Tulosta
Kategoria: Terttu Elomaan blogi
Osumia: 187

- ”Se on täytetty”. Niin, että mikä?
(Mun puuvarasto. Niin, että antaa talven tulla. Ei nyt sentään ihan vielä.)
- Keskikesän juhlat tuli juhlittua.
(Sää oli mitä oli. Satoi tai paistoi. Ei sekään ihmeellistä, vaikka lunta olisi ollut maassa. Saattoipa jossain ollakin. Kylmässä ja sateessa sitä on tullut juhannusta vietettyä, ja tuolloin oli asumuksena teltta. Ja hyttysiä. Niistä ei pääse eroon, kuin kovalla tuulella, eikä sitäkään toivoisi. Tuulta toki länsirannikolla on piisannut.)
- ”Kahta en vaihtaisi... sinappia ja...
(Makkaraa nyt kumminkin oli oltava, juomapuolikin oli sopiva. Kuka mitenkin, osa jopa selvin päin. Tätä ainakin toivottiin Työttömien tiloissa pidetyssä päihteettömässä Selvästi kesään -tapahtumassa.)
- Sama aurinko itse kullekin.
(Tuo puiden säilöntä talven varalle on meikäläisen jokavuotista puuhaa. Kuten niin monelle. Siis samanlaista päivitystä vuodesta toiseen. Miksi edes mainita?
Tälläistähän tämä elo on. Liki samanlaista päivästä toiseen. Varsinkin eläkkeellä olevana päivät tuntuvat toistavan toisiaan. Aamusella on oikein mietittävä ja varmuudeksi katsottava allakkaan päivämerkintä, jotta nyt ei ainakaan ”kirkonmenojen” aikaan häiritsisi muiden rauhaa.)

- ”Pitkä matka ja kivinen tie”. Nuoli ylös
(No ei niin kauhean pitkä ja kivinen, asfalttia kyllä alla. Mutta mitäpä tuosta, pääasia, että ”matka jatkuu ja maisemat vaihtuu”.
Polkupyörällä (milläpä muullakaan) liikkeellä olleena minut yllätti yks'kaks puhjennut eturengas. Puf vaan ja vanteilla klonsuteltiin. Ei kyllä kauaakaan. Hyppäsin (!) kyydistä ja talutukseen kaverin otin.
Päivän reissu oli melkein suoritettu. Kävin, ja olin tovin Viikkarin Toivossa Förskotijuhannusta katsastamassa. Allakkassani oli merkintä. Pihakaffeen sijasta mehustelin ja seurasin ohjelmaa. Ystävällisiä ihmisiä ympärillä, muutaman tutunkin kanssa tuli jutusteltua.
Paluumatkalla tuo puf. Rengasrikko. Aamulla olin ilmaa lisännyt ja nyt. Loppu tuli. Olihan se kummi jo aikansa palvellut. Ei muuta kuin ja reipasta kävelyä auringonpaahteessa. Oli oikea hellepäivä ja lämmin tuli, mutta eipä hähtiä mitiä. Pyöräliike oli kotimatkani varrella. Sinne jätin ”miesten” huomaan menopelini katsastettavaksi ja uutta alle laitettavaksi.)
- ”Ei voi olla totta!”
(Loppumatkan kuljin kypärä, ei päässä, vaan kassissa. Kaikkea kaunista ja mieleenpainuvaa kuvattavaa tulin kohdanneeksi, mutta kas kummaa. Kamera ei ollut mukana.Tai paremminkin, tuo ”älykkö”, jolla mm. puhumisen lisäksi voi napsia kuvia. Voi harmi. Kuvauskohteet olivat, näin jälkikäteen ajatellen, mahtavia. Uusintoja niistä ei ole. Uusia kuvakulmia odotellessa. Niitä tulee varmasti. Ja olisihan tullut.)
- ”Kissa istui puussa...”
(Ei vaineskaan. Tässä tapauksessa, maassa. Mutta olin liian hidas ikuistaakseni moisen. Ihmettelet, että miksi? Tuolla maaseudulla ajellessani ystävien kanssa havahduimme soratien mutkassa, ylämäessä kyyröttelevään eläimeen. Pelästyin jo vaikka karhun näkemiseen. Ei sentään. Kissahan siinä. Keskellä tietä, ylämäessä, mutkan kohdassa. Kykkysillään. Ja mitä tehden? Kakkimassa. Kaikessa rauhassa. Näky oli jotenkin inhimillinen.
Toppautin kulkupelin ja odottelimme. Hamuilin kameraani. Liian kauan. Kuva jäi saamatta. Voi harmi. Olisitte saaneet laillamme ”nauttia” tuosta hetkestä. Nyt on vain muisto tuolla jossain pääkopassa. )
- ”Loppu hyvin, kaikki hyvin”.
- (Lopulta taisimme olla kaikki tyytyväisiä. Kolari vältettiin ja kissa sai tarpeensa hoidettua ilman kiirettä pitämättä. Se kai tuolle ”oman tiensä kulkijalle” oli suotava. Ja suotiin.)

Luonto lähellämme antaa monenlaista mielen täyttöä, jos vain antaudumme ”virran vietäväksi”.