Arvot eivät ole vain sanahelinää vaan ne muodostavat ihmisen toiminnan karttalehden. Tosin kaikkia arvojaan ei aina voi joka tilanteessa noudattaa aivan täysin ja siksi on tilanteita arvioitavana, onko jokin juttu arvojeni mukaista. Joskus saattaa hieman eksyä, mutta arvojen tehtävä on palauttaa takaisin arvoiselleen tielle. Näin arvojen kautta tarkastellaan mahdollisia reittien tienviittoja ja tehdään ratkaisuja mille polulle lähdetään.

Pari vuotta on kärvistelty outojen tunnelmien kanssa ja siinä väliin ollut esillä heittää rukkaset naulaan ja todeta, se oli sitten tässä! On selvää, että koronavirus on vaikuttanut ennen näkemättömällä tavalla organisaatioiden toimintaan ja pakottanut muuttamaan sekä työhön että muuhun elämään liittyviä odotuksia ja toimintatapoja. Ikävystyminen ja kärvistelyn tuoma mahdollinen tuskastuminen on inhimillisesti ymmärrettävää. Joissakin tilanteissa on ollut voittamattomia esteitä, mikä on nostanut vaihtoehtoina sekä luovuttamisen että kun tuota polkua ei kyetä jatkamaan, niin palataanpa hiukan taaksepäin, josko sieltä löytyisi jokin vaihtoehtoinen reitti.

”Mailma muuttuu” on tunnettu lausahdus kansalliskirjallisuudessamme. Toinen tunnettu ohje on ”ei saa jäädä tuleen makaamaan” eli on jatkettava kaikesta huolimatta. Elämä kysyy, entäs nyt tässä ja nyt? Onko arvoistani jäädä ”tuleen makaamaan” vai onko arvoperustaista merkityksellisyyttä tehdä se, mikä juuri tässä ja nyt on toteutettavissa. Josko sittenkin voisi lisätä todennäköisyyttä kokea elämäänsä merkitykselliseksi, kun aluksi miettisi, mikä on innostavaa, kiinnostavaa ja arvokasta sekä tämän jälkeen sitä, miten voi palvella muita ih­misiä ja tehdä ympäristöstään paremman paikan.

Toivoa on aina olemassa. Myös toivonsa menettänyt nähdessään pienenkin valonpisaran voi havahtua näkemään uutta toivoa. Se ei ole epärealistista unelmointia vaan todellisia pyrkimyksiä parempaa kohti. Vaikka sotakuvat ovat traagisia, niin toivo on mukana siinäkin, kun äiti pieni lapsi sylissään pakenee tietämättä liioin mitään, mitä seuraavassa mutkassa kohtaa. Epävarmuuteen lähti aikoinaan omakin äiti evakkomatkalle ummikkona ruotsinkieliselle alueelle pikku poika sylissään.

Meillä itse kullakin on elämän kulussa ja ehkä tänäänkin vastoinkäymisiä ja on voinut omien arjen juttujen toteuttamiseen tulla vaikeuksia, mutta sittenkin on riittävän hyvä meno omien arvojen perustalta niillä mahdollisuuksilla, jotka ovat tarjolla. Jokainen on kokenut senkin, että elämä antoi mutta myös vaati veronsa. Porilaisena taidan kuulua maailman onnellisimpiin, sillä onhan Pori vahvistettu Suomen onnellisimpiin kuuluvaksi kaupungiksi ja koska Suomi on maana onnellisin, niin kyllähän looginen päätelmä on, että meikäläisen on oltava onnellinen. Onnea on, että voi toimia arvojensa mukaisesti rajoitetuilla mahdollisuuksillakin ja löytää merkityksellisyyttä elämäänsä.

Kiinnostava kysymys on, miten koronavirus haastaa onnellisuuden peruspremissit. Markku Ojanen kuvaa asiaa: ”Kun ihminen on onnellinen, hänen ei tarvitse muistella “vanhaa hyvää aikaa” eikä ajatella, että tulevaisuus tuo jotakin parempaa. Hän on tyytyväinen, kiitollinen ja iloinen siitä, mitä elämä antaa juuri tällä hetkellä …. Onnellinen kokee, että elämä on antanut paljon enemmän myönteisiä kuin kielteisiä asioita, joista hän on kiitollinen. Hän on oppinut, että kyse on myös yhteisestä onnesta, sillä yhdessä toisiamme huomioiden voimme kukoistaa ja kokea elämämme mielekkääksi.”