etusivuotsikko2

Uusi normaali?

Itse asiassa poliittisen kielnkäytön koveneminen ja "sanoilla hallitseminen" ei ole mitään uutta.  

Puheet "vieraslajeista" ja hävitettävistä  ei-ihmisistä ovat vanhaa, todella vanhaa perua.  Vieraslajipuheet ovat kuin suoraan natsien propagandasta, niillä  oikeutettiin kaasukammiot ja  ihmisjoukkojen tuhoamiset monin tavoin.  Eikä edes sitä ennen olisi ollut mahdollista saada kansoja sotimaan toisiaan vastaan.  "Vihollinen" oli ensin saatava ajatuksissa joksikin muuksi kuin ihmiseksi. 

Välillä tuntui siltä että sivistysvaltioissa  olisi liikuttu inhimillisempään suuntaan.  Monissa maissa kiellettiin vihanlietsonta  ja rasistiset julistamiset.  Kielnkäyttö siistiytyi ja sanon mukana myös ajatukset.  Tasa-arvoa kohti mentiin. 

Mutta käännös tuli.  Äärioikeistolaiset populistit, taas kerran uskonnollisten tukemina  alkoivat euroopassa ottaa vanhoja keinoja käyttöön "uutena normaalina".  Kun ihmisillä menee huonosti he ovat valmiita kuulemaan  julistuksia  joissa kantavana voimana on viha jotain muita kohtaan. 

Sananvapautta, huutavat vihanlietsojat.  

Ikävä kyllä heidän vaatimukseensa suostutaan.  Selitellään että  eihän  sananvapautta voi väärin käyttää, jokainen kontrolloi itseään, kaikki haluavat pelkkää hyvää, huumori pitää sallia. 

Suomessakin on tehty ennakkopäätös tällaisessa asiassa. Lainsäätäjän äänellä puhuva kansanedustaja ei käytännössä voi joutua oikeuden eteen vihanlietsonnasta.  Asiaa on nyt pyöritetty julkisuudessa ja eduskunnan äänestys kertoi selvästi kenen etuihin kuuluu "vieraslajipuheioden" salliminen.  Asian vierestä on puhuttu paljon. Unohdettu kokonaan mistä noissa puheissa on kysymys ja mikä niiden tarkoitus on.   On puhuttu siitä että puheiden pitää olla värikäitä ja hauskoja. Huumoria,  kyllä kaikkien pitää leikkipuhe kestää.  

Tarkoitus ei ole leikkiä. Tarkoitus on epäinhimillistää  osa ihmisistä. 

 

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)

Kun hyvä keino on keksitty, sitä puolustetaan. Ei olisi saanut ääneen vastustaa palkkojen pienennystä, vaikka olikin pääministeri ja firman omistajan eli valtion keulakuvana.  

Miksi ei, miksei voida kaikilla aloilla tehdä jonkun osajoukon kanssa työehtosopimuksia joissa palkka  pudotetaan yhä uudestaan. Miksi ei sitten työnantaja saisi valita juuri sitä sopimusta hänen töissään noudatettavaksi?  

Vain siksikö ettei työläiset tykkää?  Kun ei anneta muita mahdollisuuksia niin kyllä tykkäävät. On nähty, joka puolella maailmaa. vaikka palkka ei enää riitä edes ruokaan niin tekevät silti.  Niin ne työstä tykkäävät.  Syövät vähemmän, asuvat kaduilla. Mutta tekevät työtä. 

Ei riitä enää suomessakaan kaikkien palkka sekä syömiseen että asumiseen. On keksitty keino, maksakoon osan itse. Asumiseen tarvittavaa rahaa kerätään joka maitolitrassa ja paahtoleivässä, ainakin alvin verran.  Niitä ne eivät voi olla ostamatta!  Annetaan sitten  asunnonomistajille, jotta he tuottonsa saavat ja työläinen on suojassa pakkaselta.  Palkkaa ei siis tarvita niin paljon.

Eläkeläiset? Sama heille. Ei eläkkeen tarvitse riittää perustarpeisiin, pannaan taas asuminen pajatsoksi kolisemaan sijoittajan pussiin. Maakunta maksaa, jokainen joka rahoillaan joutuu ostamaan eikä saa sijoitettua veroparatiisiin, verohelpotettuihin sijoituksiin. 

Sekoitetaan vähän pakkaa. Jos alkavat ajattelemaan, varoitetaan että ei näillä asioilla ole väliä, varo ettei tule romani tai maahanmuuttaja tai homo, se sinun osasi on vienyt.  Yllytetään tappelemaan asumistuista, kummalleko annetaan, eläkeläiselle vai työläiselle? Vai työttömälle, miksi sille pitäisi? Eikä päästetä esiin sitä että koko asumistuki on  kulissi.  Eikä sitä että on monta muuta kulissia peittämässä rahan kertymistä rahan luo. 

Onko työväenliike hampaaton? Onko se edes hengissä? Onko se mukana kulissileikissä ja on tappelevinaan kulissinpalasten vaihtelemisesta vaalien ja työehtosopimusten kierron tahdissa? Onko sielläkin herroilla niin hyvä olla ettei venettä sovi keikuttaa? 

 

 

 

 

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

Tänä aamuna  päätin tentata eduskuntavaaliehdokkaita. Minun teki mieleni kysyä  eri puolueiden edustajlta mikä tulee olemaan sähkön hinta kotiintuotuna jos hän pääsee eduskuntaan päättämään.

Nyt on niin että sähköä  pystyisi köyhäkin käyttämään mutta sen kotiin kuljetus lankaa pitkin maksaa enemmän kuin tavara itse. Eikä hinnannousulle  ylärajaa ole. 

Mutta kun olin saanut mukin aamukahvia niin meni ohi. Olin paljon nöyrempi. Muistin että ei sitä enää päätetä eduskunnassa ja vielä vähemmän meillä kansalaisilla on asiaan vaikutusmahdollisuutta. Sähkölinjat eivät ole yhteiskunnan omaisuutta, ne on luovutettu sellaisille jotka osaavat tehdä niillä voittoa omiin taskuihin.  Omistajaa ei edes löydy. Sekin on joku sijoutussalkku jossain kaukana kaukana  eikä suomessa.  Ei johtoja ja tolppia takaisin saa. Kuka hullu näin hyvin lypsävän lehmän myisi?

On vaan oltava nöyrä ja nähtävä että asia ei ole meidän asiamme muuten kuin maksajana.

Terveydenhuollon  antamisesta sijoittajille sanoio jo kokoomuslainen Ilaskivikin että ei näitä kyllä pitäisi pois yhteiskunnalta antaa. Mutta hän on jo vanha mies eikä enää  kokoomuskaan kuuntele. Me siis tulemme vielä nöyrtymään sairaanhoidon edessä, maksamme sen mitä vaaditaan koska on pakko eikä yhteiskunnan määräysvallasa olevia hoitoja enää ole.

Meistä tulee tällä menolla hyvin  nöyriä. Hyviä työntekijöitä. Hyviä maksajia.

Miten meistä tulisi vielä nöyrempiä?  Kai sillä että annetaan persuille jokaiselle kivääri, sitten ollaan kaikki muut hiljaa.  Ei ole muuten mahdotonta kun ajattelee historiaa. 

 

Kirjoita kommentti (2 kommenttia)

AVI puuttui  katolisen päiväkodin aivopesuun.

Avin päätös nojaa Opetushallituksen tammikuussa 2018 antamiin, varhaiskasvatussuunnitelmaa tarkentaviin ohjeisiin.

Ohjeissa määritellään esimerkiksi, että varhaiskasvatuksen tulee olla aina sitouttamatonta toimintaa.

– Lasta ei saa ohjata varhaiskasvatuksessa mihinkään katsomukseen, Avi huomauttaa.

Päiväkotia piti  toimija nimeltä "Kuoleman tuskassa olevan Jeesuksen pyhän sydämen Ursuliinien sisarkunta

Nimen pitäisi laittaa varoituskelloja soimaan, fanaattisuudessaan. Mutta se ei kai näkynyt selvästi eivätkä kaikki vanhemmat ehkä teinneet että kysymyksessä oli uskonnollinen ryhmä. 

Viime aikoina ovat monet uskonnon uhreiksi jo lapsena joutuneet uskalataneet tulla esiin. Psyykkisiä traumoja on paljon enemmän. Kaikki eivät puhu koskaan ja ovat uskonpelossa niin koko ikänsä etteivät uskalla edes epäillä uskontoa.

AVI voi puuttua päiväkoteihin mutta entä kotona? Suoman lain mukaan kun lapsi on oma sille saa  jo pienenä syöttää mitä tahansa uskoa.  Kukaan ei voi puuttua, lapsi on siinä mielessä vanhempiensa omaisuutta!  

Jokainen uskova uskoo että meidän uskontomme on "hyvä uskonto". Erilainen kuin väärät uskot ja pakanaopit ja taikauskot joita ovat muut.  Tämän opedttaminen lapsille on  hyvä työ ja jumalien tahto.  

Lapsi on turvaton. Kukaan ei edes saa puolustaa lasta kotonas tapahtuvasta  aivopesulta. Eikö tähä tarvittaisi joku laki? Vai ovatko päättäjät itse mukana samassa? Ovatko edes lainlaatijat uskontojen suhteen puolueettomia? Vai jäävejä?

 

 

Kirjoita kommentti (3 kommenttia)