Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto ry – 70 vuotta

Juhlavuottaan viettävän liiton seminaariaiheena oli liitto ennen ja nyt. Mistä on aloitettu, mihin on tultu ja miten tästä eteenpäin.
Historiasta kertoi liittovaltuuston puheenjohtaja Pauli Toikka ja liiton voimaannuttavasta ja haasteellisesta tulevaisuudesta liiton puheenjohtaja Antti Holopainen. Toiminnanjohtaja Sari Laihon tehtävänä oli luotsata asiat kohdilleen.

(Pauli Toikan esittämä TSIL 70 historiikki Vähäjärvellä 10.3.2018):

Sodan jälkiä korjaamassa -

SNS-osastosta Tapaturmainvalidien liitoksi

Joukko helsinkiläisiä sotainvalideja perusti 7.1.1945 SNS:n Sotainvalidiosaston REA-elokuva teatteriin kutsutun yleisen tyytymättömien invalidien kokouksen valmistelemana.Yhdistys liittyi Invalidien Keskusliittoon.

Kun myös Turkuun, Tampereelle, Forssaan, Loimaalle, Raumalle, Ruukkiin, Oulun Paavolaan sekä Malmille syntyi työväenliikkeen arvot omaksuneita invalidien osastoja, kutsuttiin Tapaturmainvalidien liiton 1. edustajakokous 28.11.48 Säätytaloon ”tavoitteena siviili-invalidien huoltotason kohottaminen suunnilleen sotainvalidien tasolle”.

Invalidihuoltolaki 1946 tarjosi tähän tärkeimmän välineen ja liitosta kehittyi 1756-jäseninen siviili- ja sotainvalidit yhdistävä huoltojärjestö, jonka päätehtävä oli auttaa jäsenperheitä toimeentulo-ongelmissa sodassa vammautuneiden liikunta- ja toimintakyvyn palauttamisen ollessa Invalidien Keskusliiton tehtävä.

Allen Järvenpään johdolla valmisteltu työttömyys-, sairaus- ja tapaturmavakuutusten laajentaminen oli sosiaalipoliittisen ohjelman tavoite.

Puheenjohtajaksi vv 48-56 valittiin helsinkiläistynyt Pauli Saarikangas ja vv 57-61 Suomen paras työtapaturma-asiantuntija Allen Järvenpää (myöh prof).

Olympialaisten virvoke- jms. myynti sotkee

invalidien järjestötaloutta ja yhtenäisyyttä

Invalidien Keskusliitto sai järjestelytoimikunnalta mm. erityisoikeuden Cocakolan yleisömyyntiin, joka ylimitoitettujen odotusten, lainan ja järjestelyvaikeuksien vuoksi johti lähes konkurssiin. Tällöin taloussotkuihin sekaantumattomasta liitostamme tuli IK:n toimimattomuuden korvaava vammaisjärjestö. Palkattomana sihteerinä/toiminnanjohtajana turkulainen Vilho Lankinen.

V. 1955 liittokokous asetti tavoitteeksi invalidihuoltolakien yhdistämisen yleiseksi sosiaalivakuutuslaiksi. Turun ja Helsingin yhdistysten lehdet yhdistettiin liiton Uudeksi Invali(i)diksi. Liiton toimisto aloitti Humalistonkatu 5:ssä ja toimistonhoitaja Olavi Wileniukselle alettiin maksaa pientä palkkaakin. Puheenjohtaja Allen Järvenpää ja Lauri Myllymäki valmistelivat lakien käytännön yhdistämisen toteuttamiseksi periaate- ja sosiaalisen ohjelman.

Osastoja oli v. -59 oli jo 14 ja näissä jäsenluku lähestyi kolmea tuhatta.

Tapaturma- ja sairausinvalidiliitoksi

ja lomakodin alkurakentaminen talkootyönä

Tapaturmien hoidon ja ehkäisyn rinnalle kansansairauksien kanssa elämisen helpottamisesta tuli jo 60-luvun alkuvuosina uusi painopistealue, joka edellytti nimen tarkentamista v. -62 Tapaturma- ja Sairausinvalidien Liitoksi (TsiL). Sairauksia ehkäisevää virkistystä ja kuntoutusvalistusta silmälläpitäen v. -67 Lautsiasta vuokratulle hehtaarille suunniteltiin ja takoovoimin rakennettiin aluksi 20-paikkainen oma lomakoti. Näin alkuun taloudellisesta rasitteesta tuli toivottu talouden tuki.

Valtuusto+hallitus -hallintomalli 3v-liittokokouskausineen vakiintui ollen vanhentuneena edelleen käytössä. Valtuustoa johti vv. -73-93 yhteistyöjärjestömme Kansan Raittiusliiton pääsihteeri Allan Kaspio ja vuodesta -93 Pauli Toikka. Johtaja Leo Kaspio Työväenpankista lainoitti rakennusvaiheita ennen RAY:n mukaantuloa.

Uuden liiton toimisto muutti v. -64 Mäkelänkatu 15:een (Keiteleentie 1), jossa vuokralaiseksi tuli kukkakauppa. Kuntaliitoksena Helsinkiin yhdistetty Malmin yhdistys hajosi omistusriitoihinsa menettäen liittokokousareenanakin v. -61 ja v. -67 käytetyn ison toimitalonsa. Usea osasto eri puolilla Suomea hankki 60-70 -luvuilla joko toimitilan ja/tai kesänviettopaikan.

Osastoluku kasvoi 17:ksi ja jäsenmäärä selvästi yli 3000.

Lomakotitoiminta käynnistyy, johto nuortuu

ja akateemistuu, mielenosoituksista näkyviä

Lomakoti aloitti 1.1.1970. Sittemmin 4-vaiheisena toteutettuun laajennusrakentamiseen saatiin RAY:ltä (nyk. STEA) merkittävää ja pysyvää julkista tukea, joka mahdollisti viime vaiheessa mm. vammaisille toimivamman uima-altaan ja hissin rakentamisen sekä kokolattiamattojen poiston.

Alkuvuosikymmenten asiantuntija-, ay-aktiivi-, ja kansanedustajajohto palkkasi harvat työntekijänsä pääosin ikäisistään ay-, järjestö- ja puoluetoimitsija-aktiiveista kuten vv. -68-82 toiminnanjohtajan Martti Jokisen. V. 1973 puheenjohtajaksi valittiin 23-vuotias lääk.kand. (nyk terveydehuollon emeritusprof.) Juhani Lehto.

Uusi ehkäisypainotteinen kansanterveyslaki mahdollisti laajenevien julkisten palvelujen ensisijaisuuden ja maksuttomuusvaatimuksen. Mielenosoituksista ja päättäjille toimitetuista joukkoadresseista tuli näkyvin väline taistelussa vammaisten oikeuksista. Seuraava puheenjohtaja, Kelan tiedottajana toiminut Ilpo Halonen joutui tehtävään Lehdon asepalveluksen alkaessa v. -77. Kehitys vammaisten ja sairaiden monipuoliseksi etujärjestöksi alkoi molempien toimin. Tosin aikaa ja voimia hukattiin tuolloin myös keskinäisiin poliittisiin ristiriitoihin.

Osastoja oli nyt 19 ja jäsenluku läheni 4000:tta.

Lakiuudistuksin lähemmäs tasa-arvoa

ja subjektiivisiakin oikeuksia

YK:n vammaisten vuosi 1981 kohdensi mielenkiinnon ja palautti suhteita sosialistimaihin, nyt erityisesti Eestiin. DBI:n perustamisessa olimme mukana.

Invalidihuoltolain ajantasaistaminen vammaishuoltolaeilla laajensi vammaisen oikeuksia, myös osittain maksuttomiin apuvälineisiin, kuljetuksiin, kuntoutukseen sopeutumisvalmennuksena, asunnon muutostöihin ja esteettömään liikkumiseen.

V. -83 Martti Jokisen eläköidyttyä tuli toiminnanjohtajaksi ja UI:n toimitussihteeriksi Pertti Martiskainen. Liiton puheenjohtaja Pauli Toikka oli Sairaalaliiton nimeämänä uutta ih-lakia valmistelemassa saaden siihen mm. monivammaisuus-käsitteen, pienten erityisvammaisryhmien huomioinnin ja sopeutusvalmennuksen sisältömäärittelyn. Sopeutumisvalmennustuella uudistettiin kuntoutuskoulutusta laajentaen sen sisältöä aktivoivammaksi.

Vammaisneuvostojen käynnistyttyä koulutettin lukuisia liittomme vammaisneuvostojäseniä. Voimavarojen kasvaessa keskusteltiin kuntouttavien vammaispalvelujen palkallisesta tuottamisesta, jota myöhemmäksi onneksi ja pitäen etujärjestötoimintaa ensisijaisena, ei sopeutumisvalmennusta lukuunottamatta aloitettu. Lakiuudistusten valmistelua tehtiin paljolti eduskunnan, STM:n ja Lääkintöhallituksen tiloissa.

Poliittinen kiistely liiton tilaisuuksissa lopetettiin, ristiriitoja toki oli vielä muutamassa osastossa.

Yhdistysluku nousi suurimmilleen eli 21:een jäsenluvun kasvun pysähtyessä alle 4000:een.

Pankkiromahdus ja lama käänsivät

sosiaaliturvan kehityksen sen puolustamiseksi

Sote-lakiuudistukset eivät toteutuneet kapitalismin laman niellessä sotu-varat niiden pelastamiseksi. Aiempi tominnanjohtaja Olli Salin valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Liiton toimintaedellytyksiä heikensi parin työntekijän oman voiton tavoitteluyritykset.

Aktivointia ja ikääntyneiden syrjäytymisen estämistä toteutettiin lomakodissa, koulutusmateriaalein ja yhdistyksissä. Mielenosoituksista tuli entistä aiheellisimpia ja näkyvämpiä. Maailman asioita enemmän keskityttiin liiton olemassaolo-ongelmiin.

Toimeentulovaatimukset painottuivat ja asuinkunnissa vaikuttamista kehitettiin ja tuettiin. Lisääntyvän, monimutkaistuvan tiedon selkokielistäminen sekä jäsenkoulutettavien määrän kasvattaminen onnistui.

Vammaishoitopalveluita tuottamattomana liiton talous vakiintui uuden lomakodinjohtajan Tarja Västilän ansiosta. Työntekijäin toimenkuvia ja vastuuta laajentamalla selvittiin talouden tasapainoon. Liiton ja Helsingin seudun yhdistys ostivat Tapaturmavammasäätiön osittaistuella Kulmavuorenkatu 5:stä Vammaisten Lasten tuelta liikunta-vammaisille sopivammat tilat, jotka perusremontoitiin.

Osastojen määrä vaihteli ja väheni (21-18) jäsenistön keski-iän noustessa vuosi vuodelta.

Liitto on kuin jäsenensä –

elinikä kasvaa muttei lannista

Uusi puheenjohtaja loimaalainen Jorma Eloranta aloitti v. 2005 pahimman henkilöstövajauksen vähitellen hoituessa perehtyen nopeasti tehtäviinsä luoden pohjaa yhdistysverkoston kehittymiselle. Turun yhdistyksen jäsenyys v:sta- 82 ja vastuutehtävät muissakin yhdistyksissä mahdollistivat onnistuneen vaihdon.

Toiminnanjohtajaksi Kulmavuoren toimistoon valittiin -06 sosiaali-ja järjestösihteerinä toiminut Marja-Leena Kalkkinen, jonka työpanoksesta yhä suurempi osa sovittiin tehtäväksi kouluttajana Vähäjärvellä ja Uusi Invalidi-lehden toimitussihteerinä. Marja-Leenalla on laaja-alainen sosiaali- ja terveysturvan tuntemus, joka auttoi yhdistysverkoston luomisessa + tukemisessa sekä toimittaja-kokemusta, jolla lehti formatoitiin monivärisemmäksi. Tietokone/kännykkäjohtaminen tuli tavaksi kokouksissakin.

Jorma Elorannan jälkeen v. 2011 puheenjohtajaksi valittiin lahtelainen Antti Holopainen, jolla oli tullessaan lääkärin ammatin lisäksi kymmenien vuosien laaja-alainen sote-koulutus ja kokemus sekä yhteydet alan järjestöihin Terveysrintama-kollektiivin alkuoppeineen. Antti on vastuuhenkilö ja työllistetty asiantuntija monissa valtakunnallisissa ja kunnallisissa tehtävissä ja järjestöissä.

Toiminnanjohtajaksi palkattiin pyörätuolilla ketterästi osastoihin ja lomakotiin ehättävä Sari Laiho, jonka Marja-Leena ehti ennen eläköitymistä v. 2016 lopulla perehdyttää tehtäviinsä. Sarilla on laajat sosiaali- ja ammatilliset verkostot, jotka auttavat liiton tunnettuutta.

Hän joutui oto-vastuuseen myös lomakodin johtamisesta ja valittiin v.-18 Vammaisfoorumin puheenjohtajaksi.

Lopuksi:

” Muutos on välttämätön” mutta muuttuuko

tosiasiassa juuri mikään ?

Jos niin kenen ehdoilla ja eduksi ?

Sote-edunvalvonta oli liiton päätehtävä alunpitäen vain painopiste- ja nimitysmuutoksia on sittemmin tehty, valtakunnallista edunvalvontaa (nyttemmin lobbaukseksi kutsuttua) tehtiin aiemmin ja varsinkin 70-luvulta lamaan asti eduskunnan tiloissa osallistumalla tuolloisten nimeään muuttaneiden työväenpuolueiden sote-valmistelutyöhön, kansanedustajien auttamiseen ja sittemmin myös kansanaloitteisiin.

Terveysrintaman ja liiton toimin verkostoiduttiin ja valmisteltiin aloitteiden ohella vaihtoehto/varjobudjetteja, jotka nyttemmin ovat lähes kaikkien puolueitten työvälineitä. Palvelujen maksuttomuudesta on tingitty ja hyväksytty käyttäjien osavastuu varallisuutensa rajoissa sekä yksityiset ja sote-järjestöjen palvelut julkisten täydentäjänä.

Liiton edunvalvonnan tärkein osa on kuitenkin edelleen yhdistystemme kunnilta ja väliportaan tuottajilta alihankkijoineen tarvitsemiensa sote-palvelujen jatkuva valvonta.

”Harmetkohot hapset,

menköön selkä poikki taakan alla,

sentään elämää ma laulan,

kiitän miellä kirkkahalla”

(evässäkeet Eino Leinon Elämän koreus runosta v:lta 1915)

                                                                            Pauli Toikka

                                                                            valtuuston pj