etusivuotsikko2

asunnottomienyö21

YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. on kansallisena toteutettu asunnottomien yö tapahtumia. Tämän vuoden Asunnottomien yön teema on ULKOPUOLELLA – Syrjäytynyt vs. Syrjäytetty.

 

Asunnottomien yö -tapahtuma on paitsi tämän hetken asunnottomien puolesta järjestettävä valtakunnallinen "hätähuuto" ja tilanteen pöydälle nosto, myös katseen suuntaaminen ennaltaehkäisevään toimintaan.  (Lue myös Heikki Kemppaisen artikkeli sivutie.netissä 4.10.)   

Joskus kauan sitten viranomaistaholta annettiin ymmärtää että "meillä Porissa ei asunnottomia ole".  Oliko tilanne noin selkeä vai oliko silloinen asunnottomuus enemmän piilossa  tilastontekijöiltä,  asiasta voidaan olla montaa mieltä.   Nyt kuitenkin Porin Aspu-hankkeen, Asunnottomat 2020 -selvityksen mukaan  asunnottomia oli vuonna 2020 ainakin 53 henkilöä. Kun laskelma perustuu yhteen kohteeksi otettuun päivään vuodessa ja osa asunnottomuudesta on edelleen tiedonhaun  ja palvelujen ulkopuolella,  on hyvinkin oletettavaa että asunnottomuus on laajempaa.

Pitkäaikaisasunnottomuuden on todettu vähentyneen Suomessa vuosina 2008-2019 yli 40 prosentilla, mutta taas viime vuonna asunnottomien määrä on noussut.

Asialla siis on merkitystä, ja on aiheellista kysyä miksi asunnottomien määrä on nousussa.

Asunnottomien yön merkeissä Porissa on avoimet ovet klo 13.00 alkaen

Liisankadulla kohtaamispaikka Positiimissa ja palvelupiste Lissussa, Muistokadulla Porin Sininauha ry:n ensisuojassa ja Varikko-yksikössä sekä Isolinnankadulla Kris Satakunta ry:n tiloissa.

Keskustelua asunnottomuudesta ja sen ehkläisymahdollisuuksista  käydään varmasti useammallakin foorumilla, mm. eri yhdistysten puitteissa ja  varmasti myös täällä, Sivutie.netin kommentointi ja keskusteluosioissa.   Tervetuloa mukaan keskusteluun!

 

 

Comments powered by CComment