etusivuotsikko2

Ovatko soten asiat liian vaikeita?

Meillä useinkin tulee esiin nousseeseen kysymykseen ”ymmärrys hoi, äly älä jätä tunnelma”, siis nyt menee ”yli hilseen.” Ovatko nämä soten asiat tällaisia? Vastaan kysymykseen intuitiivisesti, siis välittömän asian tajuamisen pohjalta ilman, että lähden tässä yhteydessä selvittämään asiaa pidemmälle. Mikä onkaan vastaukseni? Se on ”kyllä ja ei.” Siis sote on meille tavallisille toimijoille suurimmalta osalta kirjoittamaton lehti hämärässä tulevaisuudessa kolmen vuoden päässä tavalla tai toisella täytäntöön pantavana. Siis vaikka siinä menisikin ja varmaan vielä meneekin osia karille ja uusiksi, niin meidän järjestelmässämme on uudistamisen tarpeita. Siis tältä osin vastaus on ”kyllä”, mutta… Asialla on toinen puoli ja se on tuolle antiteesinä ”ei”. Me voimme aina kaikistakin asioista, myös sotesta, vahvistaa ymmärrystämme. Tällöin kysynkin sekä itseltäni, että kanssatoimijoilta ”tahdommeko” tarttua asiantynkään ja selvittää mahdollisuuksiamme olla mukana sekä henkilökohtaisten elämänasioidemme että kanssakulkijoidemme edunvalvonnan ja asioihin vaikuttamisen merkeissä? Silloin me selvitämme omassa ja yhteisömme piirissä, mitä ovat esimerkiksi sen toiminta-ajatuksen mukaisia kysymyksiä?

Jokin aika kirjoitin tekstiä, sote tulee, oletko valmis? Valmiuteen ei tarvita kaiken soten kysymysten hallintaa, vaan siinä on olennaista kiinnostuneisuus tarttua asioihin. Se ei myöskään sisällä kaiken selittämistä. Kysymys on siitä, että kulloisillakin edellytyksillä lähdetään liikkeelle. Olen yhteen elokuun tilaisuuteen tehnyt ryhmätyösuunnitelmaa ja sille ehkä liian ylimalkaisen tehtävänasettelun aiheella ”mitä on tehtävä?” Yksi soten tarkastelun avain on ratkaista oma linjaus suhtautumisessa siihen. Kirjoitin pamfletissa ”Asukkaiden vai yhtiöiden valta” järjestöjen asennoitumisesta joko niin, että sote asiat sivuutetaan vaikeasti ymmärrettävänä tai asennoidutaan suurin toivein mahdollisiin avautuviin toimintakenttiin soten myötä. Näissäkin on siten nähtävissä ääripäät ja taas kerran on paikallaan toteuttaa synteesi. Silloin ei sivuuteta asiaa vaikeana, vaan avataan niillä mahdollisuuksilla, jotka meillä sekä itsellämme että yhteisöillämme ovat olemassa. Toisaalta ei myöskään olla liian toiveikkaita ja intomielisiä, vaan nähdään tässä ja nyt realistisesti näkymiä.

”Mailma muuttuu, Eskoni” on paljon käytetty Nummisuutarin Eskolle annettu lausahdus. Tässä muutoksessa ollaan vääjäämättä tavalla tai toisella mukana, sillä me emme voi erota valtiosta ja maakunnasta tai kunnasta muuta kuin muuttamalla sieltä pois. Muutonkin myötä joudutaan jonkun pakkojäsenyyden piiriin, sillä nuo ovat pakkoyhteisöjä. Toinen usein käyttämäni termi tulee Linnan ”Sotakirjasta” (Tuntematon sotilas), jossa nuori upseeri Kariluoto saa ohjeen ”Ei saa jäädä tuleen makaamaan!” Kariluoto on oiva metafora tähän sote-asioihin siksi, että hän saatuaan tuon ohjeen ei ymmärtänyt siitä liioin ”höykösen pöläystä”, vaan toisteli ”ei saa jäädä tuleen makaamaan”. Mutta niinpä vaan hänkin lähti johtamaan ryhmäänsä eteenpäin. Mitä halusinkaan ilmaista? Ajatukseni on siinä, että sote on yksi merkittävimmistä itsenäisen Suomen yhteiskuntapoliittisista ratkaisuista, jonka täydellistä ymmärrystä ei taida olla edes tuolla Arkadianmäellä tai Senaatintorin liepeillä, mutta siitäkin huolimatta jotakin sen suhteen on mahdollisuuksia toimia. 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

SOTE tulee, oletko valmis?

Miksi heitän tämän kysymyksen? Syynä on se, että kovin moni sivuuttaa koko sote asian sen enempää miettimättä, voisiko asiaan jotenkin vaikuttaa ja olla jollakin tavalla aktiivinen sen suhteen. Olen kuullut kommentteja mm. niin, että enhän minä tiedä asioista mitään enkä oikein ymmärräkään, mistä siinä on kysymys. Joillakin voi olla mielessä sekin mahdollisuus, että se ei tule toteutumaankaan. Joka tapauksessa ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja väittääkseen, että sote tulee toteutumaan jossakin muodossa. Se, millaisena ja koska hetki lyö, ovat olleet sekä lukkoonlyötyjä että sittemmin lukot avattuja. Nythän tuo h-hetki on määritelty vuoteen 2020. Oikeastaan juuri nuo osin hämärän peitossa olevat tekijät antavat aiheen heittää, sote tulee, oletko valmis? Siis olemmeko kukin omilla mahdollisuuksillamme ajan virrassa kiinni. Meistä kansalaisista jokseenkin harvalla on kummoistakaan käsitystä, miten asiat ovat, mutta me voimme omalta osaltamme vahvistaa tietämystämme ja olla omien järjestöjemme ja yhteyksiemme puitteissa asioissa mukana.

Sote-uudistus on vaikea asia monelle politiikan harrastajalle ja asiantuntijallekin puhumattakaan siitä, mitä se on tavalliselle kaduntallaajalle. Pakkoyhtiöittäminen yritettiin viedä ns. keittiön kautta soten sisään. Kun hanke kaatui sekä valinnanvapaussäännöstökin meni uusiksi, niin saattoi tulla mieleen, kaikki hyvin, mutta… Sudenkuoppia ja pienempiä kompastuspaikkoja vielä riittää. Hankkeessa on myös asioita, joiden takana on sekä tarkoituksellisesti että vahingossa piilotettuja asioita. Yksi niistä on kunnallinen itsehallinto tai tarkemmin sanottuna sen tulevaisuus. En ole kuullut enkä nähnyt kuin vain muutaman kommentin tuohon liittyvänä.

Kunnalliseen itsehallintoon liittyvänä soten myötä on kaksi jokaista kansalaista koskettava ulottuvuus, vaikka sen konkreettinen merkitys tuntuukin etäiseltä. Meillä on soten alkaessa vallan erilainen palvelujen toteuttamisympäristö. Tavallinen kaduntallaaja voi olla lähes samassa tilanteessa kuin asiakas rautakaupassa etsiessään sopivia nauloja tai hohtimia tms. Joissakin paikoissa voi olla pimeää, kun viimeinen lähtijä on sammuttanut valot. Tilanteessa ihminen voi olla kuin ”H Möttönen” eksyksissä. Onkin ennakoitavissa erityisiä kansalaistoiminnallisia haasteita mm. sosiaalineuvonnalle.

Toinen ennakoitavissa oleva ulottuvuus liittyy tulevaisuuteen. SOTEn tarpeellisuutta en siis aseta kyseenalaiseksi, mutta… Politiikan tutkijoiden suunnalta olen joitakin kommentteja nähnyt mahdollisina tulevaisuuksina. Näistä henkilökohtaisesti olen hahmottamassa aivan uudenlaisen kunnallisen itsehallinnon. Maakuntahallintoon tulee sementoiduksi eräitä sekä vallan että toiminnan tekijöitä. Mutta miten käy kuntien? Meillä yritettiin kuntauudistusta 1960-luvun puolivälistä alkaen ja epäonnistuttiin siinä. Sitten sitä yritettiin läpiajaa uudelleen ”keittiön kautta” kansanterveyslain toteuttamisen yhteydessä toteuttamalla alueelliset terveyskeskuskuntainliitot. Taisinpa itsekin olla perustamassa yhtä. Viimevuosien jutuille kävi tunnetusti vanhanaikaisesti. En sinänsä ryhdy ennustajaukoksi, mutta nyt kaivattu kuntauudistus menee tavoitteeseensa menossa olevan lyhyehkön välivuosien pysähdyksen myötä. Pitäisikö asioista olla huolissaan, vai pitäisiköhän näistä ollakin tässä vaiheessa aktiivisemmin kiinnostunut? Aion joissakin järjestötapaamisissa haastaa siskoja ja veljiä tässä mielessä! 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Onko tarpeen keksiä pyörä aina vaan uudelleen?

Pyörä on esihistoriallisen maailman merkittävimpiä keksintöjä. Pyörän synty liitetään yleensä viitisen vuosituhatta nykyajasta taaksepäin Mesopotamiaan, jossa sitä käytettiin savenvalussa. Viime viikkoina on käynyt tämän kirjoittajan mielessä sekin, että pitäisikö sittenkin alkaa keksiä pyörä uudelleen? Tämä nousee mieleen lähinnä tämän vuosituhannen paikallisia materiaaleja läpikäydessä. Meillä on ollut erinäisiä aktiviteetteja, joissa on havaittavissa hiipumista ja joidenkin toimintojen kokonaan alasajoa. Luonnollisesti on myös syntynyt uutta, mikä on ilolla pantavissa merkille. Tietenkään jotakin toimintoa ei kannata ylläpitää, jos sen tuloksellisuus ja vaikuttavuus on todettu vaatimattomaksi. Toisaalta voisi olla paikallaan katsoa, olisiko kyseisestä toiminnosta uudelleen muotoiltuna käyttökelpoinen. Näin ollaan valinnassa, kehitetään olemassa olevaa pyörää vai ryhdytäänkö sitä keksimään täysin uudelleen. Jotenkin vaikuttaa siltä, että liian usein lähdetään keksimään uudelleen, kun olisi saatu vanhasta pyörästä kehitettynä nopeammin toimiva juttu.

Tällä erää en mennyt kuin reilu kymmenkunta vuotta taaksepäin. Pöydälläni on 32 sivuinen bumaska, jonka kansilehdellä lukee ”Aktiivinen kansalainen leiriseminaari 9-11.8.2006 Vähäjärven lomakoti Hauho Raportti” ja siinä raportoidaan kolmen päivän aikana esillä olleita ajankohtaisia ja tulevaisuuteen tähtääviä yhteisiä asioita. Seminaarin väki koostui Suomen läntiseltä ”kairalta” mukaan tulleista. Viime vuosikymmenen loppupuoliskolta on monia muita tulevaisuudenverstaiden, hakevan toiminnan ja mainitun aktiivinen kansalainen hankkeiden raportteja. Joissakin henkilökohtaisissa kommenteissa olen tullut varovasti maininneeksi niitä tekijöitä, mikä tuon toiminnan pysäytti. Hiipumisen taustatekijöinä oli joitakin järjestökentän rakennemuutoksien ohella henkilökohtaisia tilannemuutoksia. Yksi julkisesti heikommin ilmi tuleva henkilökohtainen tekijä on toimijoiden kokemus toimintansa merkityksistä. Siinä ei vähäarvoisin suinkaan ole se, miten merkitykselliseksi toiminta koetaan työympäristössä.

Miksi otin tämän vuosituhansien takaa olevan keksinnön vertauskuvaksi? Otin sen siksi, että on tullut olleeksi muutaman vuosikymmenen sekä joissakin jutuissa tiiviimmin mukana ja toisia asioita kansalaisaktiviteettiaan toteuttamalla niitä seurannut. Usein on ollut erilaisissa palavereissa ja hankkeissa puheissa hyvien käytäntöjen löytäminen ja edelleen kehittäminen. Pori on näissä joissakin kohdissa onnistunutkin hyvin ja siksi on tullut kehuneeksi ”mainettaan” paremmaksi. Toinen kysymys on sitten siinä, että me saatamme hukata turhan paljon arvokasta kokemuksellisuutta joko huomaamatta mutta myös sitä saatetaan tuhlata jopa tieten tahtoen hienoisella välinpitämättömyydellä tai jopa väheksymisellä. Muistan vielä tuonkin seminaarin jälkikeskustelusta jotakin. Useinkin äänekkäimmät kommentit tulevat juuri vahvimmilta negaatioiden esittäjiltä. Nämä ovat luonnollisesti arvokkaita, mutta sen vastineena olevat myönteiset voivat jäädä hyödyntämättä. Näiden kahden ääripään väliin tarvitaan dialogi ja siinähän onkin valmis dialektinen asetelma. Näin pyörään voitaisiin saada jotakin uutta eikä sitä tarvitsisi lähteä kokonaan keksimään uudestaan. Ollaanko nyt keksimässä uutta pyörää vai miksi kirjoitin tämän jutun? Me ollaan rakentelemassa vapaan järjestötoiminnallisen vapaan sivistystyön toteutuksen uusia rakenteita syyskaudella ja siihen liittyviä toimintoja tapahtumineen on tulossa. Ei siis keksitäkään pyörää uudelleen, mutta siihen haetaan lisävaihdetta. 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Mitäpä se hyvejää

Tuo otsikko on kaikkea muuta kuin porilainen sanonta ja itseltänikin jo vuosikymmeniä sitten poisopittu, joka ei ole uudelleen tarttunut kesäisinä Kainuun päivinä. Nyt se tuli kahta kautta eikä kahta ilman kolmatta tarttui tähän juttuun otsikoksi. Kainuun Sanomien pääkirjoituksessa 11.4.2017 tuo sanonta liittyi kunnallisvaaleihin ja kysyttiin ”Murenevatko yhteisöt”. Siinä jatkettiin ”Mitäpä se hyvejää” on liian monen ajatuksena myös vaalipäivänä. Valtuutettujen tehtäväksi nousee yhteisöllisyyden elvyttäminen. Toinen virike oli suomussalmelaisen europarlamentaarikko Merja Kyllösen haastattelu ET 7/2017, jossa hän vastailee väitteisiin ”Totta vai tarua”. Kolmas kimmoke on täkäläinen Sampolan ja muissa porilaisissa lähiöissä oleva virikkeistö tai sen ongelmat. On syytä siis kysyä, murenevatko yhteisöt. Kainuun Sanomien esiin nostama kysymys on relevantti näiden meikäläisten yhteisöjen osaltakin ja siitä muutama sana, joita ajattelisin näissä paikallisissa oleviksi.

Olen parikymmentä vuotta seurannut sekä lähempää että myöhemmin kauempaa porilaista lähiökysymystä. Kuten viikolla Sampolan lyhytelokuvassa todettiin Sampola mainettaan paremmaksi, niin myös Pori lähiöpolitiikassaan on sittenkin mainettaan parempi, mutta… Maine edellyttää siitä huolehtimista.

Alkavalla vaalikaudella kunnan tehtäväkentässä ovat elinvoimatehtävät keskiössä. En ryhdy avaamaan tuota kysymystä sen enempää kuin vain toteamaan niiden olevan juuri niitä jokapäiväisiä ihmisen elämän asioita. Näissä tarvitaan ihmisen virkaa hoitavia ja toteuttavia käsiä ja niiden haltijoiden arvoja. Näihin asioihin kansalaisilla on kiinnostusta, mutta kovin suurelle osalle ne eivät tunnu olevan jostakin syystä mm. äänestämisen arvoisia. Nyt on kuitenkin valinnat tehty ja valitut ovat toiset enemmän ja jotkut ehkä vähemmän tavattavissa vaalien välilläkin. Tapaaminen on aina eri osatekijöiden kohtaamista, joten juuri tässä tarvitaan yhteisöistä nousevia signaaleja vallan kammareihin. Jos niitä ei tule, niin eihän ole ollut kohtaamistakaan.

Jollakin tavalla outsiderina Sampolassa ollessani olin ilahtunut purkamistaan lähestyvän talon salin aktiivisuudesta. Itse olen mukana järjestössä, jonka ajattelussa kohtaaminen ja osallisuus ovat olennaisena osana, jotka ovat myös yhteisöllisyyden avaimina. Siitä eteenpäin niin Sampolassa kuin muissakin porilaisissa lähiöissä ja tietenkin kaikkea hyvää kainuulaisille kylille! Näin voisi päättää pikkujutun ”Kyllä se hyvejää!”

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Muutoksen sietämätön keveys!

Me kaikki elämme jatkuvassa muutosten pyörteissä, jotka koskettavat ajoittain enemmän joskus vähemmän henkilökohtaisesti. Tämä virta kohdistuu meihin sekä yksilöinä että yhteisöinä, joihin olemme yhteyksissä. Kaikkineen tämä ilmenee situaationa, tilanteisuutena. Nämä ovat ainutkertaisia kulloisessakin ajassa ja paikassa. Konkreettisimmillaan tuon on tullut kokeneeksi itse aikanaan pelikentällä ja myöhemmin toimiessa joukkueen kanssa. Mitä nyt olinkaan hakemassa? Kimmoke tälle pikku jutulle tulee järjestötoiminnoista. Tämän vuoden alkukuukausina on tullut muutamia vanhojen ystävien ja kavereiden kysymyksiä eräistä toiminnoista. On kysytty, miksi jokin tietty toiminto on joko lopetettu tai onko se ollut toistaiseksi vain telakalla? En nyt vastaa kyseisistä toiminnoista kaikista erikseen, vaan niputan asioita siltä osin, kuin olen niissä ollut joko vastuullinen tai asianosainen sen suhteen, että toiminto on poistunut kuvioista ainakin toistaiseksi.

Viittasin edellä tilanteisuuteen. Tilanteet voivat olla niin sanotusti voittamattomia tai lievemmässä mitassa on ratkaisuksi haettava huonoista vaihtoehdoista vähemmän huono. Joissakin tilanteissa on pelastettava se, mitä siinä tilanteessa ylös otettavissa on. Useinkin on tullut maininneeksi ajatuksen siitä, että on helpompaa pistää ”hanskat naulaan”, toisin sanoen lopettaa toiminnot, kuin nostaa, vaikkapa osittainkin entisellä mallilla takaisin ylös. Meillä on ollut myös tämän sivuston osalta valinnanmahdollisuus ajaa toiminto alas, mutta suurkiitos niille, jotka ovat kaikesta huolimatta uhranneet aikaansa ja vaivaansa asian hyväksi ja ollaan nyt tässä vaiheessa. Nykytilanteessa tästä joitakin elementtejä entisestä on jäänyt pois. Tällainen on ainakin köyhyyttä käsitellyt osio. Köyhyyden kysymystä me emme voi missään tapauksessa sivuuttaa ja jollakin tavalla se pitää saada tälläkin sivustolla näkymään, mutta se aiempi malli vaati sen päivittämisestä huolehtineelta kohtuuttomasti. Toivon nyt ainakin jonkun pistävän asian mietintään.

Muutoksen sietämätön keveys on kylläkin vain sanonta ja mielikuva, mutta siinä on tiettyä perääkin. Nimittäin muutokseen ja sitä aiheuttaviin tilanteisiin meillä on mahdollisuuksia omassa suhtautumisessamme. Sitä voi olla vaikkapa uuden vaikean tilanteen ylittäminen edellä mainitulla ”hanskat naulaan” mentaliteetilla. Näinkin on tullut itsekin menetelleeksi muutamassa asiassa. Silloin on kyseessä punninta sen suhteen, mitä kyseisen asian hylkäämisessä ja lopettamisessa menetetään ja mikä on se hinta sen pystyssä pitämiseksi. Näitä kysymyksiä on joutunut pähkimään järjestöfuusioihin mielipiteitään muodostaessa. Virta venhettä vie, mutta sitä voi mahdollisuuksiensa puitteissa ohjata. Koetetaan jatkaa!

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Mitä ihmettä – Suomiko eurooppalaiseksi juomakulttuurin maaksi?

Sain tälle mietteelle kimmokkeen EHYT ry:n edustajakokouksesta edellisen kauden valtuuston puheenjohtajana toimineen Antti Holopaisen ”testamenttipuheenvuorosta”. Hän on toiminut 46 vuotta raittiusliikkeen ja ehkäisevän päihdetyön järjestökentällä. Tietysti hän on lisäksi tehnyt ammatillisella sektorilla työtä päihdekysymysten parissa. Mihin sainkaan puheenvuorosta kimmokkeen? Antti Holopainen sanoi, että nuorempi sukupolvi ei tahdo uskoa märän sukupolven ajattelua näissä asioissa ja alkaa suuntautua omille ajatusurilleen. Itsekin kuulun hänen mainitsemaansa märkään sukupolveen, jonka edustajana mielellään tulee toitottaneeksikin omaksumiaan aivoituksia.

Miksi nyt syntyi tuo ihmettelevä otsikko? Antti Holopainen viittasi tilastoihin ja totesi oman ennustuksensa alkoholin kulutuksen puolittumisen ajoituksesta menneen pieleen. Nyt tuon puolittumisen tavoiteaikaa ollaan pidentämässä vuosien päähän. Suomessa kulutus on ollut nousussa tai jämähtäneenä lukemiin, joita en nyt pistänyt ylös enkä tarkistanut. Samaan aikaan kuitenkin Euroopassa jopa suuren kulutuksen Italia ja Ranska ollaan tulossa alaspäin. Siis tuo eurooppalainen juomatapa onkin viemässä lukemia alaspäin. Onkohan nyt sitten tuo eurooppalainen uhka tulossa tännekin? Toinen muutossuunta on Viro. Se on nostamassa alkoholiveroa ja näin suomalaisten pelkäämä matkustajatuonti ja monien kaljakärryjen hinaamisen ilo alkaakin hiipua. Tietojeni mukaan tosin Viron rajalle Latvian puolelle on kai luotu myyntipisteitä, mutta sieltä hankkiminen vaatii vaivannäköä paljon aiempaa enemmän.

Viron päätös tehtiin varmaankin joko suomalaisten kiusaksi tai sittenkin ehkä virolaisten kansanterveyden vaalimiseksi. Tulikin mieleen siinä puheenvuoroa kuunnellessa, voisiko nyt sitten Suomenkin päätöksenteossa tehdä samaa linjausta suomalaisten kansanterveyden hyväksi. Kaikitenkin olisiko sittenkin järkiintyminen tässä ajassa liikkeellä? Näin ollen kansalaismielipiteessä rankempi juominen olisikin jäämässä sivuun, mutta… Mitä tarkoittavat ne mielipiteenmuokkaukseen tähtäävät tahot mm. alkoholilain uudistamisen yhteydessä? Mitä kulttuuria ne edustavat? Olut markkinointipuheenvuorot ovat luonnollisesti markkinavoimien ääntä, mutta ne saattavat ollakin enemmän luuserikulttuuria tukevia. Herääkin kysymys, miksi alkoholipolitiikan linjanvedoissa meillä mennään kulutuksen lisääntymistä tukevaan suuntaan? Voisiko tosiaankin nyt ottaa mallia vaikkapa tämän jutun alussa mainitusta eurooppalaisesta uudesta suunnasta? Kyllä kai näin voisi tehdä, se taitaa olla ns. tahdon asia!

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)

Ehkäisevän ja korjaavan työn rajapinta tulevaisuudessa

Ehkäisevän ja korjaavan työn rajapinnan pohdiskelu saattaa arjessa toimintaa toteuttavan korviin kuulostaa saivartelulta, mutta tosiasiassa se ei ole sitä nyt eikä erityisesti tulevaisuudessa, kun maakunnat käynnistyvät. Silloin sosiaali- ja terveydenhuolto menee maakuntiin, mutta tosiasiassa sinne menee ne toimenpiteet, joilla korjataan jotakin ongelmaa eli ihmistä hoidetaan kuntoon. Sen sijaan kaikkinainen ehkäisevä toiminta olivat ne sitten harrastus- tai virkistys- ja muuta elinvoimatoimintaa jäävät peruskunnalle.

Mikä on uudessa tilanteessa järjestön asema? Kunta on ollut se lähin kumppani, jonka kanssa ollaan perinteellisesti oltu paikallisella tasolla tekemisissä. Monia muitakin yhteistyötahoja luonnollisesti on ollut. Maakunnallisella tasolla ollaan oltu eri organisaatioiden kanssa toiminnoissa sekä maakuntien alueen organisaatioiden että valtion aluehallinnon virastojen kanssa. Näistä ainakin jossakin yhteydessä ovat tulleet kohdatuiksi ely ja avi. Tuleva tilanne muodostuu siitä, kun kuntien kentästä noin puolet siirtyy maakunnille ja kuntien veroäyristä 12,3 siirtyy maakuntien rahoitukseksi. Jos äyri olisi 20, niin kunnalle jäisi siitä 7,7 kunnalle edelleen jäävien tehtävien hoitoon. Kysymykseksi nouseekin, millainen on tuleva kunta ja mitä sekä miten sen kanssa tullaan toimimaan? Kunnille jää siis elinvoimatehtävät, joissa ehkäisevä työ on keskiössä. Sitten onkin oma kysymyksensä, mitä katsotaan kuuluvan tehtäviin vai heivataanko niitä jonnekin muualle tai jätetään tykkänään toteuttamatta. Vaarassa ovat silloin erityisesti ns. rajapinnoille sijoittuvat toiminnot kuten esimerkiksi yhdyskuntatyö eri muodoissaan.

Kunta on perinteisesti ollut pohjoismaisen ja suomalaisenkin hyvinvointimallin keskeinen toimija. Tätä on jatkossakin puolustettava ja maakuntiin perustuva Sote-malli antaa siihen mahdollisuuksia, kunhan osataan käyttää vaikuttamistoiminnassa. Kysymys on, miten demokratian kanavia ja mahdollisia uudenlaisia kansalaistoiminnallisia välittäviä mahdollisuuksia onnistutaan luomaan ja käyttämään. Sote-mallin lähtökohdaksi on sanottu, että lähipalvelut säilytetään kaikissa kunnissa. Tähän liittyy yksi vahva mutta! Se on, että nyt maakuntien rinnalle on jo syntynyt ja ehkä samaan aikaan tulee lisää kuntauudistuksen tavoitteissakin olleita aluekuntia. Niitä on muodostunut kuntaliitosten kautta. Pori on jo suurin piirtein aluekunnaksi mainittavissa oleva Pirkanmaahan rajoittuva kaupunki. Lavia on jo saanut omia kokemuksiaan lähipalvelujen toimivuudesta. Kysymys on myös maakuntapoliitikkojen sijainneista. Olen seurannut eräänlaista pilottia maakuntakokeilusta Kainuun mallin myötä ja sen maakuntavaltuustovaalista, joka kuitenkin oli omanlaisensa, sillä niissä vaaleissa joka kulmakunnalle taattiin vähintään yksi paikka maakuntavaltuustossa. 

Kirjoita kommentti (0 kommenttia)