Sain yhdistyspostia, kiitos siitä! Monia yhteyksiäni on parin viime vuoden kuluessa hiipunut, mutta kansanomaisesti todeten ”luojan kiitos, että joitakin on säilynyt!” Tosin niissäkin monissa kuulun enemmän etäjäsenistöön, mutta sekin on onni kuulua! Olen tahinut jo jonkin aikaa kuulolaitteeni kanssa ja kysyinkin muutama kuukausi sitten joltakin asiaa tuntevalta, mitä tehdä? Hän totesi, että minkä tahon omistukseen laitteesi kuuluu, ota sinne yhteys. Niinpä jouduin hämmennyksen valtaan, sillä laite on ”ison talon” eli Satasairaalan. Se se vaan on ollut sillä lailla, että en ole jaksanut ryhtyä puhelinrumbaan. Kuuloliiton paikalliselta Porin Kuuloyhdistykseltä tuli postia ja helpotus oli suuri. Siitä löytyi ohjeet. Siis olen myös kuuloesteellinen ja näin jonkin sortin kuulovammainen.  

Kuuleminen on tärkeä asia, mutta tarvitseeko sittenkään kaikkea kuullakaan, nousee mieleen? Itselläni pitkäaikaissairauksien kanssa selviytyminen edes kohtuullisesti on arjen päivittäinen haaste ja se voi yllättää koska tahansa. Sunnuntai Hesarin putkajuttu nosti mielen päälle noin neljännesvuosisata sitten kohtaamiseni virkavallan kanssa ilman diabetes tunnusranneketta, jota ilman olen muutaman kuukauden liikkunutkin rannekkeen rikkoonnuttua.  Näin päivitinkin tilanteen ja nyt on uusi ranneke vasemmassa ranteessa ja jäsenyyskin päivitetty. Hienosti toimittu, minä!  Vammaisyhdistysten jäsenyydetkin on ok!

Yhteydet yhteisiin toimintoihin ovat yksi osa selviytymisen henkivakuutusta. Näin perusteli aikoinaan Pekka, joka kertoi helmi-maaliskuun vaihteessa hoitaneensa vuotuiset jäsenmaksunsa kuntoon. Summaa hänellä kertyi siinä määrin, että kaveri kyseli, miksi näin paljon satsaat noihin? Allekirjoitan tänään Pekan tuolloisen perustelun, vaikka oma osuuteni jääkin paljon pienemmäksi. Pekalle jäsenyydet olivat sekä yhteiskunnallinen että oman elämän merkitysten asiat. On paikallaan muistaa sekin, että vaikka kaikkeus onkin systeemi ja sillä numerollisia ja loogisia järjestelmiä, niin sittenkin on pienten tekojenkin toimilla omat arvonsa. Korona aika opetti lähes samaan tapaan kuin on sanottu Siperian opettaneen sekä muinoin kuin myöhemminkin elämän kulkua arvioitaessa, Näin kehittyi itselleni arvosana ”riittävän hyvä” ja se olkoon sekä omakohtaisesti että yhteisöjen arvioinneissa käytössä. Tehdään sitä, mikä on arvoistaan ja ollaan mukana sen mukaan, mikä on omaan säätöpiiriin mahdollinen.

”Tilanne on muuttunut!” Tämä vastaus tuli kysymykseeni neuvonnassa, jossa sanoin, että sain silloin viime keväänä näitä viestejä omakantaan. Tiesin asioiden muuttuneen hyvinvointialueen käynnistyttyä vaikkakin kaiken aikaa toitotettiin, että toiminnot jatkuvat. Näinhän ne tekivätkin, mutta toisenlaisessa kuosissa. Entisenä hallintovirkamiehenä olin tullut kantapään kautta oppineeksi sen, että tilanteet muuttuvat ja muutosten kanssa on vain yritettävä mennä eteenpäin. Onneni on olla mukana joissakin asioissa vahvemmin, ja toisissa vain jotenkin seuraillen kehitystä kansalaistoiminnan kautta. Uusin heräte syntyi vammaispalvelulain tultua ulos Arkadianmäen pylväiden takaa ja nyt sitä sitten kaikki noudattakoon, mutta miten?

Uuteen vammaispalvelulakioin on mielessä häivähdys epäilystäkin ja siksi tuo loppuosan kysymysmerkki. Myös järjestöt ovat laittaneet kysymysmerkkejä ja oltiinpa joillakin tahoilla valmiita jopa hallituksen esityksen hylkäämiseen. Kuitenkin pitkäaikainen hanke ja valiokunnan yksimielinen lausunto ajoivat isossa salissa sen läpi, joten sen kanssa sitten elettäköön! Vaikka itsekin olen joidenkin määreiden mukaan vammainen muutenkin kui9n ikäni antamilla rajoitteilla, en kuitenkaan ole vammaispalvelujen käyttäjä. Tosin vuosien aikana tulin asioineeksi useinkin sen piirissä joidenkin asioilla. Vammaisjärjestöille onkin lain toteutuksen seurannassa haaste. Seuranta on myös lain säätämisen yhteydessä mainittu valiokunnan mietinnössä. Tosin senkin osalta on tuo häivähdys epäilyä, sillä nämä pakkaavat unohtumaan. Tarvitaan jälleen järjestöjä muistina! Näin tällä erää!