaiheeseen että sen toteuttamiseen toimintakauden aikana.

Mitä toimintasuunnitelmassa tulee olla ja mitä siinä ei tarvita? Ensinnäkin siinä pitäisi olla maininta, mitä ja miksi tämä järjestö on olemassa. Tuo voi useinkin tulla jätetyksi pois, koska sehän on itsestään selvyys, vai onko sittenkään? Monessa järjestössä taitaa olla jäsenistöä, jolla ei ole tarkkaan selvillä jäsenyyksiensä järjestöjen toiminta-ajatukset ja strategiat. Näin on yleisyhteiskunnallisten järjestöjen kohdalla. Toimintasuunnitelmaan kuuluu kirjata konkreettisia keinoja ja toimintoja. Niistä syntyy toimintasuunnitelman velvoittavuus. Konkretisointia on myös se, että toimintasuunnitelmassa ”ei pyrittäisi vaan tehtäisiin”. Jos on jotakin, joka siintää jossakin horisontissa, niin siitäkin tulisi mainita tulevaisuuden asiana, joka selvitetään. Tätä varten on hyvä toteuttaa strategiatyötä ja näin voimassa olevat strategiat antavat perustaa vuosittaiselle toiminnan suunnittelulle. Toimintasuunnitelman lähtökohdaksi jo vastuullisten turvallisuuden vuoksi on otettava sen realistisuus. Siihen ei siis kannata kirjata mahdottomiksi tiedettyjä asioita eikä liioin kauniilla sanakäänteillä lausuttuja korulauseita. Ne voivat vaikuttaa johonkin ulkopuoliseen hienoina periaatteina, mutta jos niillä ei ole tukevaa maaperää toteutumiselle, niin ne on parasta jättää pois.

Edellä oleva ei tarkoita sitä, että toimintasuunnitelma ei voisi olla kunnianhimoinenkin. Sen velvoittavuutta on sekin, että vastuullisten toimijoiden on seurattava toteutumista toimikauden aikana ja raportoiva kunkin järjestön raportointimallin mukaisesti. Toimintasuunnitelman tekemiseen ei ole yhtä ainoaa tapaa ja mallia, vaan niitä on yhtä monta kuin on järjestöäkin. Kukin toteuttaa sen oman järjestökulttuurinsa mukaisesti. Tavoitteet ja toiminnot voidaan kirjata yksityiskohtaisesti järjestön vuosikelloon tai lausua ne yleisluontoisesti, jolloin toteutuksen muodot ja sisällöt jäävät kunkin tilanteisuuden mukaan ratkaistavaksi. Hyväksi periaatteeksi sopii ytimekkyys, jolloin suunnitelman viesti terävöityy. Toimintasuunnitelma voi olla mieluummin liian lyhyt kuin liian laaja. Siis on kyseessä sen laatimisen sietämätön keveys. 

Kirjoita kommentti (4 kommenttia)

Nuo kolme sanaa ovat peräisin Yrjö Jylhän runoudesta ja ovat olleet kantavina sodassa, jossa henki on kaiken aikaa vihollisen liipasimella. Nykyoloissa noilla sanoilla on kantavaa voimaa arjen tuoksinassa kaikenlaisten pikkujuttujen sietämisen suhteen. Logoterapeutti valaisisi taskulampullaan, jos ei jollekin asialle voi tehdä mitään, niin oma suhtautumistapa on Sinulla vapaasti valittavissa. Voit asian kohdata todellisuutena ja toistuvanakin, ehkä ”siihen tottuu kyllä!” Mutta… Entäpä jos ei totukaan? Tässäkin kysymyksessä on huomattava asian kaksi puolta. On asioita, joihin on paikallaan tottua, kuten vaikkapa runon syntyaikaa ajatellen sodan tilanteeseen tottuminen siihen ja toivoa tulevaisuudelta pikaista rauhan aikaa. Toinen puoli on asioita, joihin ei ole tarpeenkaan tottua tai jos on joi niihin kiinnittynyt, on paikallaan alkaa pyristellä niistä irti. On tietysti nykyarkielämässä jos on pysyväissairaus, niin on tottuminen sen hoitorutiineihin.

”Siihen tottuu kyllä”, on arjen yhteistyökysymyskin. Olen kirjoitellut ja yrittänyt sekä rakennella että ylläpitää ja paikkaillakin erilaisia yhteistyöverkostoja. Niissä toimiminen vaatii myös tiettyjä tottumisia. Jos ei ole johonkin asiaan tieto-taitoa, niin ehkä siihen on lohduttavaa tuokin ”siihen tottuu kyllä!” Näin on aina uuden asian kanssa, mutta… Nykyoloissa on liian usein tilanne se, että ihmisiä tulee heitetyksi tilanteisuuksiin, joiden hallintaan ei ole motivaatiota tai se ei ole mahdollisuuksienkaan rajoissa. Tässä valossa olen ymmärtäen seurannut ajankohtaisia ongelmia eräissä toimintapisteissä sosiaalipuolella, mutta… Jälleen tulee tuo sana ”mutta” ja sille on pienten tilanteiden suuret asiat perusteena. Meidän itsekunkin tulisi muistaa, että varoisimme lykkäämästä vastuita joistakin meille totutuista asioista tottumattomille jääden odottelemaan ”siihen tottuu kyllä!” Entäpä jos ei totukaan? Seuraukset voivat olla korjauksia vaativia. Kaikki on useimmiten tapahtunut hyvää tarkoittaen. Useimmat työvirheetkin ivat taustaltaan hyvää tarkoittaneita toimia. Loppujen lopuksi useimpaan sekä hyvään että vähemmän hyvään juttuun käy juuri noin ”siihen tottuu kyllä!”

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Vuosien poissaolo lähtöseuduilta Kainuusta vei sanontavarastosta taka-alalle otsikon pessimismiä osoittavan sanonnan. Kun nyt on päättymässä tipaton tammikuu, niin sen viettänyt ja joku toinen toisin menetellyt voivat vaikka yhteisenä sävelenä heittää tuon lausahduksen. Olipa tehottoman mitätön juttu kaikkineen, mutta sittenkin. Meikäläinen jo 19. tipattomasti tammikuun oleillut, voi nyt todeta leikkauksesta kuntoutumisen menneen eteenpäin pätkittäin ja hienoa on ollut pulmista huolimatta. Totesin, että nyt jo tämä kirjoitushommakin menee vähemmillä virheillä. Tilanne olisi voinut olla toisinkin! Terveyden ylläpidon kannalta ei tällä kuukauden jaksolla ole sanottavaa merkitystä. Kansanomaisesti se on hyvä ”nenänvalkaisuaika” ja eiköhän silläkin ole merkitystä! Joka tapauksessa puheeksi ottaminen tekee hyvää itse kullekin säädylle! Loppujen lopuksi vähän kaipailin joulukuussa ollessani sydänoperaatiossa, että alkoholi-kysymykseen olisi viitattu, sillä minusta TYKSin sydänsairaalaan lähetetyissä ennakkotiedoissa oli mainittu alkoholipankreatiitti. Summa summarum ”kyllä se tipattomuuden huomioiminen hyvejää!

Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen sanoo ”Mitäpä se hyvejää – asenne pitää tappaa.” Terveyden ylläpidossa tärkeintä on toivo ja tuon toivo tulevaisuudesta luo motivaation hoitaa terveyttä. Vaikka suurta merkitystä välittömästi ei olekaan siitä, että on tänään tipattomalla linjalla, mutta sillä on vaikutus, millainen onkaan huominen. Se on tässä omakohtaisestikin konkretiaa. Sananikkari Arvo Lamminen kaksi vuotta sitten kertoi tipattoman tarinan: ”Totean tähän Tapsan tavoin: ”Tämä tarina totta.” Toiset tekee, tykkäävät, tavallaan tarvitsevatkin tipattomuutta. Toisista tämä tuntuu tyhmältä, tylsältä tai tarpeettomalta. Toisen tissuttelee tämän tästä. Toteutuukohan tämä tipaton tammikuu? Toivottavasti!”

Sananikkari Arvo Lamminen ja alussa oleva kysymyskin johdattelevat pohdintaan, ”tarviinko mä tän?” Siis vaikkapa raskaankin työpäivän jälkeisen pubikäynnin tai kun joutilaana tallustelee kylillä ja osuu kuppilan kulmille, niin tarviinko sittenkään menemistä kuppilaan? Voinkin valita vaikkapa kirjaston ja mitä oivallisemman kohtaamispaikan kaverit, siis sehän voi olla Kohtaamispaikka Positiimi Liisankadulla Porissa tai Elokolo Turussa ym. kohtaamispaikat. Näin voikin käydä, kuten A-kiltojen liiton varapuheenjohtaja Matti Moilaselle, että tipattomuus lähteekin lapasesta ja se jääkin päälle. Näin kuukauden yksi tavoite ehkäisevän päihdetyön kannalta toteutuu, kun on onnistuttu kannustamaan alkoholimyönteisen kulttuurin keskellä tallustelevia vähentämään ja jopa lopettamaan alkoholin käyttöä. Joilla se on ”lähtenyt lapasesta” niin heillekään ei ole pahitteeksi asian pitäminen mielessä. Itselläni homma lähti viime vuosituhannen viimeisen vuoden viimeisen puoliskon elokuun puolivälissä lapasesta ja onneksi on säilynyt tähän päivään saakka. Lycka till kaikille sekä Viljoille että Liisoille ja muille naisille ja miehille - siis itsekullekin säädylle kylillä ja aitovierillä! 

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Yhdistysten ollessa taitekohdassa joko oman tai toimintaympäristön muutosten vuoksi, sen on katsottava suuntaa, mihin se lähtee? Mahdollisuus on katsoa lineaarisesti vertikaalisella katsannolla suoraan eteenpäin ja todeta, että no mennään nyt sitten tuohon suuntaan, minne on menty ennenkin, mutta nyt ehkä toisin eväin. Toinen mahdollisuus olisi nousta komentosillalle ja suunnata katse horisonttiin, kuten kapteenikin katsoo juuri sinne horisonttiin.

Mitä horisontista voisi näkyä? Sieltä voidaan nähdä arkiajattelun silmillä edessä olevia karikoita ja niiden väistämisen mahdollisia väyliä ja polkuja. On mahdollisuus ryhtyä analyyttiseen tarkasteluun ja katsoa laajemmin esimerkiksi vaikkapa kysymällä mitä ja millaista onkaan tämän seudun ehkäisevän päihdetyön kansalaistoiminta tulevina vuosina toiminta-alueellamme? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toteuttaa parhaillaan skenaariotyöskentelyä. Sen valmistuttua voitaisiin paikallisesti ryhtyä tutkailemaan, mitä ovat tämän toiminnan mahdolliset tulevaisuudet alueellamme ja mikä on siinä paikallisen yhdistyksen osa. Mahdollisista tulevaisuuksista voi syntyä se yksi, johon oltaisiin valmiita sitoutumaan myös toteuttamisen muodossa.

Mitä ovatkaan skenaariot? Se on yksi menetelmä tulevaisuudentutkimuksen alueella. Tulevaisuudentutkimus hakee mahdollisia tulevaisuuksia. Näin saadaan näkymiä vaihtoehtoisista tulevaisuuksista. Kaikki näin saadut eivät kuitenkaan ole skenaarioita, vaikka arkipuheessa näin usein sanotaankin. Skenaarioajattelu on tieteenkentälllä ja yhteiskuntaan laajasti perustuva näkökulma, jossa tulevaisuutta ei nähdä yhtenä ainoana valmiiksi määrättynä järkähtämättömästi näin määriteltynä todellisuutena, vaan erilaisten vaihtoehtoisten tulevaisuudentilojen mahdollisuuksina. Kapteenikin katsoessaan horisonttiin näkee erilaisia väyliä, joskin hänellä on merikartta, jossa tietyille aluksille on määritetyt väylät. Yhden mallin rakentaminen menneeseen perustuvana ja nyt saatavilla olevaan materiaaliin nojautuvana on tietysti edelleenkin mahdollista, mutta se saattaa antaa harhaisen käsityksen tulevaisuudesta ja johtaa virheellisiin strategiaratkaisuihin.

Mitä me voisimme tehdä? Tämä kysymys on nyt niille, jotka ovat valmiita olemaan myös jatkossa mukana ja sitoutumaan toimintaan. Kysymyksen heitän sitoutumisena. Kaikista pahinta on se, että päätetään jokin juttu, mutta sitten toteutuksen vaiheessa onkin kadonnut joukosta. Toteutus kaatuu joidenkin kannettavaksi. Nimittäin päätös on sekin, että päätetään olla tekemättä mitään ja tuokin vaihe on ollut myös tämän yhdistyksen ensi vuonna 45 vuoden historiassa 1990-luvun puolivälissä viitisen vuotta.

Tälle ja aiemmille toimintavuosille suunnitelmat on voitu tehdä puhtaasti vertikaalisella pohjalla aiempaan nojautumalla. Siihen perustui esimerkiksi oman vastuualueeni yhdistyksen tavoitteiden ja myös resurssien puolittaminen tänä vuonna ja hyvä niin! Enemmästä ei olisi selvittykään. Tämä ei ole selitykseksi vaan siksi, että kun odotetaan toimintaa, niin on huomioitava edellytykset. Tavoitteiden ja mahdollisuuksien suhteuttaminen on toimijoiden jaksamisen ydinkysymys. Kysymys on myös sitoutuneisuudesta. Voidaanko olla riittävän varmoja siitä, että toimintaan sitoutuneita on riittävässä määrin. On jopa jokseenkin pienissäkin asioissa toimijoille raskas tilanne, jos jokin toiminto on ehditty käynnistää eikä toteutuksessa olekaan toimijoita.

Menetelmällisiä mahdollisuuksia nousta komentosillalle ja katsoa horisonttiin on monia. Yksi jokseenkin kevyt toteutus olisi yhdistyksen tulevaisuuspaja. Siinä ensimmäinen kysymys on, mitä he ajattelevat itselleen ja omalle toiminnalleen järjestötoiminnassa tapahtuvan vaikkapa seuraavien viiden tai kymmenenkin vuoden aikana. Seuraavaksi tulee pohdittavaksi miten sidosryhmien ja yhteistyökumppanien kanssa asiat toimivat tuona aikana? Kysymykseen kuuluu myös, millainen kiinnostuksen aste näillä ryhmillä toimintaamme kohtaan on ja kuinka merkittävä näiden panos toiminnallemme kokonaisuutena on? Analyysiin kuuluu myös tarkastella eri toimijaryhmien tärkeysjärjestystä ja sitä, miten pystymme vastaamaan yhteistyökumppaneiden toiveita.

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Pitikö Suomi-Areenaan 2018 osallistumisen olla jotakin merkityksellistä, kuten esimerkiksi vaikuttamista jonkin asian puolesta? Mutta sehän meni sitten niin kuin nyt meni helteen puristuksessa! Jäikö saavutukseksi kasa materiaalia kasseineen ja siinä se sitten olikin, vai oliko sittenkin jotakin muuta? Jäljempänä on kirjoittajan henkilökohtaista mietiskelyä tuosta viikosta. Mitä tuo vaikuttamistoiminta onkaan ja miten sitä tehdään? Yksinkertaisesti määriteltynä se on osallistumista ja ihmisten kanssa työskentelyä. Missä sitten vaikutetaan? Luonnollisesti edellä esitetyn määritelmän mukaan siellä, missä on ihmisiä ja toimintoja. Kyseessä on silloin pääosin välitön vuorovaikutuksellinen vaikuttaminen. Sähköinenkin maailmassa on näitä samoja piirteitä, mutta sillä on omat erityistekijänsä, joihin en tässä puutu. Tarkastelen siten vaikuttamista toreilla ja aitovierillä, johon luen suuren massatapahtuman vaikuttamistoiminnan. Tällainen on mm. Suomi-Areena. Juttu perustuu epäviralliseen osallistuvan havainnoinnin kuljeskelussa tehtyihin päätelmiin.

Aktivoiduin kirjoittamaan tätä juttua huomatessani paikallisten yhdistystoimijoiden mukanaolon Suomi-Areenalla. Lähinnä he olivat omien keskusjärjestöjensä kautta toimivina. Esimerkiksi Tapaturma- ja Sairausinvalidien liitto ry TSIL oli mukana Suomi-Areenalla. Sen teltalla oli paikallisen Porin sairaus- ja tapaturmainvalidit ry:n toimijoita. Järjestö oli sekä kohtaamassa siitä kiinnostuneita että vaikuttamassa tavoitteidensa edistämiseksi. Vaikuttamistoiminnan koulutuksissa kehotetaan pohtimaan sitä, mikä on vaikuttamisen päätavoite ja voidaanko se pilkkoa osatavoitteiksi. Toisekseen on mietittävä, mitkä ovat tahoja, joihin vaikuttamalla tavoitteet toteutuisivat ja millä toimilla niihin päästään. Kun on kyseessä suuri massatapahtuma, niin myös tavoitteet asettuvat ”suuren yleisön näkökulmalle”, jolloin osuva kuvaus voi olla se, että järjestön tavoitteita ja toimintaa tuotiin tunnetuksi kaikelle kansalle. Kuulijoita oli hyvin sekä keskustelukohteissa että näkyvyyttä tuli television kautta koko maassa. Tämän kirjoittajan ollessa pääosin satunnainen kuljeskelija kuului juuri tuohon ”suuren yleisön kohderyhmään”, joskin muutamiin tilaisuuksiin ja teltoille mukaan luettuna mainittu TSIL:n piste oli kyseessä tapahtumakartalle merkitty rasti.

Suomi-Areena on tyypiltään avoimena foorumina kohtaamispaikka, jossa voi osallistua oleilemalla, kuljeskelemalla ja osallistumalla sen mukaan, kun katsoo sen tavoitteittensa toteutumiseksi tarpeelliseksi. Tuollakin mallilla mukanaolo vaatii osallistujalta tiettyjä voimavaroja, mikä asettaa omat rajoituksensa. Omakohtainen kuljeskelu ja tarinoinnit kohtaamieni aktivistien ja myös vähemmässä määrin aktivistien kanssa tuotti kokemuksen siitä, että jonkintasoista vaikuttamista saattoi syntyä ilman täsmällisiä suunnitelmia ja kohdevaikuttamisen tavoitteita. Se tarkoittaa sitä, että näin saattoi kohdata ihmisiä, joita voi olla vaikea ja jopa mahdotonkin muutoin tavoittaa. Satunnainenkin kulkija saattoi löytää satunnaisen löydön ja saada itselleen oivalluksen. Jos olisi vielä lisäksi hallussa ”hihasta nykimisen lahja”, niin tulos paranisi. Näitä joitakin oivalluksia on merkittynä omille paperilapuille, mutta niitä voi jalostua ja henkilökohtaisesti näin onkin käynyt mukaan lähteneen materiaalin myötä.

Yksi vaikuttamisen tuotos Suomi-Areenan kaltaisessa tapahtumassa toteutuu viestintäopillisesti kaksivaihehypoteesin kautta. Tuon jo vuosikymmeniä sitten kehitetyn teorian mukaan viestintä vaikuttaa ensin mielipidejohtajiin, jotka sitten vaikuttavat lähipiiriinsä ja vievät haluttua vaikuttavaa viestiä eteenpäin. Keitä nämä mielipidejohtajat sitten ovatkaan? Niihin lukeutuvat myös kaltaiseni satunnaiset tallustelijat, sillä me kaikki omissa sosiaalisissa vuorovaikutuksissamme tulemme sekä tieten tahtoen että tahtomattammekin viestimään asioita. Yksittäiset tapahtumaan osallistuneet saavat tietoa ja ajatuksia tapahtuman tilaisuuksista ja esittelyistä, joista jotkut saattavat niin sanotusti kolahtaa ja siitä seuraa aina jotakin. Tuo jokin sitten välittyy eteenpäin ja näin voi alkaa toteutua heikompi tai joskus vahvempi ns. perhosvaikutus. Tässä valossa on kyselty tapahtumassa olleita ”nostoja” ja sitä, jääkö jotakin niistä elämään. Yksi kyselijätaho on julkisuudessa ollut puoluesihteerit, jotka ovat pohtineet puolueiden hyötyjä Suomi-Areenasta. Varmasti on paikallaan jokaisen tapahtumaan panostaneen syytä arvioida saatuja merkityksiä. Monilta osin tuloksellisuuden arviointi on vaikeaa, jota varmaankin siitäkin huolimatta on syytä tehdä. Satunnainen kuljeskelija oli omalta osaltaan tyytyväinen joistakin henkilökohtaisista pulmistaan huolimatta eli viikon piti mennäkin näin!

Kirjoita kommentti (6 kommenttia)

Huonolle toiminnalleko tulee nyt loppu?

Omia ajatuksenvirtojaan tulee silloin tällöin kelanneeksi. Kun nyt on viime päivinä häädetty leipäjonoja kaduilta yhteisen pöydän ääreen, niin tulipa siinä vastaan vuosien takaa kirjoitelma huonon sosiaalipolitiikan loppumisestakin. Silloin se näyttää olleen lopuillaan, mutta on sittemmin palannut takaisin. EU-kassit ovat palanneet ja leipäjonot pidentyneet. Siis ”huono sosiaalipolitiikka” on kanssamme tänäänkin. Leipäjonot eivät ensinnäkään ylipäätäänkään kuuluisi yhteiskuntaan, joka väittää olevansa hyvinvointiyhteiskunta, mutta eivät kuulu myöskään olemassa ollessaan kaduillekaan. Sinänsä myös tuo yhteinen pöytä ja yhdessä ateriointi ovat ihan hyvä ja kannatettava juttu eli sitä ei ole syytä asettaa vastakkain leipäjonojen kanssa. Tässä mielessä viikolla ollut Satakunnan Kansan kirjoitukset olivat erinomainen asia. Samoin kohtaamispaikka päivillä avajaispuheenvuoron asiaan liittyneet maininnat olivat relevantteja.

Huonolle toiminnalle on syytäkin tulla loppu, mutta jos ja kun tarvetta on, niin siihen on yhteiskunnan vastattava. Siis ei riitä pelkkä huonon toiminnan alasajo, jos jätetään elämisensä ehtoja näissä huonoissa toiminnoissa täyttäneet heitteille. Heikossa tilanteessa ihminen hakee selviytymisensä ehtoja vaikka kuusen latvasta, jos mitään muuta mahdollisuutta turvata elämistään ei ole. Siis on olemassa erinäisiä huonoja toimintoja, kun ei ole parempaankaan edellytyksiä. Ylätason kirjoitus- ja neuvottelupöytien ääressä maailma on erilainen kuin se on todellisuudessa. Kaikella ystävyydellä kristallikruunujen loiste sokaisee siinä kuin kirkas auringonpaiste ulkona leipäjonossakin olevan. Pistän tähän tuon yli kuusi vuotta sitten kirjoittamani jutun. Siinä viitataan myös ”Suomi Areenan” keskusteluihin ja toivotaan kehittyneelle tapahtumalle ensi kesänä kaikkea hyvää!

Huonolle sosiaalipolitiikalle tulee nyt loppu! (2.7.2011)

Monessa suhteessa arvostamani poliitikko Osmo Soininvaara toimiessaan peruspalveluministerinä esitti EU ruoka-avun jakamisen lopettamista, koska se on huonoa sosiaalipolitiikkaa. Ollessani Porissa valtakunnallisten diakoniapäivien vastuufoorumin panelistina viittasin tähän Soininvaaran kommenttiin niin, että näinhän se taitaa olla, mutta kun ei parempaakaan ole toteutettu, niin entä sitten! No nyt eilinen Savon Sanomat ja nyt myös paikallinen Satakunnan Kansa uutisoivat, että EU:n antama ruoka-apu ensi vuonna murentuu maitojauheeksi. Siis jaossa olisi pelkkää maitojauhetta. Tosin itsellenikin maitojauhe ollessani Kainuun korvessa on elintärkeä, koska autottomana lähimpään kauppaan 15 kilometrin päähän on vaikea lähteä maitoa hakemaan. Siis tämä ”huono sosiaalipolitiikka” nyt on loppumassa. Tämä on jo pääteltävissä muutaman vapaaehtoisjärjestön edustajan kommentista, sillä jakosysteemiä ei ole mielekästä ylläpitää pelkän maitojauheen jakamiseksi. Sellaisissa tapauksissa juttu tietysti voi toimia, jossa on myös muuta ruuanjakelua.

Mikä sitten on ”huonoa sosiaalipolitiikkaa”? Kun tätä alkaa peräämään, niin vastaan tulee kysymys yleensäkin köyhyyspolitiikan toteuttamisesta. Köyhyyden vastainen teemavuosi viime vuonna vain lisäsi ruokajonojen asiakasmääriä. Nyt tosin on paatoksella tuotu esiin perusturvaan saatu 100 euron korotus, jota aikaansaajat julistavat isoksi rahaksi. Kun pariinkymmeneen vuoteen ei perusturvaan ole tehty mitään korjauksia, niin kieltämättä tämä on jo saavutus, mutta edelleenkin on olemassa ”muttia” matkassa. Käteen jäävä korotus jäänee lopulta pariinkymmeneen euroon ja sen syövät sitten tulevat asumis- ja muut korotukset. Minulla ei ole patenttiratkaisua, mikä on ”huonoa” tai ”hyvää” sosiaalipolitiikkaa, mutta jotenkin tässä viime vuosikymmenten omien kokemusten valossa on kuitenkin todettava, että on ”huonokin” sosiaalipolitiikkaa on parempi tilanne kuin se, että ei ole yhtään mitään. Esimerkiksi aikoinaan mainittu peruspalveluministerin kommentti nosti esiin kysymyksiä ja keskustelua ja sitä tarvitaan edelleenkin.

Miten jatketaan?

Katselin hyvin ansiokasta Suomi areenan ohjelmaa. Ensinnäkin on lausuttava suuri tunnustus niille, jotka ovat keksineet jazzien yhteyteen tällaisen keskustelufoorumin. Sinänsä nämä keskustelut eivät tule aikaansaamaan liioin mitään muutosta mihinkään, mutta keskustelut jäävät kuitenkin ylätasonkin toimijoille jollakin tavalla alitajuntaan ja saattavat jossakin määrin vaikuttaa tietoisuuteen. Siinä mielessä tällaiset areenat puolustavat paikkaansa. Suomi areenan tämän vuotinen kaikin puolin erinomainen ohjelma koskettaa myös vapaaehtoistoimijoita ja sivuaa myös köyhyyskysymystä. Vapaaehtoisasiat näyttävät olevan Porin tapahtumien ensimmäisen päivän teemoissa. Köyhyyttä sivutaan sitten seuraavien päivien tilaisuuksissa. Kaikkineen nyt näyttää siltä, että jos ja kun ehdin palaamaan matkoiltani keskiviikoksi, niin aion seikkailla kyseisen areenan tapahtumissa. Tuskin niistäkään löytyy vastausta sen paremmin ”huonon” kuin ”hyvänkään” yhteiskuntapolitiikan sisällöistä, mutta joka tapauksessa tämänkin vuoden Suomi areenan ohjelmistossa on yhteiskunnallinen kirjo hyvin edustettuna ja varmasti sieltä voi tarttua mukaan sekä kannatettavaa että kiistämisen aiheita. Kannattaa siis mennä vaikkapa vain uteliaisuuttaan.

Kirjoita kommentti (8 kommenttia)