etusivuotsikko2

Musiikkia. Hälyttää. Puhelin soi.

Kuulin sen, mutta missä kummassa tuo vehje on? Keinussa, takin taskussa. Kipaisin hakemassa ja vastasin.

Soittaja tiedusteli heti aluksi ettei vain häiritse toimiani.
- Et mitenkään. Olin talikon varressa kompostimultaa pöyhimässä.

Komposti sivutie

Soittaja kertoi olevansa kateellinen. Miksiköhän?


Niinpä. Mikä sen mukavampaa kesäisessä lämmössä, kuin saada multaa sormiinsa. Ei sentään tarvinnut kontata savessa. Sateilla näinkin voi käydä. Silloin maa hyllyy ja tunnen lähistöllä kulkevan junankin kulun.

Allani on savimaata, vanhaa merenpohjaa. Yritän kuitenkin pysytellä pinnalla.

Jos on mukavaa möyriä ja pöyhiä mullassa, niin nuorena flikkana astellessani avojaloin liki samoissa maisemissa, sain tuntuman vallan muusta. Se tirisi lämpöisenä varpaiden välistä. Olin vakoilemassa veljeni puuhia ja oikaissut lehmälaitumen läpi. Luvatta liian kaukana. Kotoväelle en uskaltanut kertoa. Onneksi oli sateen jäljiltä vesilätäkkö.

Niin se puhelu. Asiat tuli selvitettyä.

 

Koronatta ei päivääkään.

Se on sekoittanut pakkaa kunnolla. Ei edes kortin peluu onnistu entisessä seurassa. Ehkä kuitenkin jo pian. Monet jokapäiväiset ”puutokset” on tullut huomattua, varsinkin juuri ihmisrintamalla. Omaisia olen tavannut, mutta yhdistysten toiminnot on tauolla.

  Puhelin sivutieOn sentään nämä puhelimet, vaikkei ihan älyjä, niin muita. Veivattavat sentään taitavat olla vain koristeena.

 

Mutta maltetaan vielä hetki. Kyllä se siitä!

Korona toi katukuvaan maskit pisaratartuntoja ehkäisemässä. Niiden tarpeellisuutta en mene kiistämään.
Eräs näkökulma kuitenkin on nuo kasvoja osin peittävät suojaimet ja muistisairaus. Naapurustossani asuvan ja jo iällä olevan henkilön luona on käynyt liuta hoitohenkilökuntaa päivittäin ja nyt korona-ajalla maskit kasvoillaan. Niin oli ohjeistettu.

Voin vain kuvitella mummon pelkotiloja hoitajiaan kohtaan, kun jo muutenkin outojen ihmisten kuljeskelu kotonaan kummastutti. Onneksi tyttärensä sai mahdollisuuden siirtyä omaishoitajaksi. Nyt mummo voi loistavasti; nauraa, laulaa, hymyilee ja jalkakin vipattaa musiikin tahdissa. Tätä on onnekasta seurata. Kaikilla ei ole näin hyvin asiat.

Toisaalta oudoksuttaa, että nyt sallitaan käyttää kasvoja osittain peittäviä maskeja, mutta kummeksutaan naisia, jotka käyttävät uskontoonsa liittyviä huiveja. Myönnettäköön, että perustelut ovat erilaiset.

Pesu, käsien pesu, käsinpesu.

Tätä se on ja on edelleen. En nimittäin vieläkään omista astianpesukonetta, enkä taida koskaan omistaakaan. Ei ole tarvetta. Kuten ei silloinkaan, kun aikanaan mummoltani kysyin josko voisin hankkia vinttihuoneistoon lämminvesiboilerin. Mm. vauvapyykin pesu olisi helpompaa. Kylmää vettä toki tuli kraanasta.
Mummo oli hetken hiljaa ja totesi ettei sitä ennenkään!
Vesipata siis porisi hellalla Porissa. Muutoksen tuulet tulivat vasta myöhemmin. Nyt saa lämmintä vettä kraanasta, mutta puulämmitteinen hella talossa edelleen on.

(Kirjoitus on julkaistu myös Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto ry:n Uusi Invalidi -lehdessä 2/2020)

Comments powered by CComment