etusivuotsikko2

Jokaisessa pöydässä, kunniavieraallekin, on leipää. Ruokahalua on, vaikka pöydässä olisi kovaa ruisleipää tai pehmeää nisusta. Monta ihmistä on tarvittu sitä ennen. Joku on sen kasvumaan kyntänyt, joku korjannut sadon, joku myllyttänyt sen, joku paistanut. Leipä on monen työn takana, mutta silti puhutaan tavallisesta leivästä.

- - - -

Mies niitti niityllä heinää, väsyi ja istahti lepäämään. Otti nyyttinsä ja alkoi syödä.

Metsästä tuli nälkäinen susi. Näkee miehen istuvan puun alla ja syövän jotain. Susi tulee miehen luokse ja kysyy:
- Mitä syöt? - Onko se makoisaa?
- Maittavaa on!
- Anna minun maistaa.
Mies taittoi palan leipää ja antoi sudelle. Leipä miellytti sutta. Se sanoi:
- Haluaisin joka päivä syödä leipää. Mistä sitä saa? Neuvo!
- Hyvä on, sanoi mies. Opetan sinulle mistä ja miten saa leipää.
Ja hän alkoi opettaa sutta.

- Pelto pitäisi ensin kyntää...
- Siitäkö leipä tulee?
- Älä kiirehdi. Kyntämisen jälkeen pelto pitää äestää.
- Voinko sitten syödä leipää?
- Älähän hätäile! Ruis pitää ensin kylvää peltoon...
- Silloinko tulee leipää? Nuolaisi susi.

- Ei vielä. Odotahan kunnes ruis itää, talvehtii, keväällä kasvaa, sitten alkaa tähkiä, sitten alkaa tehdä jyviä, sitten tulentuu...
- Oh. Huokasi susi. Pitääpä kauan odottaa! No, kun jyvät kypsyvät voin kai jo syödä leipää?
- Ehei, ei vielä, sanoo mies. Ruis pitää ensin leikata, sitoa lyhteiksi, lyhteet laittaa kuivumaan. Tuuli ja aurinko kuivattavat lyhteet.
- Voinko nyt syödä leipää?
- Kärsimätön olet! Lyhteet pitää puida, jyvät kaataa säkkeihin, säkit viedä myllyyn, jossa ne jauhetaan jauhoksi...
- Siinäkö kaikki?
- Ei suinkaan, ei vielä kaikki. Jauhot pitää vaivata taikinaksi ja sitten odottaa, että leivät kohoavat. Sitten laitetaan kuumaan uuniin.
- Paistetaanko leipä?
- Tietenkin paistetaan. Sitten voit sen syödä, lopetti mies opetuksensa.

Susi mietti hetken, raapaisi niskaansa ja sanoi:
- Ei! Moinen työ ei käy minulle. Kestää liikaa ja on liian työlästä. Neuvo sen sijaan, miten voin saada helpompaa leipää.
- No, hyvä on, puheli mies. Jos et kerran halua työlästä leipää, syö sitten kevyttä. Mene pellolle, siellä on hevonen laitumella.

Susi meni pellolle. Näki hevosen ja sanoi sille:
- Hevonen, hevonen, syön sinut!
- Mikäpä siinä, sanoi hevonen. Sen kun syöt, mutta poista ensin kavioistani rautakengät, jotta et tärvelisi hampaitasi.
- Hyvin ajateltu, suostui susi.
Kumartui poistamaan kavioista kenkiä, mutta hevosen kuullessa kavioissa kalskahtavan potkaisi ja ampaisi matkaan niin, että susi kupsahti nurinniskoin. Susikin pelästyi ja lähti juoksuun.

Juoksi joelle. Näkee ankkoja syömässä rannalla. Eiköhän noissa ole minulle syötävää, tuumasi susi. Sitten sanoo:
- Ankat, ankat, syön teidät!
Mikäpä siinä, syö, vastasivat ankat. Mutta tee ensin meille palvelu.
- Minkälaisen, kysyy susi.
- Laula meille, kuuntelemme.
- Se sopii! Olen mestarilaulaja.
Susi istuutui, pani päänsä takakenoon ja alkoi ulvoa. Ankat levittivät siipensä ja lensivät pois.
Susi katsoi niiden perään ja jatkoi matkaansa.

Susi lönkyttää eteenpäin ja miettii itseään: Miksi lauloin ankoille! No, tulkoon mikä tahansa, syön sen! Susi kulki eteenpäin. Kulki ja kulki. Näkee lampaita kedolla syömässä, paimen nukkuu.
Susi valitsee isoimman pässin ja sanoo:
- Pässi, pässi, syön sinut!
- Tässä olen, sanoi pässi. Nähtävästi se on kohtaloni. Ala sitten levittää kitaasi. Sinä aikana juoksen kylään ja kun palaan, hyppään suuhusi.
- Hyvä on, sanoi susi. Näin teemme.
Susi teki mitä pässi käski. Levitti suunsa ja odotti.
Pässi lähti juoksemaan. Sai katraan hajalle ja juoksi sarvineen päin suden suuta niin, että susi näki kipunoita silmissään.
Susi pudisteli päätään ja sanoi:
- En ymmärrä! Söinkö sinut vai enkö syönyt!

Samaan aikaan se samainen niittomies palasi kotiin. Hän kuuli suden sanat ja sanoi tälle:
- Söit pässin tai et syönyt, mutta kevyttä leipää söit. 

Valkovenäläinen kansansatu
(Suomennos Aarre A. Toivon poika)

Comments powered by CComment