Eteenpäin elävän mieli. Tuo on tullut monasti mieleen, kun on oikein ottanut ”pannuun”. Varsinkin nyt, kun maailmantilanne on muuttunut monessa suhteessa, jos ei nyt vakaasta, niin ainakin sen suuntaisesta monien epävarmuuksien aikaan. Pieni ihminen on ihmeissään mitä tuleman pitää. Äitini varoitti jo vuosia, vuosia sitten uudenlaisesta huutolaisajasta. - Tulee vielä kovat ajat, sanoi 1925 syntynyt naisihminen, itse kovia aikoja kokeneena.
Aikanaan en tuota ymmärtänyt, mutta nyt kaikuvat nuo sanat korvissani. Tähän on tultu. Miten oikeassa hän olikaan. Ymmärsi ihmisten himon uusiutua aina uudelleen, ”kehittyä” ja tietysti sen vaikeimman kautta. Valitettavasti.
Elämänilo ja usko tulevaan, parempaan, ei saa kuitenkaan tulla haudatuksi, vaikka hautoja kaivetaan elämän poluilla liiankin tiuhaan, ja aivan turhaan.

*****
Vai niin. No. Pimeyden piikkiin ja sähköä säästellen. Laitoinpa sitten eriparisukat jalkoihin. Ei väärät sukat eikä väärään jalkaan, vaan molempiin kyllä oikeat sukat. Väripari ei vain ollut se oikea. Vaihdoin toiset ja kas kummaa. Nyt molemmissa jaloissa kyllä tummansävyiset sukat, mutta vain sävyiset, sillä tarkempi tarkastelu osoitti niidenkin olevan eri paria. Ja kaiken lisäksi toinen vielä sisäpuoli ulospäin.

Että mikä oli lopputulos. Oikein ovat sukat oikeissa jaloissa. En sen niin värin väliä, pääasia, etteivät jalat palele. En myöskään ole lähdössä pirtistä ulos.
Vaikka on valoisa kesä, niin eteisen hämyssä haahuilen ja annan valolamppujen odottaa sytyttämistään. Tuli samalla pöyhittyä villasukkaloodaa ja todettua, että on niitä muiden kutomia siellä vielä jäljellä.
Tulipa mieleen eräs muukin sukkastoori. Aamuhämyssä, töihin lähtiessä ja vintin pimennossa, sukat pikapikaa kinttuihin. Kaikki hyvin, melkeinpä. Päivän aikana tuli käynti lekurin sängyllä makoilemassa, kengät riisuttuna. Siellä ne jalat vilkkuivat, toisessa punainen, toisessa vihreä sukka. Se ei lääkäriä haitannut, itseä hieman nolostutti.

Kannattaisiko muistaa kalsaritkin tsekata suht'koht' puhtoisiin, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä päivän aikana tapahtuu ja missä pitänee vaatetusta keventää. Ja tässä kohdin tarkoitan lähinnä lääkärin kohtaamista, mutta terveydenhoitohenkilökuntaa asia ei taida haitata, paitsi jos...

*****

 Mitäkö on kesän tuoksinassa tullut tehtyä. Ystävien tapaamisia, teatterielämyksiä, joutenoloa... Olen myös raaputtanut vanhoja maaleja sieltä täältä huis hemmettiin ja pannut uutta ”pinoteksia pintaan”. Riittää, että itselle lopputulos kelpaa.

Marjasatoa ja oman maan perunaa ootellessa tulee pihallakin rikkaruohoja kitkitessä jotain puuhailtua. Rikka-sellaisia on kyllä vielä runsaasti, mutta erään kävijän mielestä olen ollut liiankin innokas perkuri, vaikken itseäni tuosta oikein tunnista. Juuri hänen kaipaamaansa lajiketta kun ei pahemmin löydy. Enää. Luonnonyrttiä, jonka hyvyydestä minä olen ollut täysin tietämätön. Pitänee skarpata ja tehdä tutkimustyötä. Tämänvuotinen sato on menetetty, mutta jos vaikka ensi vuonna muistaisi mitä minkäkinlaisen vihertupsun päässä kasvaa.
Oppia ikä kaikki. Niinhän sitä sanotaan. Opitaan, opitaan, kunhan vain hetken päästä muistaisi mitä tuli opittua. Kas siinäpä pulma. Vaikkapa perikunnan pohdittavaksi.

*****

Ei meen lapset, vaan naapurin kakarat.
Kun jotkut äidit aikoinaan ”vannoivat” kullanuppunsa olevan erossa pahuuksista, pienistäkin rikkeistä, niin minä en ole koskaan uskaltautunut vannomaan. Mistä minä tiesin mitä kullannuppuni milloinkin hääräsivät. Vahtimiset taisi olla vähissä. En itsekään ole mallikelpoinen ollut, liekö vieläkään yrityksistä huolimatta.
Muistan (siis vielä muistan) eräänkin kerran nuoruudessani, ja varmasti vanhempien luvatta, ajelleeni kaverin mopolla ystävä kyydissä. Hyvin meni siihen asti kunnes piti jarruttaa alikulun, reppurännin kohdalla. En ollut innostuksissani huomannut kysäistä, että miten tuo ”maaliin” tulo, pysähdys. Tienpenkasta löysimme itsemme, mutta kunnossa. Enää minulle ei lainattu tuota menopeliä.
Tämä ei muuten ollut ainut ”kielletty” asia, josta en vanhemmilleni kertonut.
Omaa mopoa itselleni toivoin jo tuolloin. En saanut. Nyt minulla sellainen ”punainen paholainen” on, mutta en kuitenkaan enää uskaltaudu sillä ajelulle.

- Pitäiskö olla huolissaan?