- Oletko koskaan nähnyt oikein viisasta miestä?
Tuota pohtivat Rummukaisen veljekset elokuvassa Siunattu hulluus. Lopputulemana se, miten viisaus ja hulluus limittäytyvät sulavasti toisiinsa. Vastakohtien maailmaa. Ilman toista toinen katoaa. Sama tuli eteeni, kun luin Erasmus Rotterdamilaisen Tyhmyyden ylistys -kirjan. Tyhmyyden kautta löytyy viisaus. Ja päin vastoin. Kirjassa Tyhmyys pitää itselleen ylistyspuhetta osoittaaaksen olevansa suurin vaikuttava voima maailmassa. Kaikkihan me olemme oman elämämme päälliköitä, vai olemmeko sittenkään?

Viisautta pullossa.

Löysin jemmastani yhden jos toisenkin vanhan entisajan rohtopullon. Oli valeriaana- eli hermotippoja, yskänmikstuuraa, cajeputöljyä ja olipa puteli rikkohappoakin. Tosin tuo viimeinen ei tainnut olla nautittavaksi.
Viisaan ukon…jotain. Lääkenimike. Onkohan akoille ollut vastaavaa. Epäilen. Ainakaan enää ei tuollaista voi olla. Ei saa erotella ukkoja eikä akkoja.

Viisaan ukon rohto on linimentti lihassärkyyn, hierottavaksi särkevään alueeseen. On sitä pullossa vieläkin. Mitenkähän särky tokenisi, jos uskaltautuisi koettamaan. Pahalle haisi, kun otin pienet nuuhkaisut. Viimeinen käyttöpäivä ainakin on ollut ja mennyt. Jo haju pelottaisi kivut katoamaan. - Käyttö vain ulkoisesti.

Vanhat pullot ja purnukat ovat kauniita, taidokkaitakin. Tykkään. Siksi niitä onkin kaapeissani siellä täällä.

Jopa nuo vanhat kaljapullot. Oli se sitten vaarin(ei muorin)kaljaa tai pilsneriä. Nykytölkit eivät hyllyille pääse pölyttymään.

Näinä päivinä koulut päättyvät ja yksi jos toinenkin valmistuu, ties miksi, mutta varmasti joksikin. Viisauden siementä on jaettu ja ”taottu päähän”  kodeissa ja kouluissa.
Muistan ajan, jolloin paripulpeteissa istuttiin hiljaa ja kuunneltiin opettajaa. Ei parantunut puhua, kuin pyydettäessä, ja silloinkin vasta viittausten ja luvan kera. Toki opettaja kyseli myös silloin, kun ei viitattu eikä siten osattu sanoakaan mitään kyseessä olevaan asiaan. Tyhmänä pidettiin ja taisi se tottakin olla. Sainpa joskus opettajan jostakin sanomastani suuttumaan ja sivaltamaan karttakepillä. Ei sentään minuun, vaan pöytään. Keppi katkesi ja arvannette tuon jälkeiset ”yhteiselomme”. Silmätikkuna nyt ainakin.

Mikään lukuihminen en ollut, koulutkin tuli käytyä ”rimaa hipoen”. En ylioppinut enkä minkään sortin maisteri, mutta elämässä on kahlattu eteenpäin.

Muistelen kaiholla aikaa, jonka sain viimeiset työvuoteni viettää koulussa avustaen lasten oppimisessa. Paikassa, jonne en kuuna päivänä luullut tai edes uskonut koskaan enää johkaantuvani. Juuri kyseisessä kansakoulussa takkuilin jopa ehtojen saamiseen asti ja ainaisissa jälki-istunnoissa ulkoluvun lopettelemattomuuteni vuoksi. Ei vain kiinnostanut.
Mutta sieltäpä samaisesta koulusta minä monien elämän vaiheiden, myöhempien opintojen ja erilaisten työtehtävien jälkeen itseni löysin. Ja voin sanoa: olin jälleen kerran elämäni parhaassa työpaikassa. Arvostin työtäni ja työpaikkaani, työyhteisöä, oppilaita, kaikkia. Tunne tuntui (siis minusta) olevan molemminpuolinen. Olisiko kohdalleni löytynyt tyhmyyden kautta edes jonkinlainen viisaus. Mene ja tiedä. Eli, jos nyt jotakuta nuorta ei kiinnosta, älä lannistu. Eteesi voi tulla mitä vain mielenkiintoista ja hyväksyttävää.

Tätä nykyä puhutaan paljon kännyköiden aiheuttamista keskittymisvaikeuksista, mutta levottomuus koululuokissa ei pelkästään voi johtua lasten älykännykkäkäytöstä. Siihen koukkuun me liki kaikki olemme sortuneet. Syyllisiä voi siis etsiä koululuokkien ulkopuolelta.
Muistan eräänkin kerran lasten koulussa ihmetelleen, että eikö minulle ole älypuhelinta. Oli vain taskuun sopiva pieni simppeli simpukka, hälytystehtävissä. Tapanani oli jutustella, että puhelin on taskussa ja äly... Osoitin pääkoppaani.

Viisaan ukon lääkkeestä mieleen ajaantui naapurin ukko isolla k:lla. Viisas sekin, vaikka onkin aina ”tappamassa” mun käsikassaraani. Ukko ei noita linimenttejä tarvitse, akkansa voi tarvita, minuakin, jos ei muuta niin pojan kiinnisaamisessa. Töihin pitäisi ehtiä, mutta viisaalla on muuta mielessä. Tyhmänä jäisi heti kiinni.

Laulun sanoin ”viisaus ei asu meissä” ja jatkona yhdessä tv-ohjelmassa: ”...se asuu rintamamiestalossa vanhoissa naisissa”.