Kevään koittaessa oli ennen talvivarastot syöty. Hyvä jos perunaa oli jäljellä, aina ei sitäkään. Kulku alkoi olla keikkuvaa, siitä tuo sanonta. Samaan asiaan viittaavat monet muutkin vanhan kansan sanonnat. "Huhtikuu on kuukausista julmin". Niinhän se oli, vanhat ja heikot kuolivat, jos ei aivan suoraan ravinnonpuutteeseen niin ainakin sen edesauttamina. Elettiin "uusta ja ahtaasta", eli ensimmäisiä luonnonvaroja keväällä olivat uutusta tai pesästä kerätyt linnunmunat.
Ei pienissä torpissa ja vielä vähemmän ilman sitä torppaakin olevien itsellisten ja työläisten huusholleissa juurikaan ruuan runsaudesta kärsitty. Joka naskalin omisti sai tehdä sillä vyöhönsä lisää reikiä kevään tullen. Puukon kärjellä se kävi yhtä hyvin ja puukko oli sentään ainakin joka miehellä oltava.
Silakka oli kuitenkin näillä seuduin silloin kohtuuhintaista, joka syksyllä kaupunkireissulle lähti, ja jopa hevosen omisti, toi samalla naapureillekin puisia katajalla vannehdittuja nelikoita. Jollain oli lihaa, syksyllä teurastettua, mutta talven aikana olivat varastot huvenneet.
Ennen perunan tuloa oli pääasiallisena ruokana nauris ja kaali, hernettäkin vähän viljeltiin. Sieniä ei sentyään syöty, kun ei niitä tunnettu. Olisiko niistä juuri nälkä lähtenytkään. Marjoja on kerätty aina, niin kauan kuin ihmissuvulla on kädet siihen sopivina olleet. Sittemmin alkoi monipuolistumaan, ja joka mökin ympärillä kasvatettiin kesäaikana kaikkea mikä vaan kasvamaan saatiin. Siitä oli varma tieto että seuraavakin talvi tulee, ja sen mukana vilu ja nälkä.
Pari sukupolvea onkin jo päässyt kovin helpolla. Varsinaista nälänhätää ei ole koettu aikoihin, ja työläistenkin elintaso pääsi nousemaan siihen malliin että useimmat ovat pystyneet ihan joka päivä syömään, jopa useampaan otteeseen.
Maailman tilanne näyttää kuitenkin entistä arvaamattomammalta. Ruuan hinta on meilläkin noussut parissa vuodessa puolitoista-kaksinkertaiseksi eikä sekään kuulemma mihinkään riitä, nostoon on paineita. (Sanovat ne joille hintojen nosto merkitsisi pääoman kasvun ja tuoton yhä kiihtyvää tasatahtia) Omatoimiselle varautumiselle ei enää ihan naureskella.
Mutta nyt, kun taas on yhdestä talvesta selvitty, ilmeisesti laihtumatta ja keväthölseilläkään heikkoina keikkumatta, kevättä ja kesää me odotamme. Uuden kasvukauden puhkeamista vaikkei niin tarkoituskaan olisi edes sitä perunaa istuttaa . Mutta ei se pahitteeksi olisi, vähän koota itsekunkin laariinsa ja kaappiinsa, kesän melkein ilmaisia saaliita. Koivunmahla alkaa juoksemaan just näinä aikoina ja kohta nokkosenversot puskevat itsensä näkyviin. Vaikkei varallisuuden takia olisikaan tarvetta ruoan perässä ulkona kykistellä niin nykyihmiselle sen voi ajatella sitten olevan sitä hyötyliikuntaa, kun muu elämisen helppous ei sitä enää elämään tuo. Hyvän mielenkin siitä itselleen saa, kokeilkaapa pois!
