Tulosta
Kategoria: Heikki Kemppaisen blogi
Osumia: 417

Retoriseen kysymykseen ei varsinaisesti odoteta vastausta, jolloin se toimii puheteknisenä pysäyttäjänä. Käytännössä se ilmaisee esillä olevan ongelman. Mistä nyt onkaan kysymys? Aihe nousee todellisuudesta, kun on huomattu yhdistysten vaikeuksia löytää toimielimiinsä henkilöitä. Olen kyseisestä teemasta keskustellut monien kanssa eri yhteyksissä ja vastannutkin käsitykseni tilanteesta. Se on sitä, että yhdistystoiminta ja kaikkineen koko kansalaistoiminnan kenttä tarvitsee uudistumista. Ne ovat jo muuttaneet ja tulevat edelleenkin muuttamaan muotoaan.

Olen myös esittänyt otsikon väitteen. Kivijalkajärjestötoiminnaksi tulkitsen mielikuvana kirjaimellisen muotomääräytyneisyyden kaikkine valtakirjoineen ja paikkajyvityksineen sisältävän järjestökulttuurin. Historia ja nykyisyyskin tarjoaa tästä kulttuurista roppakaupalla esimerkkejä. Onko se sitten mennyttä aikaa? Tuohon vastaan käsityksenäni niin, että on ja ei ole. Yhteisillä toiminnoilla tietyt välttämättömät rakenteet ovat tarpeen, sillä täysin ilman rakenteita koko toiminto voi ja usein ajautuu sekasotkuksi. Siis mitä on tehtävä?

Yhteisöllinen kansalaistoiminta tarvitsee uusia pelisääntöjä sekä lainsäädännössä että itse kansalaistoiminnan kenttätoiminnoissa. Nykyisenkin järjestelmän kanssa pystyy kyllä elämään kunhan muistaa pitää mukanaan terveen järjen periaatteet. Jo edellä totesin tiettyjen rakenteiden tarpeellisuuden, mutta kansalaistoiminnan muuttuvat muodot tarvitsevat niihin joustavuutta ja säädöstenkin tasolla kevyempää sääntelyä. Tähän on herännyt myös oikeusministeriö, joka parhaillaan aineistoa yhdistyslain ja yhteisöllisen kansalaistoiminnan säädösten muuttamisen tarpeista.

Järjestökenttä on varsin hyvän pysynyt ajan hermolla ja tarkkaillut välttämättömien muutostarpeitaan. Se on merkinnyt myös hallintorakenteiden tarkistuksia. Yleensä tuo on tapahtunut sen yksinkertaistamista kuten esimerkiksi väliportaan toimielimet. Kritiikkiä onkin esitetty mm. jäsenistön vaikuttamismahdollisuuksien heikentymisestä. Toisaalta on saattanut jäädä miettimättä, onko sittenkään se kiinni jonkin välihallinnon elimestä. Kansalaistoiminta on monimuotoista ja se on huomioitava sen säätelymekanismeissa. Totesin jo, että tarkoin säädelty kivijalkajärjestöillä on edelleen paikkansa ja oikeastaan ne ovat lopulta keskeinen osa koko kansalaistoiminnan ilmentymänä virallisen yhteiskunnan byrokratiasiskona ja -veljenä, mutta varsinaista kansalaistoiminnan ja sen äänen esiintuomisen turvaamiseksi tarvitaan kevyemmin säädeltyä kenttää. Siksi tervehdin ilolla oikeusministeriön hanketta.