Tulosta
Kategoria: Heikki Kemppaisen blogi
Osumia: 539

Ravistettava ennen käyttöä! Tuo tarralappu voisi kenties olla tarpeen aina uuden työkauden alkaessa järjestötoiminnassa? Mitä tämä tarkoittaisi? Jokainen toimija tarkistaisi, miksi me ollaan olemassa ja mitä meidän toiminta-ajatuksemme ja strategiamme sisältävät? Lisäksi jokainen selvittäisi itselleen, mitkä ovat minun henkilökohtaiset arvoni ja edellytykseni olla hommassa mukana. Huomioitavana olisi myös, millaisessa tilanteisuudessa tämä yhteisömme on toimintaan lähdössä. Siinä olisi ainekset ravisteluun, jonka tuloksena syntyy sitten se sekoitus toiminnan vankkureihin entisestä, nykyisyydestä ja epävarmuuksien sävyttämästä tulevaisuudesta ja tuolla sekametelisopalla on ajettava kohti avaraa tulevaa aikaa.

Muuten, mitä lienenkään tässä tekstissä sanomassa? Olen sanomassa sitä, että on ravistettava ennen käyttöä. Kehotan siis sekä itseäni että kumppaneitani säännölliseen ravisteluun sekä omakohtaisesti että yhteisöjään. Kieltämättä on myönnettävä itselleen sekin jo järjestötoiminnan ensi askeleilla yli viisi vuosikymmentä sitten kainuulaisessa urheiluseurassa ilmi tullut tosiasia, jonka sisällössä on kehotus tehdä niin kuin minä sanon, mutta ei niin kuin tulen tehneeksi. Teoria voi jäädä teoriaksi, jolloin sen vieminen käytäntöön hiipuu matkalla. Teoria ilman käytäntöä on sanojen pyörittelynä, verbalistiikkaa ja mitalin kääntöpuoli osoittaa käytännön ilman teoriaa sokeaksi aktivismiksi. Siksi mainitussa ravistelussa ovat ehdottomina aineksina reunaehdot, olkoon ne sitten vaikka ns. mykkiä pakkoja. Näiden pakkojen edessä helposti on seurauksena sortuminen voivotteluun ja unohdetaan se, että kuitenkin lopulta on melko suuri vapausaste olemassa ja tuo käyttöalue olisi luovuudella hyödynnettävissä.

Niinpä! Näin sanoisi mestarikonna Raid! Hänkin saattaisi kysäistä, millai muute? Kun ohjetarrassa luki ravistettava ennen käyttöä, niin siitähän syntyy järjestynyt kokonaisuus sen mukaan, onko sisältö koostettu kunnolla ja riittävän hyvin ravisteltu. Kaikki riippuu siitä, mitä meillä on kyseisen kokonaisuuden aineksina. Mehän voimme pistää laput silmille ja mennä vanhaa viitoitettua reittiä, jos se koettaa tarkoitukseksemme. Silloin saatamme olla pakkojen talutusnuorassa ja olemme jääneet pakkojen tulitukseen makaamaan. Se voi olla tietysti tuttu ja turvallisesti perusteltavissa. Eihän tässä ole mitään tehtävissä vai olisiko sittenkin ”millai muute?” Tämä aasinsilta johtaa kysymykseen toimijoiden jaksamisesta. Jokainen toimija on oma itsensä ja tuo toimintoihin itsensä, joten tuttuus ja turvallinen eteneminen on myös ratkaisu. Kun peräänkuulutin ravistelua, niin siinäkin on tuo jaksamisen ja turvallisuuden kysymys huomioitava. Kunnon ravistelu on saattanut tuoda valoa harmauteen ja toimii motivaattorina, mikä on omiaan vahvistamaan toimijoita.

Kaikki muutostyö on meistä itsestämme kiinni ja lähtee voimavaroistamme sekä omistamme että käytettävissä olevista. Epävarmuuksien maailman todellisuus asettaa omat rajansa. Aikanaan kuntasektorilla toimiessa usein lausahdettu sanonta oli, on vaikka kuinka ison talon haltija, niin jos ei ole resurssia, niin sitä ei sitten ole. Uudistusinnossamme saatamme sortua ylilyöntiin ja näin hyvää tarkoittaen aiheutamme pulmia. Yksi keskeisimpiä seurauksia voi olla poukkoileva toimintakulttuuri. Se kieltämättä uutuuksineen saattaa luoda hetken innostusta, mutta sammuu ensimmäiseen sateeseen, kuten näyttää käyvän silloin ja tällöin selviytyjien heimojen leirien tulien sytyttämisessä. Saman varmaan moni on kokenut omienkin leirinuotioiden kanssa. Siis millai muute sitten olisi mentävä? Katsotaan omat aineksemme ja muistetaan käyttöohjeena ravistaa ennen käyttöä! Pullon korkin avaaminen päästää sen hengen ulos ja se voi olla vallan toisenlainen, kuin mitä se oli aiemmin koettuna ollut. Kyllä se siitä! Kun tuon tekee useamman kerran, niin siihenhän tottuu kyllä!