Tervetuloa perehtymään vapaaehtoisena nettiopastajana
toimimiseen Poriin 27.2.2018!
Tietokoneen käyttötaidot ovat nykypäivän kansalaistaitoja. Suomessa on noin puoli
miljoonaa eläkeläistä, jotka eivät osaa tai pysty käyttämään verkkopalveluita. Olisiko
Sinulla aikaa ja kiinnostusta auttaa ikäihmisiä alkuun tietotekniikan ja internetin
käytössä? Nettiopastajat toimivat oman osaamisensa pohjalta vapaaehtoisena
auttajana, eikä heidän tarvitse olla tietotekniikan asiantuntijoita. Tärkeintä on
rohkaisu ja yhdessä kokeileminen ja oppiminen opastettavan kanssa.
Suomen Reumaliitto ry:n ReSurf - esteetön ensikosketus nettiin -projekti ja
Eläkeläiset ry:n Verkko ja vempaimet hallintaan -hanke järjestävät yhdessä
koulutuspäivän nettiopastustoiminnasta kiinnostuneille. Tämän
perehdytystilaisuuden tavoitteena on antaa valmiudet toimia vapaaehtoisena
nettiopastajana.
Koulutuspäivän tavoitteena on antaa osallistujille perustiedot ja taidot ikääntyvien
nettiopastajana toimimiseen, opastustilaisuuksien järjestämiseen sekä
opastusaiheiden sisältöihin. Osallistujien ei tarvitse olla Suomen Reumaliitto ry:n tai
Eläkeläiset ry:n jäseniä. Ota oma kannettava tai tabletti mukaan.
Perehdytystilaisuus
Aika: 27.2.2018 klo 9.30-15.30
Paikka: Jyty Porin toimitilat
Eteläpuisto 9 E 4-5, 2.krs, 28100 Pori
Järjestäjä: Suomen Reumaliitto ry ja Eläkeläiset ry
Kouluttajat: Satu Marjakangas (Reumaliitto) Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Jouni Ahonen (Eläkeläiset ry) Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Ohjelma
9.00 Aamukahvit ja tervetuloa!
9.30–10.00 Ikäihmiset netissä, miksi ihmeessä?
10.00-10.30 Nettiopastajan tehtävät ja säännöt
Pieni jaloittelutauko
10.40-11.30 Opastajana ikäihmisten nettikurssilla, kokemuksia ja käytännön
vinkkejä ikäihmisten kanssa toimimiseen, oppimisen tukemiseen ja opastuskurssin
vetämiseen
11.30-12.30 Lounastauko
12.30-14.00 Yleisimpiä opastustilanteiden aiheita ja harjoittelua
14.00-14.15 Päiväkahvi
14.15-15.00 Aiheiden käsittely jatkuu
15.00-15.30 Suunnitelma opastustoiminnan aloittamiseen
15.30 Päivä päättyy
Tilaisuus on maksuton ja sisältää kahvit sekä lounaan. Tilaisuuteen mahtuu 20
henkilöä. Ilmoittautuminen perehdytystilaisuuteen viimeistään 23.2.2018,
Satu Marjakangas (Reumaliitto) Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. p. 044 563 0084
Jouni Ahonen (Eläkeläiset ry) Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. p. 044 751 1032
Lämpimästi tervetuloa!
Comments powered by CComment