Mm. tuollainen tätinimitys on minulle annettu. Monilla muillakin nimityksillä sivallettu. Näitä aiemmissa blogeissani.

Totta se, että olen vanhanaikainen akka. Sen verran iällä, että aivokoppaan ovat juurtuneet vanhempien ihmisten, mommojenkin, toteamukset. Myönnettävä on myös se, että monet viisaudet ovat viuhahtaneet ohitseni, kuin yön pimeyden lepakot. En ole havainnut, en edes noteerannut.
Myönnän avoimesti ymmärtämättömyyteni nykyajan kaikkiin ”paljastuksiin”, joita mm. tv ja iltapäivälehdetkin julkaisevat. Entisajan ”kukkiin ja mehiläisiin” liittyvistä opastuksista kaiken ilmituotaviin seksijuttuihin. Niistä kerrotaan etusivun otsikoin, uutislehdissä. Jallut ja kallet ovat eri asia. Niissä julkimot julkituovat mitä haluavat, toivottavasti vapaaehtoisesti.

Minua ei kiinnosta pätkääkään kuka nai kenetkin, oli kenen kanssa ”sillai” tai ”tälläi”. Ja nyt en mitenkään vähättele sukupuoli- ym. suuntautumiskuvioita. Ei. Olen avoin sinne sun tänne, kunhan... Jokaisen peitonheilutusjutun julkaiseminen ei vain ole mielestäni mielekästä. Onko edes opetusarvoltaan tarpeen? Ymmärrän kyllä niiden mainosarvon lehdille ja kuuluisuutta tavoitteleville henkilöille. Mutta, mutta.

Tirkistely on mennyt mauttomuuksiin. Se, että televisiossakin on jos minkäkinlaista ohjelmaa alastomuuteen liittyen. On alastonta sitä ja tätä. Katsellaan paljasta pintaa edestä, takaa, ylhäältä, alhaalta. Alastomuus itsessään on ihan ok, mutta liika on liikaa. Siis tällaiselle täti-ihmiselle, vanhalle kotkottajalle.
Aviosellaiset: suhteet, erot, jälleennäkemiset, murheet, rikokset. Kaikki pitää vissiinkin kertoa, jotta olisi ja pysyisi "näkyvänä". Muuten ei ole olemassa, ei ole elämää. Minulle taas on työntäyteistä tämän oman elämän kuvioinneissa kiinnipysyminen. Lehtien palstojen ihmisten edesottamukset eivät vain jaksa kiinnostaa. 

Joku sanoo varmasti tässä kohdin: älä katso, älä lue. Totta tämäkin. Uskaltauduin kuitenkin kirjoittaa. Sorry. - Kaikella on aikansa, kaikella on paikkansa.

Tirkistelyn puolella tämäkin, kun kadun varrella seissyt tyttönen odotteli mitä odotteli. Ohiajava autoilija hidasti kohdalle, eteni, avasi ikkunan ja katsasti näkemäänsä. Peruutteli takaisin nähdäkseen uudelleen kohtaamansa. Ei luultavasti ollut oikea, koskapa kaasutteli sitten pois. Mitä lie etsinyt: paikallista ”ilolintua”, vai kaihiko kaihersi katseen sumeaksi. Joka tapauksessa seisoskelija sai jäädä edelleen odottamaan sovittua ”noutajaa”. Ja tulihan se. Pysähtyi ja otti kyytiin. Onnellinen loppu. Vai oliko sittenkään?

Tänään ei tämän kummenpaa, kuin seuraamaan päivän politiikkaa. Sitä oli osaltaan em. ”lehdistä leikelty” osiokin. Muistaa täytyy, että politiikka liittyy melkeinpä asiaan kuin asiaan. Se on kaikkialla, halusimme sitä tai emme.