Tulosta
Kategoria: Terttu Elomaan blogi
Osumia: 479

Tulipa jälleen poikettua kahvittelemaan, lukemaan lehtiä ja jutustelemaan tuttujen ja vähemmäntuttujen kanssa muutamalla asukastuvalla. Ns. matalan kynnyksen paikoissa, joihin voi poiketa vaikka ”ihan muuten vaan”. Niin minäkin joskus ekakerralla. En edes välttämättä oivaltanut mikä paikka on, mutta kukaan ei kyräillyt eikä näyttänyt poistumismerkkiä, vaan päin vastoin. Olo tuntui hyvältä.

Näitä ovia olen sittemmin availlut tuon tuostakin. Keskustassa käydessäni mm. Positiimi kuuluu kierrokseeni. Vastaanotto on aina ollut hyvä. Tätä ”suhdetta” jatkan.

Toinen vakipaikka kävelylenkilläni on asukastupa Sampolassa. Vielä niin kauan kuin se on paikallaan. Tästä onkin paljon puhetta joka kerta siellä käydessäni. Asia huolettaa monia.

Liikekeskus, jossa tupa on, odottaa purkamistaan. Kesän jälkeen. Viimeiset asukastuvan aukiolot ovat toukokuun puolessa välissä. Sitten...

2 Sampola
Viime kerralla, kun menin päivän ohjelmasta tietämättömänä asukastuvalle, oli väkeä ja paljon. Mitä siellä? Tällä kertaa Winnovan oppilaita terveydenhoidon teemallaan. Oli mittauksia, muistipelejä, hierontaa, kynsien lakkausta ym. Ja alueen asukkaita riitti. Minäkin olin ”hoidossa”. Muistipeli oli suosiollinen ja vakuutuin, että taidan osata kotiin takaisin.

Kaikesta tästä, jokapäiväisistä kerhoistaan, ruokajakelusta ja neuvontapalveluista ym. tapahtumistaan johtuen huoli asukastuvan jatkuvuudesta on suuri. Mistä uusi paikka? Väki, joka täällä käy, ei lähde pitkien matkojen päähän. Lähin Väinölän asukastupakin on liian kaukana. Virikkeitä kaipaavat, yksinäiset, niin ikäihmiset, huonosti liikkuvat ja nuoremmatkin haluavat ”lähipalveluita”. Tämä on yksi niistä.
Asukastupa-asiasta on luvattu lähiaikoina tiedottaa ja pohtia paikkaa. Sitä odotellessa.

Itsekin muutaman vuosikymmenen Sampolassa asuneena olen kuullut paljon puhetta alueen ”maineesta”. Minulle tuo maine on ollut aina hyvä. Aina löytyy moitittavaa, jos niikseen haluaa.

Nyt valitettavasti lapsiperheet ovat vähemmistönä. Olisikohan uudesta uljaasta koulusta vetovoimaksi.

Ikääntyvä väestö näkyy entistä enemmän katukuvassa. Tämän myös pitäisi näkyä alueen palveluissa. Entisaikojen runsaidenkin palvelujen karsinta on ollut vuosien varrella jatkuvaa. Jopa pankkiautomaatti, pankeista puhumattakaan, on poistunut kuvioista. Toisilla on helpompi pääsy kauempana olevien palvelujen ääreen, mutta entäs me ikääntyneet ja autottomat. Uusi kauppa toki Sampolaan on valmistumassa, mutta muutakin kaivattaisiin.

Melkein ”sampolalaisena” voisi sanoa, että nyt pitäisi tälläkin alueella palvella ihmistä. Lähipalveluna tärkeäksi koettu asukkkaita palveleva asukastupa monine virkistystoimineen on juuri yksi näistä, joita Sampolassa kaivataan.

 3Sampolaa Träskelin Arto

4Sampolaa Träskelin Arto

Vasemmistoliiton Itä-Porin yhdistyksen järjestämässä Sampolan
lähiötapahtumassa riitti keskustelua mm. asukastuvan kohtalosta. (kuvat Arto Träskelin).