Siinäpä tässä sitten epätietoisena on pähkimistä, tekisikö jotakin vai jättääkö silleen tai sittenkin …mutta kun paikalle pöllähtää kaiken tietävä saarnaaja, hän saneleekin ”juuri tolleenhan asia on! ” Näin onkin kaikki hyvin, vai onko sittenkään? Heittäkin yhden totuuden kertojia maailma ehkä tarvitsee, mutta sittenkin heidän toimistansa ei välttämättä johdakaan muuhun kuin umpikujan syvenemiseen. Onpa itsekin taitanut ainakin yrittää tuohon joukkoon, mutta omalle kohdalle heidän kohtaamisestaan ei ole ollut muuta kuin mielen harmia!

Tieto on valtaa, sanoi englantilainen filosofi ja lordikansleri Sir Francis Bacon (1561-1626). Nykyään valta on sillä, joka kykenee seulomaan valtaisista tietomassoista sen oleellisen ja hyödyntämään sitä järkevästi. Kysymys onkin, mikä on tietoa tai taitoa tai elämän viisautta? Edelleen on kysymys, kenelle se sitä on? Kun oma johtoajatus on jakaa, mitä itse on saanut, niin oma kokemus suuntaisi näin toimia toisen hyväksi ajateltuna neuvona ja auttamisena. Porukoissa on tullut itsekin kokeneeksi sitä, että toinen sortunut tai sorrettu onkin hyvä asiantuntija. Tätähän meillä itse kullakin on erinäisistä asioista, jota on paikallaan jakaa, mutta… Kysymys ei olekaan aina itse asiasta sisältöineen, vaan siitä, miten se on esitetty. Väärään tilanteeseen heitetty oikeakin asia menettää herkästi merkityksensä ja hyvä tarkoitus kääntyykin itseään vastaan.

Saarnan paikka on kirkon saarnastuolissa tai puhujalavalla. Kovilla sanoilla on elämässä oma paikkansa, mutta ihan mihin tahansa ne eivät sovi. Loukkaantuminen on inhimillinen reaktio. No, tuo loukkaantuminenhan on vain heikkoa itsetuntoa, joten siitä vaan ryhdistäytymään, mutta… Näin on tullut itsekin ajatelleeksi joskus syvissä vesissä räpelleenä, jonka kuitenkin aikoinaan vuosia sitten muutoin jokseenkin saamattomilta vaikuttaneet terapeutit oikaisivat. Käskynä osoitettu kehotus ”himmaa jo!” on erilainen saarnatuolista osoitettuna kuin kadulla alan kaverin hihkaisu! Saarnan sanoma voi valua kuin vesi hanhen selästä läpäisevästi jättämättä jälkeä, mutta hihkaisu voikin pysäyttää. Saarna voi johtaa edellä mainittuun loukkaantumiseenkin.

Muinoin velipuoleni kanssa savotassa pöllien taapeloinnissa tullut erimielisyys ratkesi hänen lausahduksellaan ”kukin taaplaa tyylillään.” Tuota käytin Malagalla vuosia sitten ryhmässä, kun tarvittiin omakohtainen lentävä lause. Parikymmentä vuotta sitten syntymäpäiväjutussa toimittaja oli nimennyt minut oman tiensä kulkijaksi. Siispä nurkassakin ollessa miettimiseen, ”silleen tai ehkäpä juuri tolleen” ratkaisuja. Tätä kirjoittaessa on, että ”juuri silleen!” sanotpa sinä kaiken tietävä nyt mitä tahansa! En väheksy asiantuntemusta ja siihen liittyvää tietämystä, mutta jos se edellyttää jotakin olennaista itsestäni poistamista, niin sitä uudesti syntymistä en halua. Olen usein aloittanut alusta ja viimeisin alusta aloittaminen on kantanut, kiitos siitä sen mahdollistaneille!

Tänäänkin pitää itse muistaa ja kaikkien hyviä neuvoja tarjoavienkin samoin se, että on olemassa kaiken aikaa vaihtoehto ”silleen juuri kuten ajattelen” tai ”tolleen, kuten nuo ”hyvät neuvot?” suosittavat! isäksi on olemassa asioita, jotka vaan ovat ja sillä siisti! Siispä ollaan tilanteessa: ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.” Ratkaisuna onkin toisin ajattelemisen tarve. Jostakin olen sittenkin melko varma. Vuosikymmeniäkin kestänyt yhteys ja sen toiminto voi osaltani tulla tiensä päähän ja silloin ratkaisu in tehtävä kokonaisuuden kannalta. Kokonaisuus huomioi myös oman itsen. Tosin näissä ”tolleen” vaateissa useimmiten ei ole saottavissa olevaa vaihtoehtoa. Vaihtoehdottomuus ei sittenkään rajoita omaa ratkaisua ajatella asiasta ja toimia silleen.