Kun näyttää tällä sivustolla kirjoitteluun olevan turhan korkea kynnys niin laitan sit omalta osaltani  vaikka kynnyksen alta ryömivää olematonta jutustelua. Ihan siksi että muutkin hiukan rohkaistuisivat.

Vaikkapa jutustelua työnteosta.

Toisilla on mennyt paremmin, on ollut pitkäaikaisia hillotolppia ja säännöllistä rahantuloa, toisilla taas leipä on pieninä palasina ollut ja työtä on pitänyt etsiä mistä milloinkin. Tasan ei käy onnen lahjat...
Mutta kun jokaiseen työhön varmasti mahtuu jos jonkinlaista sattumusta niin laitankin pari hetimmiten mieleen muljahtanutta vanhaa tarinaa...

Joskus oli elanto niinkin tiukalla ettei parin kaverin kanssa muuta elinkeinoa keksitty kuin lähteä kiertämään maakuntaa myyden sillifilettä, etikkapunajuuria, maustekalaa, kurkkusalaattia ja sen sellaista. Juuri ja juuri silläkin hengissä pysyttiin kun aamulla kuuden aikaan lähdettiin autoa lastaamaan ja parinsadan kilometrinkin lenkiltä iltamyöhään kotiuduttiin. Sai siinä ihmisiä puhuttaa ja väsyksiin asti touhuta.
No yksi meistä, Tapsa, oli ehkä hivenen röyhkeämpi kuin me muut. Niinpä hän hetken ovea kolkuteltuaan tai kelloa soiteltuaan, kokeili kahvasta olisko kuitenkin joku kotona. ja jos ovi auki oli niin marssi sisään tuotteita esittelemään.
Jossain Tampereen nurkilla hän sitten tuli omakotitalosta puolijuoksua ja hihkaisi että "mennääs ny eteenpäin" Mentiin pari talonväliä ja alettiin tenttaamaan että mikä hätä nyt tuli? Tapsa kertoi kävelleensä reippaasti ihan perälle asti, ja makuuhuone tuli vastaan. Sanoi itsekin häkeltyneensä kun ovesta marssittuaan siellä olikin isäntäväki sänkypuuhissa, eli ns kangaspuut pystyssä... oli kuulemma ollut sukkela ilme kasvoilla kun hän oli sängyn päädyssä seissyt sillipönttö käsissään -kunnes oli ymmärtänyt lähteä kiireen vilkkaa ulos. ja kolinasta sanoi päätelleensä että isäntä oli vähän kimmastunutkin ja perään lähtenyt...
- - -
Yhden kerran minulle soitti nais-ihminen, vähän jo hädissäänkin, kun tarvitsi kirvesmiehen apua. Isäntä oli kovalla innolla aloittanut remonttia, purkanut keittiön lattiankin ihan maata myöten. Mutta sitten oli iskenyt viinan tarve, kuten emäntä kertoi miehelle silloin tällöin käyvän. Nyt oli Joulu just tulossa, lattia auki, pakkasviima puhalsi sieltä sisään ja olishan siinä jouluruuatkin kohta tekemättä jääneet jos ei alettaisi kokoon parsimaan.
Minun töitänihän ne ovat, lattiat ja keittiöt, mutta kun just sillä kertaa sattui olemaan muitakin hommia niin iltatöinä sitä sitten laittelin.
Melkein valmis se olikin, kun yhtenä myöhäisenä iltapuhteena olin saanut siltä kerralta työkaluni koottua yhteen kasaan ja emännän kanssa vielä kahvia joimme. Kolinaa kuului eteisestä ja isäntähän sieltä oli ryyppyreissuiltaan tulossa. Käveli ovesta sisään ja katsoi. Katsoi pitkään. Syvä puna näkyi naamalle nousseen ja tuima oli ilme. "Ja mikäs helvetin äijä se sinä olet!" Katseli sitten ympärilleen ottaisiko ranstakan vai jakkaran aseekseen ja lähestyi sen näköisenä ettei hän ollut ajatellut emännästään ilman tappelua luopua.
se oli yksi kiireellisimmistä puheenvuoronpyynnöistäni kun ennätin selittämään että ihan vaan töissä minä täällä olen, tätä keittiötä...
Selitys ehti perille ennen tilanteen eskaloitumista, ja rauhoittuikin se julman näköinen äijä. Aivan sovinnossa sitten parina iltana yhdessä ne loput hommat tehtiin ja vähän naureskeltiinkin. Mutta liki piti!
---

Nyt sitten taas, just tällä hetkellä,  työnteossa taitaa olla pääasiallisena saaliina kauniit maisemat, luonnon rauha ja kesäisen auringon lempeä paiste. Ja mukava työkaveri, mukavat työn teettäjät... ja saa siitä vielä hiukan rahaakin niin mikäpä tämän mukavampaa!    Terassia siinä on rakenneltu...ja kohtapuoliin valmistuu.