Korona-aika opetti etäilyä sekä etätyön että etäosallisuuden ja etätilaisuuksien toteutuksina, mutta edellä mainitun ohella se opetti yleisesti itse kullekin etäisyyksien ottamista lähes kaikessa muussakin. Tulikohan mukana lisää EVVK mentaliteettia, siis ”Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa” ajatuksilla. Tämä kaikkineen tarjosi aiemmasta poikkeavaa osallisuutta elämään, mutta mitä muuta se onkaan voinut tuoda mukanaan? Sitä onkin tuon ajan jälkeen tullut miettineeksi omasta sisimmästä nousevilla mietteillä kyläteitä tallustellessaan. Siinä on monia elämänsä toteuttamista helpottavia tekijöitä, mutta siinä saattaakin olla jotakin omakohtaisen arvioinnin sijaa. Muutos on merkinnyt sekä hyvää että mahdollisesti vähemmän hyviä muutoksen piirteitä.

Siirtymä etäilyn toimintamallille synnytti uusia toimintojen sovelluksia. Niinpä olikin mahdollisuus etääntymällä aiemmasta irti päästämineenkin. Oli helppoa unohtaa yhteyksiään. Horjuvalla rakennelmalla olleista yhteyksistä on ollut jokseenkin kivutonta irtaantua pelkästään koko asian sivuun siirtämällä. Toisaalta ehkä jopa hiukan heikentymässä ollut yhteys on saattanut vahvistua kyseisen asian tullessa mieleen ja näin onkin tullut lähdettyä ”ilmoittautumaan” sinne. Sosiaaliset kontaktit tarvitsevat pysyäkseen yllä sosiaalista pitovoimaa vetovoiman heikentyessä. Siinä ihmisen elämäntavan säännöllisyydet ovat yksi osa. Korona-ajan myötä porukoiden hajoaminen oli tosiasiaa. Joitakin kasaantui uudelleen joko kokonaisuudessaan tai osittain.

Toimintapöytänsä takana on mahdollisuus syvämietteisiin siitä, mikä onkaan edelleen arvokasta ja arvoistani mukaista toimintaa. Syvämietteisyyteen tarvitaan arvot ja omat asenteet sekä erityisesti mukaan on otettava tunteet. Viime mainittu tulee toiminnan tuoksinassa sivuutetuksi, mutta ne voivatkin ryöpsähtää yllättävästi valloilleen. Omassa hiljaisuudessa pähkiminen ei aina ole kovinkaan suotavaa, mutta oman turvallisuuden olotilassa voi mietiskellä, onko jokin juttu riittävän merkityksellinen. Mietinnän tuloksena uhriutumisen kulttuurista irtaantuminen on mahdollinen. Hyödylliset uudelleen arvioinnin tehtävät ovat olleet tarpeen!

Etäily on sittenkin taitolaji. Siinä vuorovaikutussuhteet ovat toisenlaiset kuin live elämässä. Sanaton viestintä jää valtaosaltaan sivuun silloinkin, kun kamerat ovat käytössä. Sähköisesti mielipiteiden esittämisen dialogisuus on mahdollinen, mutta joka tapauksessa se on eri juttu kuin kasvokkainen tapaamisissa. Tämä saattaa unohtua kokeneeltakin toimijalta ja näin tulee esittäneeksi varomattomasti mielipiteitään. Syrjimätön puhe on vaikea taitolaji tavallisessakin vuorovaikutuksessa, mutta erityisen vaikeaa se on sähköisessä kansakäymisessä. Se voi olla ns niskan päällä sanelua ja kannanottojaan esittämistä ylätasolta antamatta tilaa vastaukselle.

Edellä mainitusta on tullut kokemuksia ja jopa opetusta mailin ”siperia opettaa” tai oppia kantapään kautta. Näitä on sekä hyvässä että vähemmän hyvässä mielessä. Keskeisenä etäilyn kulttuurin pulmaksi onkin noussut pähkäilyissäni syrjäyttämisen ja kysymys. Siinä on sekä itse toteutettua itsensä syrjäyttäm8istä että kanssakulkijoiden myötävaikuttamisen tuotosta. Siksi yhteisöjen olisikin tarpeen keskustella omasta etäilyn kulttuuristaan.  Rajalla häilyvien on tarpeen olla valveilla omien arvojensa suhteen, sillä etäilyn kulttuurissa saattaa heivata sivuun itselleen jotakin tärkeää ikään kuin vahingossa. Omakohtainen resilienssi on tarpeen ja hyvää tekee mietintähetkien ottaminen käyttöön. Jos ja kun huomaa, että raja meni nyt rikki, niin on ratkaisun paikka omakohtaisena valintana. Siispä kiitos etäilyn kulttuurin saapumisesta omaankin elämänpiiriin! Se voi mennä överiksi, mutta voipihan se ollakin tosi hyödyllinenkin!