etusivuotsikko2

Suomi sulkeutuu juhannuksena. Tuo on perinteinen käsitys suomalaisesta elämänmenosta. Kieltämättä lomakauden sesonkiaika pysäyttää monet asiat, mutta yhteiskunta sittenkin jatkaa eloaan vaikka osia siitä on hiljaisemmalla volyymillä käynnissä. Toisaalta tuo aika on mitä sopivinta omien koneistojen rasvaamiseen. Niinpä voikin heittää kehiin kysymyksen, tarttiskos tehrä jottain lähitulevaisuudessa esimerkiksi omissa järjestötoiminnoissa, johon liittyvänä nostan pohdintaan sote/maku ja sotu-teemat. Ensinnäkin tietysti mieleen palautuu se, että sote/maakuntauudistushan kaatuivat ja menivät historian romukoppaan, siis sehän oli sitten siinä! Mutta oliko sittenkään? Eikös ne esiinny uuden hallituksenkin ohjelmassa! Siis onko nyt tilanne se, että sote nousikin ylös haudastaan ja jatkaa eloaan 18 maakunnan perustalla! Miten tässä näin kävi?

Siis sote jatkaa eloaan, mutta monilta osin uudestisyntyneenä. Pitäisikö sitten meidän järjestöissä olla asiasta kiinnostuneita? Tuohon voi suoraan hetimiten vastata, totta ihmeessä pitää olla! Järjestöjen tuntosarvet ovat olleet kohtuullisen terävinä tähänkin saakka ja sitä niiden pitää olla jatkossakin. Meidän pitää olla valppaana sekä paikallisissa että valtakunnallisissa kuvioissa. On ollut ilahduttavaa joidenkin valtakunnallisten järjestöjen kommentoinnit hallitusohjelmasta sekä myönteisillä että arvioivilla kannanotoilla. Miten sitten maakunnissa jatko toteutuu, on maakuntien harteilla. Joissakin on purettu kaatuneen soten valmistelukoneistoja ja luultavasti perustellusti. Kuitenkin yleisvaikutelmaksi eri puolilta uutisointeja lukiessa syntyy se, että niiden työn tuloksia ollaan hyödyntämässä ja se on hyvä niin! Siis summa summarum: Tarttee jatkaa vaikuttamistyötä ja olla myös paikallisella tasolla ajan hermolla asioissa mukana!

SOTEn rinnalle kipuaa SOTU

Sosiaaliturvauudistuksen tarve on yleisesti tunnustettu ja sen aikaansaamisen välttämättömyys on kiistämätön tosiasia. Se tulee koskettamaan tavalla tai toisella suurin piirtein koko väestöä joskin ensisijaiset kohtaannot tulevat perusturvan alueelle ja eriarvoisuuden vähentämisen tavoitteissa. Erityinen alue tulee olemaan byrokratialoukkujen purkamisen toteutuksessa. Siihen liittyvänä kuvaan tulee mukaan sosiaaliturvan asioinnin kenttä. Kun totesin hankkeen koskettavan tavalla tai toisella koko väestöä, niin äkkiseltään on vaikea määrittää, olisiko joku ryhmä, johon olisi lainkaan ulottuvuutta. Kun nämä molemmat SOTE ja SOTU koplataan kentälle, niin taidetaankin olla meidän koko yhteiskunnan yhteisen asiakokonaisuuden kanssa tekemisissä. Siksi ajattelen, että meidän tarttee itsekunkin säädyn ja kansalaisen olla näistä asioista kiinnostunut ja meidän yhteisten asioiden kansalaistoimijoiden olla niissä mukana mahdollisuuksiemme mukaan. Vaikka Suomi elää lomaliekillä, niin siitäkin huolimatta ollaan mukana käytettävissämme olevilla voimavaroilla!

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Olin äskettäin aiheellisessa ja kaiken aikaa mitä erilaisimpien asioiden kanssa vastaantulevan taitolajin työpajassa, jossa käsiteltiin puheeksi ottamista. Jokaisella meistä on arkoja asioita, onpa vielä arempiakin juttuja ja kaiken lisäksi lopulta kaikista mahdollisistakin arempia asioita. Mitenpä sitten otankaan edes tuon luettelon ensiksi mainitun aremman puoleisen asian puheeksi, huomatessani jonkin asian nyt kaverilla kiikastavan vai liukenenko siitä puolihuolimattomasti etu- tai takavasemmalle? Jospa kuitenkin siihen jäisin ja yrittäisinkin päästä edes jyvälle siitä, mistä nyt kiikastaa! Loputa saattaisin tulla tilanteeseen, miksi kysyit? Jatko voisi ollakin, ”hyvä, että kysyit!”

Henkilökohtaisesti olen itsekin kokenut useamman kerran hämmennyksen tiloja kohdatessani sisimpääni koskettavia kysymyksiä. Näin on voinut käydä kadulla tuttavan tervehtiessä, mitä ihmettä, kylläpä näytät onnelliselta tai vaikkapa arvostamani papin kysymys, millainen on hengellinen tilasi tänään? Tulos oli, juuri tuo ”hyvä, että kysyit!” Tosin vastaus ei tainnut olla kummoinen, mutta sillä mentiin dialogissa eteenpäin. Mitä nyt ajankaan takaa? Tavoittelen sitä, että meille kaikille kuuluu toteuttaa lähimmäisen tehtävää ja siinä myös kantaa vastuuta toisistamme ja kysyä toistemme kuulumisista, myös heille vaikeista asioista! Alussa viittaamani työpaja käsitteli rahapeliongelmia ja puheeksi ottamista. Siinä ollaan yhtä pahasti suossa kuin päihteiden kanssa ja oikeastaan vielä pahemmin, sillä päihteiden käyttö näkyy päälle päin, tosin sekin yksilöllisesti!

Yksityisalue ja yksityisyyden suojamuuri ovat kysymisen tienviittoina, jotka ovat sekä kaikessa lähimmäis- että vertaistoiminnassa olleet viitoittamassa. Ne ovat myös ammatillisessa toiminnassa, jossa kuitenkin kysymyksen tekeminen on voitu sijoittaa ammattikaavaan kuten esimerkiksi mini-interventiossa. Kun on esimerkiksi tapaaminen talouskysymyksissä, niin siinähän kuuluu selvittää, miten kaikkineen asiat ovat. Lähimmäisen kysymyksessä tuo tienviitta ”yksityisalue” vaatii luottamusta, jotta polulla oleva mahdollinen puomi on voitu ohittaa ja tulla tuolle yksityisalueelle. Nyt ollaankin tilanteessa, jossa tarvitaan puheeksi ottamisen taitolajia. Nämä tahapeliasiat ovat ehkäisevän päihdetyön lakisääteistä kenttää. Miten onkaan rahapelisuhteesi laita? Miksi kysyitkään – no, hyvä, että kysyit!

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

Retoriseen kysymykseen ei varsinaisesti odoteta vastausta, jolloin se toimii puheteknisenä pysäyttäjänä. Käytännössä se ilmaisee esillä olevan ongelman. Mistä nyt onkaan kysymys? Aihe nousee todellisuudesta, kun on huomattu yhdistysten vaikeuksia löytää toimielimiinsä henkilöitä. Olen kyseisestä teemasta keskustellut monien kanssa eri yhteyksissä ja vastannutkin käsitykseni tilanteesta. Se on sitä, että yhdistystoiminta ja kaikkineen koko kansalaistoiminnan kenttä tarvitsee uudistumista. Ne ovat jo muuttaneet ja tulevat edelleenkin muuttamaan muotoaan.

Olen myös esittänyt otsikon väitteen. Kivijalkajärjestötoiminnaksi tulkitsen mielikuvana kirjaimellisen muotomääräytyneisyyden kaikkine valtakirjoineen ja paikkajyvityksineen sisältävän järjestökulttuurin. Historia ja nykyisyyskin tarjoaa tästä kulttuurista roppakaupalla esimerkkejä. Onko se sitten mennyttä aikaa? Tuohon vastaan käsityksenäni niin, että on ja ei ole. Yhteisillä toiminnoilla tietyt välttämättömät rakenteet ovat tarpeen, sillä täysin ilman rakenteita koko toiminto voi ja usein ajautuu sekasotkuksi. Siis mitä on tehtävä?

Yhteisöllinen kansalaistoiminta tarvitsee uusia pelisääntöjä sekä lainsäädännössä että itse kansalaistoiminnan kenttätoiminnoissa. Nykyisenkin järjestelmän kanssa pystyy kyllä elämään kunhan muistaa pitää mukanaan terveen järjen periaatteet. Jo edellä totesin tiettyjen rakenteiden tarpeellisuuden, mutta kansalaistoiminnan muuttuvat muodot tarvitsevat niihin joustavuutta ja säädöstenkin tasolla kevyempää sääntelyä. Tähän on herännyt myös oikeusministeriö, joka parhaillaan aineistoa yhdistyslain ja yhteisöllisen kansalaistoiminnan säädösten muuttamisen tarpeista.

Järjestökenttä on varsin hyvän pysynyt ajan hermolla ja tarkkaillut välttämättömien muutostarpeitaan. Se on merkinnyt myös hallintorakenteiden tarkistuksia. Yleensä tuo on tapahtunut sen yksinkertaistamista kuten esimerkiksi väliportaan toimielimet. Kritiikkiä onkin esitetty mm. jäsenistön vaikuttamismahdollisuuksien heikentymisestä. Toisaalta on saattanut jäädä miettimättä, onko sittenkään se kiinni jonkin välihallinnon elimestä. Kansalaistoiminta on monimuotoista ja se on huomioitava sen säätelymekanismeissa. Totesin jo, että tarkoin säädelty kivijalkajärjestöillä on edelleen paikkansa ja oikeastaan ne ovat lopulta keskeinen osa koko kansalaistoiminnan ilmentymänä virallisen yhteiskunnan byrokratiasiskona ja -veljenä, mutta varsinaista kansalaistoiminnan ja sen äänen esiintuomisen turvaamiseksi tarvitaan kevyemmin säädeltyä kenttää. Siksi tervehdin ilolla oikeusministeriön hanketta.

Kirjoita kommentti (7 kommenttia)

Ravistettava ennen käyttöä! Tuo tarralappu voisi kenties olla tarpeen aina uuden työkauden alkaessa järjestötoiminnassa? Mitä tämä tarkoittaisi? Jokainen toimija tarkistaisi, miksi me ollaan olemassa ja mitä meidän toiminta-ajatuksemme ja strategiamme sisältävät? Lisäksi jokainen selvittäisi itselleen, mitkä ovat minun henkilökohtaiset arvoni ja edellytykseni olla hommassa mukana. Huomioitavana olisi myös, millaisessa tilanteisuudessa tämä yhteisömme on toimintaan lähdössä. Siinä olisi ainekset ravisteluun, jonka tuloksena syntyy sitten se sekoitus toiminnan vankkureihin entisestä, nykyisyydestä ja epävarmuuksien sävyttämästä tulevaisuudesta ja tuolla sekametelisopalla on ajettava kohti avaraa tulevaa aikaa.

Muuten, mitä lienenkään tässä tekstissä sanomassa? Olen sanomassa sitä, että on ravistettava ennen käyttöä. Kehotan siis sekä itseäni että kumppaneitani säännölliseen ravisteluun sekä omakohtaisesti että yhteisöjään. Kieltämättä on myönnettävä itselleen sekin jo järjestötoiminnan ensi askeleilla yli viisi vuosikymmentä sitten kainuulaisessa urheiluseurassa ilmi tullut tosiasia, jonka sisällössä on kehotus tehdä niin kuin minä sanon, mutta ei niin kuin tulen tehneeksi. Teoria voi jäädä teoriaksi, jolloin sen vieminen käytäntöön hiipuu matkalla. Teoria ilman käytäntöä on sanojen pyörittelynä, verbalistiikkaa ja mitalin kääntöpuoli osoittaa käytännön ilman teoriaa sokeaksi aktivismiksi. Siksi mainitussa ravistelussa ovat ehdottomina aineksina reunaehdot, olkoon ne sitten vaikka ns. mykkiä pakkoja. Näiden pakkojen edessä helposti on seurauksena sortuminen voivotteluun ja unohdetaan se, että kuitenkin lopulta on melko suuri vapausaste olemassa ja tuo käyttöalue olisi luovuudella hyödynnettävissä.

Niinpä! Näin sanoisi mestarikonna Raid! Hänkin saattaisi kysäistä, millai muute? Kun ohjetarrassa luki ravistettava ennen käyttöä, niin siitähän syntyy järjestynyt kokonaisuus sen mukaan, onko sisältö koostettu kunnolla ja riittävän hyvin ravisteltu. Kaikki riippuu siitä, mitä meillä on kyseisen kokonaisuuden aineksina. Mehän voimme pistää laput silmille ja mennä vanhaa viitoitettua reittiä, jos se koettaa tarkoitukseksemme. Silloin saatamme olla pakkojen talutusnuorassa ja olemme jääneet pakkojen tulitukseen makaamaan. Se voi olla tietysti tuttu ja turvallisesti perusteltavissa. Eihän tässä ole mitään tehtävissä vai olisiko sittenkin ”millai muute?” Tämä aasinsilta johtaa kysymykseen toimijoiden jaksamisesta. Jokainen toimija on oma itsensä ja tuo toimintoihin itsensä, joten tuttuus ja turvallinen eteneminen on myös ratkaisu. Kun peräänkuulutin ravistelua, niin siinäkin on tuo jaksamisen ja turvallisuuden kysymys huomioitava. Kunnon ravistelu on saattanut tuoda valoa harmauteen ja toimii motivaattorina, mikä on omiaan vahvistamaan toimijoita.

Kaikki muutostyö on meistä itsestämme kiinni ja lähtee voimavaroistamme sekä omistamme että käytettävissä olevista. Epävarmuuksien maailman todellisuus asettaa omat rajansa. Aikanaan kuntasektorilla toimiessa usein lausahdettu sanonta oli, on vaikka kuinka ison talon haltija, niin jos ei ole resurssia, niin sitä ei sitten ole. Uudistusinnossamme saatamme sortua ylilyöntiin ja näin hyvää tarkoittaen aiheutamme pulmia. Yksi keskeisimpiä seurauksia voi olla poukkoileva toimintakulttuuri. Se kieltämättä uutuuksineen saattaa luoda hetken innostusta, mutta sammuu ensimmäiseen sateeseen, kuten näyttää käyvän silloin ja tällöin selviytyjien heimojen leirien tulien sytyttämisessä. Saman varmaan moni on kokenut omienkin leirinuotioiden kanssa. Siis millai muute sitten olisi mentävä? Katsotaan omat aineksemme ja muistetaan käyttöohjeena ravistaa ennen käyttöä! Pullon korkin avaaminen päästää sen hengen ulos ja se voi olla vallan toisenlainen, kuin mitä se oli aiemmin koettuna ollut. Kyllä se siitä! Kun tuon tekee useamman kerran, niin siihenhän tottuu kyllä!

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Yhdistyksille on määräyksiä pakollisista hallintoelimistä ja toimihenkilöistä. Yksi lakisääteinen toimihenkilö on tilintarkastaja/toiminnantarkastaja. Näiden valinta useinkin yhdistysten kokouksissa menee rutiinilla sen enempää miettimättä, keitä he ovat tai miten he tulevat tehtävästään suoriutumaan. Lisäksi järjestöjen koulutuksissa ei sanottavammin puhuta näiden vastuullisuudesta tehtävänsä suhteen. Taloudenhoitoon keskittyvissä koulutuksissa tämäkin tehtävä tulee esiin ja hyvä niin! Ongelma on kuitenkin siinä, että moni yhdistys joutuu etsimällä etsimään tehtävään henkilöä. Voi olla jopa niinkin, että tehtävään nimetty ei aina tule itsekään ajatelleeksi, mihin hän on ryhtymässä. Siksi kirjoitin tämän jutun niitä järjestötoimijoita varten, jotka haluavat päästä perille kyseisen tehtävän peruspiirteistä. Jutun näkökulma on sekä tehtävässä toimivalle että yleensä järjestötoimijoille tavoitteena avata tilin/toiminnantarkastusta.

Yhdistyksellä voi olla ja tiettyjen raja-arvojen ylittyessä pitääkin olla tilintarkastaja tai sen vaihtoehtona voi olla toiminnantarkastaja. Joissakin järjestöissä ovat molemmat, jolloin on järjestössä tehty tiettyjä työnjakoja. Ennen 1.9.2010 rekisteriin merkityissä yhdistyksissä voidaan käyttää toiminnantarkastajaa vaikka säännöissä olisikin maininta tilintarkastajasta. Vanhoja sääntöjä uudistettaessa tämä on huomioitava, jolloin uusiin sääntöihin on järkevää laittaa maininta toiminnantarkastajasta. Jos uusissa säännöissä on tilintarkastaja, niin se edellyttää valittavalta tiettyjä pätevyyksiä ja kaikki sen täyttävät eivät olekaan aina valmiita ”talkootöinä” hoitamaan tarkastusta. Tämä kysymys oli lainsäädäntöä uudistettaessa keskusteluissa, sillä alkuperäinen uudistuksen ajatus oli määrätä kaikille yhdistyksille tilintarkastusvelvoite. Pienille toimijoille siitä olisi saattanut olla seurauksena jopa toimintojen hiipuminen. Ratkaisua pidettiin kansalaistoimintojen kannalta hyvänä.

Onko tilintarkastuksella ja toiminnantarkastuksella jotakin eroa?

Kysymykseen tilintarkastuksen ja toiminnantarkastuksen erosta voi yleisesti vastata niinkin, että näillä on ja ei ole eroa. Periaatteessa sekä tilintarkastaja että toiminnantarkastaja tekevät samat jutut tarkastuksessa. Siten toiminnantarkastajaa koskevat käytännössä samat määräykset kuin on säädetty tilintarkastajasta, mutta toiminnantarkastajan kelpoisuusvaatimukset ovat lievemmät. Ehdoton vaatimus on molemmille se, että on oltava riippumaton tarkastusta toteuttaessaan. Mitä ja miten tarkastuksessa tehdään? Tehtävänä on yhdistyksen tarkastuksen kohteena olevan tilikauden kirjanpidon ja tilinpäätöksen sekä hallinnon tarkastaminen. Vastuullisuudesta on huomioitava sen tiukkuus, mikä saattaa jäädä unohduksiin ja yllättää, jos on jäänyt jotakin huomaamatta tarkastuksessa. Toiminnantarkastajan on suoritettava tehtävänsä huolellisesti, sillä toiminnantarkastajan vahingonkorvausvastuu määräytyy vastaavien perusteiden mukaan kuin yhdistyksen hallituksen jäsenen vastuu. Toiminnantarkastaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhdistykselle. Sama koskee yhdistyksen jäsenelle tai muulle aiheutettua vahinkoa, jos vahinko on aiheutettu yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla. Käytännössä kuitenkin toiminnantarkastajan vastuu on jonkin verran tilintarkastajan vastuuta lievempi, koska toiminnantarkastajan kelpoisuusehdotkin ovat lievemmät.

Toiminnantarkastus täydentää ja vahvistaa yhdistyksen sisäistä valvontaa

Toiminnantarkastus perustuu asia-aineistoon. Toiminnantarkastajille on toimitettava heidän tarvitsemansa aineisto. He joutuvat arvioimaan tarkastusta toteuttaessaan ja tarkastuslausunnossa mainitsemaan tarkastuksensa pohja eli onko tarkastus toteutettu riittävässä laajuudessa. Näin ennen tarkastuskertomustaan toiminnantarkastajien on arvioitava se, että tarkastus on toteutettu yhdistyksen toimintaan nähden riittävässä laajuudessa. Siten siinä yhteydessä on arvioitu, voidaanko olettaa kaiken asioihin vaikuttavan aineiston olleen heidän käytettävissään. Huomattava on, että täysin toiminnantarkastajien varaan ei yhdistyksen talouden ja hallinnon hoidon valvontaa voida sälyttää. Yhdistyksen oma sisäinen valvontajärjestelmä on oltava kunnossa. Toiminnantarkastaja käy läpi yhdistysten kokousten pöytäkirjat liitteineen ja tarkastelee kokouksissa tehtyjä päätöksiä laillisuusnäkökulmasta. Kokousten pöytäkirjoista tulee tarkistaa mm. se, että kokousmenettelyssä on noudatettu muotomääräyksiä. Toiminnantarkastajien perusta on siis asiakirja-aineisto ja päätösten laillisuusnäkökulma sekä luottamus yhdistyksen omaan sisäiseen kontrolliin, jos ei ole luotettavaa tosiasioista nousevaa perustetta sen kyseenalaistamiseen.

Lausunto tilikaudesta ja mahdollista ohjeistusta tulevaa varten

Toiminnantarkastuksen tuloksena annetaan yhdistyksen kokoukselle toiminnantarkastuskertomus, jossa kerrotaan olennaisuudet tarkastuksesta ja annetaan toiminnantarkastuslausunto. Tämä osa menee siis yhdistyksen kokoukselle, joka päättää tilikauden asioista. Tilintarkastuslain mukaan toiminnantarkastaja voi esittää yhdistyksen hallitukselle tai muulle vastuuvelvolliselle huomautuksia sellaisista seikoista, joita ei esitetä toiminnantarkastuskertomuksessa, vaan ne merkitään toiminnantarkastuspöytäkirjaan. Huomautukset, jotka merkitään pöytäkirjaan, eivät ole niin vakavia, että ne tulisi mainita toiminnantarkastuskertomuksessa. Toiminnantarkastuspöytäkirjan tarkoituksena on yhdistyksen hallituksen informointi luottamuksellisella tavalla, joten asiakirja ei ole julkinen. Toiminnantarkastuspöytäkirja annetaan sille, jonka tehtävänä on huolehtia yhdistyksen hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Huomautuksista toiminnantarkastaja voi myös raportoida yhdistyksen hallitukselle välittömästi, mikäli niiden korjaaminen vaatii välittömiä toimenpiteitä. Toiminnantarkastuspöytäkirjan antaminen on käytännössä suositeltavampaa kuin mukautetun yksityiskohtia sisältävän toiminnantarkastuskertomuksen antaminen.

Lähtökohtana objektiivisuus

Toiminnantarkastus perustuu asia-aineistoon ja sen objektiiviseen analyysiin. Toiminnantarkastaja saa esittää pöytäkirjassa vain omiin tehtäviinsä kuuluvia huomautuksia, joten hän ei saa siten esittää esimerkiksi omia näkemyksiään hallituksen päätösten tarkoituksenmukaisuudesta. Huomattakoon toimintaperusteissa tilintarkastusperiaatteista se, että tarkastus on suoritettava ammattitaitoisesti, rehellisesti, objektiivisesti ja huolellisesti ottamalla huomioon yleinen etu. Tuon yleisen edun huomiointi menee kohti eettis-moraalista aluetta, mutta kun on toimittava objektiivisesti, niin siinä yleisen edun arviointi mahdollistaa huomioimaan yhdistyksen jäsenistön yleistä etua.

Toiminnantarkastuskertomuksessa on oltava lausunto siitä, antavatko tilinpäätös ja toimintakertomus noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta sekä ovatko tilikauden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ristiriidattomia. Edellä on maininta siitä, että tarkoituksenmukaisuudesta ei saa sanoa mitään, joka ei liity varsinaiseen toiminnantarkastustehtävään. Toiminnantarkastaja arvioi, antaako tilinpäätös oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta. Näiden lisäksi toiminnantarkastuskertomuksessa tulee olla lausunto tilinpäätöksen vahvistamisesta, tuloksen käsittelystä hallituksen tai muun vastaavan toimielimen esittämällä tavalla sekä vastuuvapaudesta. Lausunto voi olla vapaamuotoinen, ehdollinen tai kielteinen. Mikäli toiminnantarkastaja ei voi antaa lausuntoa, tulee hänen ilmoittaa tästä toiminnantarkastuskertomuksessa. Toiminnantarkastaja voi harkintansa mukaan antaa myös toiminnantarkastuskertomuksessa tarpeellisia lisätietoja.

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Kysymykselle on sekä henkilökohtainen että yleinen peruste siinä, muistammeko pitää itsestämme ja lähipiiristämme huolta? Me nimittäin saatamme yli-innostua ja kerätä itsellemme sekä sälyttää kuormaa toisillemme yli voimavarojen. Vapaaehtoistoimijoilla ei ole työsuojeluorganisaation kaltaista järjestelmää, vaan siitä on huolehdittava meidän sisäisten järjestelmiemme puitteissa. Emme välttämättä huomaa, missä raja on lähellä tai jopa ylittynyt. Henkilökohtaisesti viime vuoden lopulla saamani viesti oli kannustavuudessaan eteenpäin vievä siitä, että tärkeintä on se, että hoidat itsesi.

Meille tulee itse kullekin oivalluksia ahaa elämyksineen hienoista ideoista ja hyvä niin, mutta muistammeko silloin sitä, että toteuttaminen vaatii omat voimavaransa. Vastuullisuuteen kuuluu lähimmäisisten huomioiminen ja siinä tarvitaan tuntosarvia siinä, että ei sälytetä voimavarojen ylittävää kuormaa. Tästähän on esimerkkejä työelämästä ja jopa valtakunnan huipulta.

Väitän ainakin jossakin määrin lukeutuvani tässä asiassa kokemusasiantuntijoihin, sillä ensimmäisestä yhdistyksen toimihenkilötehtävästä tulee kuluneeksi jo yli viisi vuosikymmentä. Tällä matkalla on tapahtunut lähtöjä ja paluumuuttoja. Molempiin sisältyy sekä ovien avaamista ulos että sisäänpäin. Niin se vaan on, että elämässä tapahtuu liikettä eri suuntiin. Nyt on noussut mieleen huolen aiheeksi toimijoiden jaksamisen kysymykset sekä henkilökohtaisena että yleisenä vapaaehtois- ja järjestötoiminnassa. Olen ollut muutamissa koulutuksissa, joissa on pohdittu tulevaisuuden näkymiä. Klassinen toteamus siihen on sitä, että ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennakointi. Kuitenkin tulevaisuutta kohti mennessä elämme tässä ja nyt hetkessä, josta on selvittävä mennäksemme eteenpäin. Siksi meidän kaikkien on huolehdittava tästä päivästä vastuullisesti. Siihen kuuluu kanssatoimijoiden jaksaminenkin. Niin se vaan on!

Kirjoita kommentti (4 kommenttia)

Yhdistykset ovat viime kuukausina käsitelleet toimintasuunnitelmiaan, joita on kasattu kunkin yhdistyksen omien käytäntöjensä mukaisesti. Joissakin se on syntynyt helposti useinkin vakiintuneen tavan mukaisesti ja onpa saatettu mennä jossakin kohdin murtamaan pähkinääkin. Tämän jutun tarkoitus ei ole olla ns. oikean toimintamallin esittelyä, vaan joitakin käytännön arkisia kysymyksiä, joita toimintasuunnitelmaa kasatessa tulee mieleen. Ensinnäkin, miten ylittää kynnys saada suunnitelma tehdyksi helpoimmin? Se on tietysti, otanpa viime vuoden suunnitelman ja vaihdan siihen vuosiluvun. Kieltämättä joissakin yhdistyksissä tämä voikin toimia ja monilla onkin säännöllisesti vuosittain toteutettavia tapahtumia ja kampanjoita. Nämä onkin paikallaan laittaa suoraan vuosikelloon. Asia ei välttämättä ole kuitenkaan ihan näin helppo, sillä vuosittainkin toistuvilla kampanjoilla ja tapahtumilla on useinkin jokin erityispiirre ja sen toteuttaminen tarvitsee omat aineksensa. Tuleeko sittenkään ajatelleeksi, mikä onkaan toimintasuunnitelman merkitys?

Toimintasuunnitelman peruskivet ovat järjestön toiminnan tarkoitus ja sen perustalle luotu strategia. Toimintasuunnitelma on järjestöä ohjaava dokumentti. Se kertoo, mitä järjestössä tehdään kunakin toimikaudella. Kaikkineen toimintasuunnitelma on järjestön sääntöjen jälkeen tärkein toimintaa ohjaava asiakirja. Miten se sitten toimii ohjausinstrumenttina? Toimintasuunnitelmalla on tietty velvoittavuus, jota ei useinkaan tulla edes ajatelleeksi. Se nimittäin toisaalta velvoittaa hallituksen toteuttamaan siinä mainitut asiat ja toisaalta antaa valtuudet tehdä kaiken, mitä tavoitteiden saavuttamiseksi on tarpeen. Tekemisen rajoja säätelee järjestön taloussuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja budjetti ovat eräänlainen järjestötoiminnan ”siamilaiset kaksoset” eikä niitä voida leikata erilleen yksiöiksi. Toimintasuunnitelman ohjauselementti kulkee sekä järjestön toiminnasta vastaavan hallinnon ja toimivan joukon sisällä että järjestöön sen jäsenistöstä ja sidosryhmistä. Niistä saatavat signaalit voivat tuoda oman lisänsä ja värinsä sekä toimintasuunnitelmien luomisvaiheeseen että sen toteuttamiseen toimintakauden aikana.

Mitä toimintasuunnitelmassa tulee olla ja mitä siinä ei tarvita? Ensinnäkin siinä pitäisi olla maininta, mitä ja miksi tämä järjestö on olemassa. Tuo voi useinkin tulla jätetyksi pois, koska sehän on itsestään selvyys, vai onko sittenkään? Monessa järjestössä taitaa olla jäsenistöä, jolla ei ole tarkkaan selvillä jäsenyyksiensä järjestöjen toiminta-ajatukset ja strategiat. Näin on yleisyhteiskunnallisten järjestöjen kohdalla. Toimintasuunnitelmaan kuuluu kirjata konkreettisia keinoja ja toimintoja. Niistä syntyy toimintasuunnitelman velvoittavuus. Konkretisointia on myös se, että toimintasuunnitelmassa ”ei pyrittäisi vaan tehtäisiin”. Jos on jotakin, joka siintää jossakin horisontissa, niin siitäkin tulisi mainita tulevaisuuden asiana, joka selvitetään. Tätä varten on hyvä toteuttaa strategiatyötä ja näin voimassa olevat strategiat antavat perustaa vuosittaiselle toiminnan suunnittelulle. Toimintasuunnitelman lähtökohdaksi jo vastuullisten turvallisuuden vuoksi on otettava sen realistisuus. Siihen ei siis kannata kirjata mahdottomiksi tiedettyjä asioita eikä liioin kauniilla sanakäänteillä lausuttuja korulauseita. Ne voivat vaikuttaa johonkin ulkopuoliseen hienoina periaatteina, mutta jos niillä ei ole tukevaa maaperää toteutumiselle, niin ne on parasta jättää pois.

Edellä oleva ei tarkoita sitä, että toimintasuunnitelma ei voisi olla kunnianhimoinenkin. Sen velvoittavuutta on sekin, että vastuullisten toimijoiden on seurattava toteutumista toimikauden aikana ja raportoiva kunkin järjestön raportointimallin mukaisesti. Toimintasuunnitelman tekemiseen ei ole yhtä ainoaa tapaa ja mallia, vaan niitä on yhtä monta kuin on järjestöäkin. Kukin toteuttaa sen oman järjestökulttuurinsa mukaisesti. Tavoitteet ja toiminnot voidaan kirjata yksityiskohtaisesti järjestön vuosikelloon tai lausua ne yleisluontoisesti, jolloin toteutuksen muodot ja sisällöt jäävät kunkin tilanteisuuden mukaan ratkaistavaksi. Hyväksi periaatteeksi sopii ytimekkyys, jolloin suunnitelman viesti terävöityy. Toimintasuunnitelma voi olla mieluummin liian lyhyt kuin liian laaja. Siis on kyseessä sen laatimisen sietämätön keveys. 

Kirjoita kommentti (4 kommenttia)

Nuo kolme sanaa ovat peräisin Yrjö Jylhän runoudesta ja ovat olleet kantavina sodassa, jossa henki on kaiken aikaa vihollisen liipasimella. Nykyoloissa noilla sanoilla on kantavaa voimaa arjen tuoksinassa kaikenlaisten pikkujuttujen sietämisen suhteen. Logoterapeutti valaisisi taskulampullaan, jos ei jollekin asialle voi tehdä mitään, niin oma suhtautumistapa on Sinulla vapaasti valittavissa. Voit asian kohdata todellisuutena ja toistuvanakin, ehkä ”siihen tottuu kyllä!” Mutta… Entäpä jos ei totukaan? Tässäkin kysymyksessä on huomattava asian kaksi puolta. On asioita, joihin on paikallaan tottua, kuten vaikkapa runon syntyaikaa ajatellen sodan tilanteeseen tottuminen siihen ja toivoa tulevaisuudelta pikaista rauhan aikaa. Toinen puoli on asioita, joihin ei ole tarpeenkaan tottua tai jos on joi niihin kiinnittynyt, on paikallaan alkaa pyristellä niistä irti. On tietysti nykyarkielämässä jos on pysyväissairaus, niin on tottuminen sen hoitorutiineihin.

”Siihen tottuu kyllä”, on arjen yhteistyökysymyskin. Olen kirjoitellut ja yrittänyt sekä rakennella että ylläpitää ja paikkaillakin erilaisia yhteistyöverkostoja. Niissä toimiminen vaatii myös tiettyjä tottumisia. Jos ei ole johonkin asiaan tieto-taitoa, niin ehkä siihen on lohduttavaa tuokin ”siihen tottuu kyllä!” Näin on aina uuden asian kanssa, mutta… Nykyoloissa on liian usein tilanne se, että ihmisiä tulee heitetyksi tilanteisuuksiin, joiden hallintaan ei ole motivaatiota tai se ei ole mahdollisuuksienkaan rajoissa. Tässä valossa olen ymmärtäen seurannut ajankohtaisia ongelmia eräissä toimintapisteissä sosiaalipuolella, mutta… Jälleen tulee tuo sana ”mutta” ja sille on pienten tilanteiden suuret asiat perusteena. Meidän itsekunkin tulisi muistaa, että varoisimme lykkäämästä vastuita joistakin meille totutuista asioista tottumattomille jääden odottelemaan ”siihen tottuu kyllä!” Entäpä jos ei totukaan? Seuraukset voivat olla korjauksia vaativia. Kaikki on useimmiten tapahtunut hyvää tarkoittaen. Useimmat työvirheetkin ivat taustaltaan hyvää tarkoittaneita toimia. Loppujen lopuksi useimpaan sekä hyvään että vähemmän hyvään juttuun käy juuri noin ”siihen tottuu kyllä!”

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Vuosien poissaolo lähtöseuduilta Kainuusta vei sanontavarastosta taka-alalle otsikon pessimismiä osoittavan sanonnan. Kun nyt on päättymässä tipaton tammikuu, niin sen viettänyt ja joku toinen toisin menetellyt voivat vaikka yhteisenä sävelenä heittää tuon lausahduksen. Olipa tehottoman mitätön juttu kaikkineen, mutta sittenkin. Meikäläinen jo 19. tipattomasti tammikuun oleillut, voi nyt todeta leikkauksesta kuntoutumisen menneen eteenpäin pätkittäin ja hienoa on ollut pulmista huolimatta. Totesin, että nyt jo tämä kirjoitushommakin menee vähemmillä virheillä. Tilanne olisi voinut olla toisinkin! Terveyden ylläpidon kannalta ei tällä kuukauden jaksolla ole sanottavaa merkitystä. Kansanomaisesti se on hyvä ”nenänvalkaisuaika” ja eiköhän silläkin ole merkitystä! Joka tapauksessa puheeksi ottaminen tekee hyvää itse kullekin säädylle! Loppujen lopuksi vähän kaipailin joulukuussa ollessani sydänoperaatiossa, että alkoholi-kysymykseen olisi viitattu, sillä minusta TYKSin sydänsairaalaan lähetetyissä ennakkotiedoissa oli mainittu alkoholipankreatiitti. Summa summarum ”kyllä se tipattomuuden huomioiminen hyvejää!

Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen sanoo ”Mitäpä se hyvejää – asenne pitää tappaa.” Terveyden ylläpidossa tärkeintä on toivo ja tuon toivo tulevaisuudesta luo motivaation hoitaa terveyttä. Vaikka suurta merkitystä välittömästi ei olekaan siitä, että on tänään tipattomalla linjalla, mutta sillä on vaikutus, millainen onkaan huominen. Se on tässä omakohtaisestikin konkretiaa. Sananikkari Arvo Lamminen kaksi vuotta sitten kertoi tipattoman tarinan: ”Totean tähän Tapsan tavoin: ”Tämä tarina totta.” Toiset tekee, tykkäävät, tavallaan tarvitsevatkin tipattomuutta. Toisista tämä tuntuu tyhmältä, tylsältä tai tarpeettomalta. Toisen tissuttelee tämän tästä. Toteutuukohan tämä tipaton tammikuu? Toivottavasti!”

Sananikkari Arvo Lamminen ja alussa oleva kysymyskin johdattelevat pohdintaan, ”tarviinko mä tän?” Siis vaikkapa raskaankin työpäivän jälkeisen pubikäynnin tai kun joutilaana tallustelee kylillä ja osuu kuppilan kulmille, niin tarviinko sittenkään menemistä kuppilaan? Voinkin valita vaikkapa kirjaston ja mitä oivallisemman kohtaamispaikan kaverit, siis sehän voi olla Kohtaamispaikka Positiimi Liisankadulla Porissa tai Elokolo Turussa ym. kohtaamispaikat. Näin voikin käydä, kuten A-kiltojen liiton varapuheenjohtaja Matti Moilaselle, että tipattomuus lähteekin lapasesta ja se jääkin päälle. Näin kuukauden yksi tavoite ehkäisevän päihdetyön kannalta toteutuu, kun on onnistuttu kannustamaan alkoholimyönteisen kulttuurin keskellä tallustelevia vähentämään ja jopa lopettamaan alkoholin käyttöä. Joilla se on ”lähtenyt lapasesta” niin heillekään ei ole pahitteeksi asian pitäminen mielessä. Itselläni homma lähti viime vuosituhannen viimeisen vuoden viimeisen puoliskon elokuun puolivälissä lapasesta ja onneksi on säilynyt tähän päivään saakka. Lycka till kaikille sekä Viljoille että Liisoille ja muille naisille ja miehille - siis itsekullekin säädylle kylillä ja aitovierillä! 

Kirjoita kommentti (1 kommentti)

Yhdistysten ollessa taitekohdassa joko oman tai toimintaympäristön muutosten vuoksi, sen on katsottava suuntaa, mihin se lähtee? Mahdollisuus on katsoa lineaarisesti vertikaalisella katsannolla suoraan eteenpäin ja todeta, että no mennään nyt sitten tuohon suuntaan, minne on menty ennenkin, mutta nyt ehkä toisin eväin. Toinen mahdollisuus olisi nousta komentosillalle ja suunnata katse horisonttiin, kuten kapteenikin katsoo juuri sinne horisonttiin.

Mitä horisontista voisi näkyä? Sieltä voidaan nähdä arkiajattelun silmillä edessä olevia karikoita ja niiden väistämisen mahdollisia väyliä ja polkuja. On mahdollisuus ryhtyä analyyttiseen tarkasteluun ja katsoa laajemmin esimerkiksi vaikkapa kysymällä mitä ja millaista onkaan tämän seudun ehkäisevän päihdetyön kansalaistoiminta tulevina vuosina toiminta-alueellamme? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toteuttaa parhaillaan skenaariotyöskentelyä. Sen valmistuttua voitaisiin paikallisesti ryhtyä tutkailemaan, mitä ovat tämän toiminnan mahdolliset tulevaisuudet alueellamme ja mikä on siinä paikallisen yhdistyksen osa. Mahdollisista tulevaisuuksista voi syntyä se yksi, johon oltaisiin valmiita sitoutumaan myös toteuttamisen muodossa.

Mitä ovatkaan skenaariot? Se on yksi menetelmä tulevaisuudentutkimuksen alueella. Tulevaisuudentutkimus hakee mahdollisia tulevaisuuksia. Näin saadaan näkymiä vaihtoehtoisista tulevaisuuksista. Kaikki näin saadut eivät kuitenkaan ole skenaarioita, vaikka arkipuheessa näin usein sanotaankin. Skenaarioajattelu on tieteenkentälllä ja yhteiskuntaan laajasti perustuva näkökulma, jossa tulevaisuutta ei nähdä yhtenä ainoana valmiiksi määrättynä järkähtämättömästi näin määriteltynä todellisuutena, vaan erilaisten vaihtoehtoisten tulevaisuudentilojen mahdollisuuksina. Kapteenikin katsoessaan horisonttiin näkee erilaisia väyliä, joskin hänellä on merikartta, jossa tietyille aluksille on määritetyt väylät. Yhden mallin rakentaminen menneeseen perustuvana ja nyt saatavilla olevaan materiaaliin nojautuvana on tietysti edelleenkin mahdollista, mutta se saattaa antaa harhaisen käsityksen tulevaisuudesta ja johtaa virheellisiin strategiaratkaisuihin.

Mitä me voisimme tehdä? Tämä kysymys on nyt niille, jotka ovat valmiita olemaan myös jatkossa mukana ja sitoutumaan toimintaan. Kysymyksen heitän sitoutumisena. Kaikista pahinta on se, että päätetään jokin juttu, mutta sitten toteutuksen vaiheessa onkin kadonnut joukosta. Toteutus kaatuu joidenkin kannettavaksi. Nimittäin päätös on sekin, että päätetään olla tekemättä mitään ja tuokin vaihe on ollut myös tämän yhdistyksen ensi vuonna 45 vuoden historiassa 1990-luvun puolivälissä viitisen vuotta.

Tälle ja aiemmille toimintavuosille suunnitelmat on voitu tehdä puhtaasti vertikaalisella pohjalla aiempaan nojautumalla. Siihen perustui esimerkiksi oman vastuualueeni yhdistyksen tavoitteiden ja myös resurssien puolittaminen tänä vuonna ja hyvä niin! Enemmästä ei olisi selvittykään. Tämä ei ole selitykseksi vaan siksi, että kun odotetaan toimintaa, niin on huomioitava edellytykset. Tavoitteiden ja mahdollisuuksien suhteuttaminen on toimijoiden jaksamisen ydinkysymys. Kysymys on myös sitoutuneisuudesta. Voidaanko olla riittävän varmoja siitä, että toimintaan sitoutuneita on riittävässä määrin. On jopa jokseenkin pienissäkin asioissa toimijoille raskas tilanne, jos jokin toiminto on ehditty käynnistää eikä toteutuksessa olekaan toimijoita.

Menetelmällisiä mahdollisuuksia nousta komentosillalle ja katsoa horisonttiin on monia. Yksi jokseenkin kevyt toteutus olisi yhdistyksen tulevaisuuspaja. Siinä ensimmäinen kysymys on, mitä he ajattelevat itselleen ja omalle toiminnalleen järjestötoiminnassa tapahtuvan vaikkapa seuraavien viiden tai kymmenenkin vuoden aikana. Seuraavaksi tulee pohdittavaksi miten sidosryhmien ja yhteistyökumppanien kanssa asiat toimivat tuona aikana? Kysymykseen kuuluu myös, millainen kiinnostuksen aste näillä ryhmillä toimintaamme kohtaan on ja kuinka merkittävä näiden panos toiminnallemme kokonaisuutena on? Analyysiin kuuluu myös tarkastella eri toimijaryhmien tärkeysjärjestystä ja sitä, miten pystymme vastaamaan yhteistyökumppaneiden toiveita.

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)