Yhdistyksien elämään kuuluvat taitekohdat, joita on säännönmukaisesti toistuvat rutiininomaiset toimintakausien vaihdokset sekä harvemmin vastaantulevat koko toimintaa joskus ratkaisevastikin ravistelevat muutostilanteet. Näitä ovat suunnitelmallisesti tulevat esimerkiksi strategiakauden vaihdos tai selvemmin tiedostetut tai aavistellusti ennakoidutkin vastaan tulleet erinäisten tilanteiden tuoma murrosvaihe. Näissä molemmissa tilanteissa voi olla jotakin käänteentekevääkin.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n edustajakokous linjaa 21.3.2020 järjestöä seuraaville vuosille ja paikalliset jäsenyhdistykset vastaavasti suuntaavat eteenpäin omissa kokouksissaan. Yhdistyksissä tarvitaan sekä intoa että annos harkintaa. Intoa tarvitaan toiminnan toteuttamiseen ja harkintaa tukehtumisen välttämiseksi. Miksi tämän suhtautumistavan asettamuksen tuon esiin? Peruste löytyy arjen elämänkulusta. Innostuksen puuskissa syntyy hyviä ideoita ja jos sekä useinkin, kun niiden toteuttamisessa törmää vaikeuksiin, lamaannutaan luovuttamiseen saakka. Siksi tarvitaan realismia toteuttamaan se, mikä voidaan ja hyväksyä sivuun siirtäminen niiltä osin, mikä ei ollutkaan toteutettavissa.

Palautan mieleen keskustelun Porin seudun elämäntapayhdistyksen tilaisuudessa marraskuussa viime vuonna käydyn keskustelun, jossa tuli ilmi se taite 20 vuotta sitten, jossa yhdistys nousi ylös toimimattomuudesta ja päätti 25 vuotisen historiansa työväen raittiusliikkeen nimissä ja siirtyi elämäntapatoiminnan viitekehyksen alle. Mitään aatteellisesti kovinkaan merkittävää ei ollut kyseessä, mutta kaikesta huolimatta oltiin murrosvaiheessa. Pieni ryhmä ”pop up – mentaliteetilla” lähti tyhjästä liikkeelle innostuksella varustettuna. Kysymyksessä ei ollut kuitenkaan ”intoa täynnä” olevaksi määritelty tilanne, mutta kaikesta huolimatta tietyt uhkamomentit olivat aistittavissa. Näinpä nyttemmin kaksi vuosikymmentä myöhemmin saatoimme mukana olleen veteraanin kanssa todeta, että alkuvaiheen innostuksen perään uhkaavaksi tekijäksi tuli tukehtuminen. Lievempiä tukehtumisuhkia on ollut myöhemminkin, mutta niiden ylittämisessä on ollut sekä onnea että ystävien tukea ja aimo annos mukana olleiden realistista jarruttelua. Siis ei pidäkään väheksyä jarrupolkimien käyttäjiä, sillä he ovat ajoittain jokseenkin tarpeellisia hyviä kavereita.

Porin seudun elämäntapayhdistyksen toiminnan taustalla on ollut sekä ajoittain vahvemmin että toisinaan häilyvämmin sosiokulttuurisen innostamisen periaatteita, joista keskeisinä ovat herättää ja ylläpitää elämää sekä toimia sen edistämiseksi välittäjänä verkostoissa. Nämä molemmat tulevat olemaan jatkossakin tienviittoina. Lähikuukausien aikana yksityiskohdat tarkentuvat. Simo Puupposen (Aapeli) mukaan tehdyn elokuvan ”Siunattu hulluus” tarina päättyy opettaja Vilhelm Horsman loppusanoihin toteamuksena ”Hyviä on vähän, pahoja vielä vähemmän, mutta meitä siunatusti hulluja on lukematon määrä.” Nämä siunatusti hullut asennoituvat varmaankin Paulo Coelhon ”Pyhiinvaellus” tapaan taistelijoiksi, jotka tuntevat suurta iloa sydämessään, sillä heitä ei kiinnosta voitto tai tappio, vaan hyvä taistelu. Tosin entisessä elämässä joukkueen kanssa pelikentällä tavoite oli aina voittaa. Hyvän ottelun jälkeen tappionkin saattoi pureksia vaikka sen nieleminen ei tuntunutkaan hyvältä. Mennään eteenpäin yhdessä ja kukin toimija erikseenkin!