Kirjoitan tätä juttua jouluna armon vuonna 2022 ihan hyvällä positiivisella joulumielellä, mutta sittenkin itsellekin kysymyksiä nostaneena. Maailman onnellisimman maan ja sen ainakin joskus onnellisimmaksi kaupungiksi mainittu asukas on varmastikin onnellinen, kun sen jääkaapissa on edes valo. No, kyllä sentään hänen jääkaapissaan on varmasti muutakin. Menneiden kauan sitten vuosien Tapsa kaverini antoi lehtihaastattelua ja kertoi toimittajalle, että hänen jääkaapissaan on vain valo. Hän jatkoi, että ruokapankin EU jaosta sai tarvikkeita europuuton keittämiseksi ja hyvä näinkin!  Silloin väliaikaiseksi perustettu ruokapankki jakoi kasseja. Tilapäinen muuttui vakinaiseksi ja näin meillä on ollut ruuanjakoja ja siten monien jääkaapeissa on muutakin kuin valo. Mutta, entä jos se valokin menee, jos ja jopa kun sähkö katkaistaan! Karu totuus on ja se on ollut ennenkin, että pussinperälle ajautuneita kohtaloita on ollut ja saattaa olla ja tulla vastaan edelleenkin.

Mitä ovat meidän itse kunkin arvot ja miten me suhtaudumme hätään joutuneisiin? Kovat arvot asenteissa ovat ilmaantuneet. Tämä vuosi on herättänyt valitettavia ennakkoluuloja ja asenteita hätään joutuneisiin. Huomautan, luulo ei ole tiedon väärti, mutta joskus se luulo osoittautuukin todeksi.  Luuloja nimittäin syntyy ja vahvistuu vastaan tulleista heikoista signaaleista, joiden taustalla on jokin pieni ilmiö. Meillä ei ole sittenkään kaiken kattavaa suomalaista hyvyyttä, vaan meillä myös vallitsee ihmisessä olevat piilovoimat vähemmän hyvään. Sen huomaa pienissä arjen tilanteissa. Hyvyyttä ja toisen huomiointia olen itse kokenut mentyäni nurin kylillä, siihen on heti joku törmännyt, ”hei sattuiko, pääsetkö ylös?” Samoin on tullut huomanneeksi ohi kävelyä. Joku vuorostaan on esittänyt ruuan jakopisteisiin painorajaa ja vaakoja, sillä hänen mielestään ruokaa jaetaan väärin. Jakopisteet tulisivat tarpeettomiksi näin. Diabeetikkona sydänsairaana tiedän painosäätelyn merkityksen, mutta se ei ole yksin syömisen asia, vaan siihen liittyy paljon muuta.

Georg Henrik von Wright opettaa tenttimässäni kirjassa ”Humanismi elämänasenteena” ihan hyvää asiaa. Mitä meidän ihmiskäsityksemme lopulta lieneekään kansakuntana? Luultavasti meitäkin on moneen lähtöön monessa junassa. Se on konkretisoitunut henkilökohtaisesti suhtautumisessa Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Tiedän melko hyvin ja myös myönnän sen, että länsimaailma ei ole pulmunen eikä hyviksiä täynnä, vaan senkin joukkoon mahtuu monen sortin väkeä. Ei myöskään Ukraina ole putipuhdas valkokyyhky ja senkin koostumuksessa on muutama kerros erinäisiä piirteitä. Kuitenkin vain roisto hyökkää. Täysroisto hyökkää myös toisen roiston kimppuun ryöstöretkellään. Hyökkäys on aina hyökkäys eikä se voi olla oikeutettu.

Vetoaminen neuvotteluun on ihan hyvä, mutta se pitää olla todellinen vilpittömässä mielessä. Itse tulin asettuneeksi täysin tietoisena Ukrainan puolustajaksi ja Putinin sotarekeä vastaan. Tuosta saadut pyyhkeet tulen kestämään, sillä siinä määrin vanha armosta saatu rusketus vielä roiskeita kestää. Kun teemana oli valo jääkaapissa, niin nyt on ehkä paikallaan jopa kärjistää niin, että on perustetta olla onnellinen, kun on sekä valo että jääkaappi vähäisinekin sisältöineen. Kovin monella ukrainalaisella ei ole kumpaakaan ja monelta puuttuvat seinät ja katotkin. Onneksi valtaosa suomalaisista ja maailmalla merkittävä osa on tämän tajunnut. Onnellisuudessani on säröjä, mutta sittenkin taidan kuulua maailman onnellisimpaan joukkioon.