”Hei pitkästä aikaa!” Kulkijan katse kääntyy sivulle, mutta siinähän onkin Kosti! ”Terve vaan!” Hän kysyy, kuinka olet voinut? Kiireinen juuri ysikymppisen ylittänyt aikanaan huipputason pikajuoksijana tunnettu ja sittemmin huippu-uran urheilujohtajana tehnyt on kiinnostunut kohtaamansa vanhan kaverin kunnosta. Kiireessä lyhyt vastaus, että kohtuullisesti, vaikka ei olekaan vanhaa huipputason kuntotaustaa, mutta joltisellakin kunnolla tässä mennään. Vanhojen kavereiden kohtaanto pitkästä aikaa on vauhdissakin lämmin.

Kaikkineenhan on kysymys arjen kaiken aikaa vastaan tulevien pienten juttujen kanssa pärjäämisestä ja tilanteisuuksissa selvittämisestä. Päivälle tehty mahdollinen suunnitelma voi sekunnissa kokea tarkistuksen. Edellä kuvattu pieni kohtaanto jättää mieleen jotakin hyvää. Kaikessa toiminnassa suunnitelmallisuus on välttämätön. Kansanviisauskin opettaa, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Millainen sitten on tämä hyvin suunniteltu. Siinä ei varmaankaan kuulu olla epävarmuuksia, mutta… Voidaanko nämä epävarmuudet eliminoida? Tuskinpa täysin, joten kysytään tilanteiden hallintaa ja joustavuutta siinä.

Ihmisen turvallisuuden tunteeseen kuuluu päivittäisten rutiinien toimivuus. Erityisen tärkeä se on kalenteriohjauksessa elävälle, mutta on tarpeen ilman kalenterisidonnaisuutta elävällekin, jolla on sairauksien tai elämän rytmiin kuuluvia päivittäisiä rutineeja. Välttämättömyyksien hoitamisen pettämisestä voi koitua vaikeita seurauksia. Nyttemmin moni seuranta on siirretty digipalveluiksi. Yhteys saattoi toimia tunti sitten, mutta nytpä se ei onnistukaan. Kasvokkain toteutettavana saattoi olla hoitotapaaminen aamulla kello 9 ja taksi oli tilattu, mutta se tulikin vasta 9.30 tien ollessa tukossa yön lumimyräkän vuoksi. Jollekin saattoi käydä niin, että mennessään kävellen kaupunginosan läpi, kadut olivat jäälumen peittämiä ja pystyssä pysyminen ei onnistunutkaan ilman haaveria.

Yhteys johonkin tarvitaan kaiken aikaa. Yhteyksiä nolla ihmisiä ei saisi olla yhtään. Epävarmuuksien sietämätön keveys voi helpottua, kun on tiedossa yhteys mahdollisuus johonkin, joka varmasti vastaa. Soittajan kertoessa ”ei minulla oikeastaan mitään asiaa ole, mutta kun oli niin outo olotila tässä yksin ollessa, niin soitan!” Tai sama kaveri on voinut ajantajussa mennä rytmissään sekaisin, niin kysymys onkin” onkohan nyt aamu vai ilta?”

Sinänsä pieni mutta merkityksiltään suuri asia on suhde toisiin ihmisiin, kuten edellisessä kappaleessa tuli esiin. Kysymys on sekä lähi- että etäsuhteista. Sosiaalisen median alkuvaiheessa kaverin aloittaessa somessa saattoi tavoitteekseen ilmoittaa 500 kaveria. Sittemmin on voinut tulla vastaan kaverilistansa hallitsemisen pulma. Itselläni on alkanut olla sitä ja on lähentymässä uhkaavasti ylärajaa. Somessakin on läheisyysasteita. Lopulta saattaa tulla jonkun kanssa pulmia ja irtiotto tuottaakin kysymyksiä. Korona-aika ja nyttemmin Ukraina kysymys on tehnyt tässä omat tepposensa. Koronan rajoitukset tulivat ylätason määreinä ja niihin oli sopeuduttava. Venäjä ja Ukraina ovat toisenlaiset ja jotenkin on mystistä, että niihin liittyvissä mietteissä on vuosikausien kaveruuksia katkannut ja joutunut näkemyksellään joidenkin silmissä epähenkilöksi. No, tällaisenkin tilanteen suhteen on vain se kestettävä!

Nykyaika on muuttanut rakenteita ja vahvistanut ihmisen omiin nurkkiin lokeroitumista. Siinä pätee ”pidä itsestäsi huolta…” Entäs se, pitäisikö myös seurata, miten kaveri jakselee? Silloin kauan sitten noin kuusi vuosikymmentä sitten oli TV:ssä ”Lähimmäinen” keskusteluohjelma, jossa keskustelivat psykiatri Martti Paloheimo, pastori Matti Hakkarainen ja sanavalmis savolainen kirvesmies Matti Keinänen, joka taisi jakaa katsojien sympatiaa ja ehkä ärsyttikin joitakin. Muistan Tampereen ”kolhoosimme” silloin todenneen, että tuo Matti on hyvällä asialla. Hänen sanomansahan on ”aata lähimmäistäsi niin lähimmäinenki aattaa ihtiään!” Tämä toteutui myös kavereiden kesken aikaan, jolloin vekselit olivat käytössä. Kaverukset kirjoittivat nimensä pitkin ja poikin, joten hommat jatkuivat.

Logoterapeuttisesti edelleen lähimmäisajattelu toteutuu, sillä auttaessaan lähimmäistään ihminen auttaa myös itseään! Arjen epävarmuuksien sietämätön keveys on joka hetki keskellämme ja siinä me tarvitaan toisiamme. ”Aatettaisiinkohan toisiamme pienten suurten asioiden selvittämisessä ja aatettaisiin ihtiäänkin samalla!”