Juhannus – keskikesän juhla

Juhannusta vietetään kesäpäivänseisauksen eli vuoden pisimmän päivän tienoilla. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä valoisampia juhannusyöt ovat. Napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laske lainkaan kesäpäivänseisauksen aikaan. Tuolloin aurinko on myös voimakkaimmillaan. Valon määrä onkin antanut juhannuksen juhlintaan taianomaisia ja yliluonnollisia vivahteita. Juhannuspäivän sään perusteella ennustettiin tulevan vuoden kulkua.
Suomessa juhannus oli aiemmin aina 24. kesäkuuta, mutta vuodesta 1955 lähtien juhannuspäivä on sijoittunut kesäkuun 20.-26. päivien väliselle lauantaille.
Juhannuksena vietetään myös Suomen lipun juhlaa. Se on virallisista liputuspäivistä ainoa, jolloin lippu saa olla salossa yön yli. Aloitteen päivän viettämisestä teki Suomalaisuuden liitto vuonna 1926. Päiväksi ehdotettin juhannuspäivää, koska siihen ei liittynyt mitään poliittisia kytkentöjä.
Juhannuksesta tuli yleinen liputuspäivä vuonna 1934.

Kasveja tyynyn alle ja lääkkeeksi

Juhannuksena kerättiin kasveja, jotka sekä lääkitsivät että ennustivat tulevaa. Moni on poiminut juhannusyönä seitsemän kukkaa tyynyn alle ja uskonut näkevänsä unessa tulevan kumppaninsa.
Kasteisella juhannusniityllä kieriskely taas on tiennyt hyvää terveyttä. Juhannuksena kootun kukkaseppeleen kanssa kylpeminen torjui talvella sairauksia.
Kukkaseppeleitä sidottiin myös lehmien sarviin kun ne päästettiin laitumelle: jos seppele oli tallessa lehmien palatessa, se tiesi onnea.

Kirkko halusi korvata pakanalliset perinteet

Suomalaisten esi-isät ovat viettäneet ilman ja ukkosenjumala – Ukon - juhlaa kesäpäivänseisauksen aikaan.
Keskiajalla kirkko nimesi 24:nnen kesäkuuta Johannes Kastajan päiväksi. Sitä siis juhlittiin puoli vuotta ennen joulua ja Jeesuksen syntymää. Kirkko halusi korvata pakanalliset perinteet kristittyjen juhlalla. Sana juhannus juontuukin juuri Johannes Kastajasta.
Juhannuksen alkuperäisiä nimiä ovat olleet muun muassa Vakkajuhla ja Ukon juhla. Monille tuttu mittumaari tulee ruotsin sanasta midsommar, keskikesä.

Vanhojen perinteiden juhla

Talonpoikaiskulttuurissa juhannus katkaisi työvuoden. Silloin talo siivottiin, sisätilat ja piha koristeltiin kukin ja koivuin. Juhannukseen kuuluivat myös juhlaruuat, saunominen, leikit ja tanssit.
Juhannuskokko ja sen ympärillä tanssiminen on yksi varhaisimmista juhannusperinteistä. Kokkojen tarkoitus oli sama kuin pääsiäistulienkin: liikkeellä olevien pahojen henkien ja demonien pois pelottaminen. Tulen ympärillä piti myös meluta ja elämöidä henkien karkottamiseksi.
Ennen 1900-lukua kokkoja poltettiin vain siellä täällä, mutta vähitellen ne yleistyivät koko maassa. Kokon ympärille kerääntyi koko kylä parhaissa juhlavaatteissan. Kokon sytyttäminen oli kylän vanhimman miehen tai jonkun arvovieraan kunniatehtävä.
Juhannushäistä tuli suosittuja 1900-luvulla – sitä ennen häitä juhlittiin tavallisemmin syksyllä tai jouluaikaan. Sittemmin juhannushäät ovat vähentyneet, ja häitä järjestetään mieluummin juhannusta ympäröivinä viikonloppuina.
Luonto on edelleenkin oleellinen osa suomalaisten juhannuksen juhlintaa. Kaupunkien kadut tyhjenevät, kun ihmiset matkustavat mökeille, maalle ja luonnon äärelle viettämään keskikesän juhlaa.
Monen talon ovenpieliä koristavat juhannuskoivut, ja koivuista sidotaan myös vihtoja/vastoja juhannussaunaan. Juhannuksen säätiedotusta kuunnellaan korva tarkkana.
Juhannuksen ruokapöytään kuuluvat uudet perunat ja silli. Grillissä tiristyy monenlaisia herkkuja - ennen muuta makkaraa.

Lähde: Yle Oppiminen