etusivuotsikko2

Tänään, päivä Natoon liittymisen jälkeen, ilmoitettiin että Suomi hankkii ohjuksensa Israelista. Maasta joka on kymmenet vuodet ryöstänyt väkivalloin maita itselleen, jatkaa sitä edelleen eikä aio milloinkaan lopettaakaan. Siis yhtä suuri rosvo, yhtä epäinhimillinen ja moraalista piittaamaton. Sen kanssa siis pitää veljeillä, moraalista ja boikotista ei puhettakaan!

Uskoni Suomen valtioon ja päättäjiin, moraaliin ja tasapuolisuuteen kaatui.

Olen arvioinut kantani uudelleen. Kummankaan ryöstöretkiä en voi hyväksyä. Mutta, jos yhdelle valtiolle annetaan oikeus oli sitten uskonnon tai talouden perusteella, on sama oikeus myönnettävä kaikille muillekin valtioille.

Tätä ei voi laittaa edes vaalit voittaneen äärioikeiston tempuksi. Kyllä tätä oli valmisteltu jo ennen vaaleja, Nyt oli vain oikea hetki tuoda se julki näyttämään mikä Suomen politiikka todellisuudessa on.

Olen todella pettynyt, niin suomalaisten moraaliin kuin myös omaan hyväuskoisuuteeni.

En vielä tiedä, onko tämä kaksinaamaisuus ja  erilainen moraali eri kansoja kohtaan  kaikkien Suomen eduskunnassa olevien puolueiden hyväksymä linja. Kuuntelen ja katselen.   Nyt ainakin lakkaan kannattamasta mitään toimia vain yhden kansan rosvoja kohtaan.    Pettynyt olen,  olen kannattanut niin Natoon liittymistä kuin  Venäjän ryöstösodan vastustamista.    Politiikka ja joillekin uskonto ovat asioita joita ei ajatella uudestaan. Kieltäydytään näkemästä sitä että on tullut höynäytetyksi.   Tiedän että voin olla täälläkin aika yksin  asioiden uudelleenajatteluni kanssa.   Ei silläkään ole väliä.  Haluan tulla itseni kanssa toimeen ja siksi  myönnän olleeni väärässä.  

Comments powered by CComment