Vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain kuljetuspalvelun asiakkaille taksikortti, joka mahdollistaa matkustamisen omavastuuosuuden hinnalla.
Kaivattu uudistus Porin Perusturvan
alueella voimaan 4.8.2020
- taksikortti mahdollistaa matkustamisen omavastuuosuudella -
Monien vammaisyhdistysten, mm. Porin Sairaus- ja Tapaturmainvalidien monivuotinen taistelu kuljetuspalvelujen uudistamiseksi Porin Perusturvan alueella on vihdoin tuottamassa merkitävän uudistuksen. Matkustus omavastuuosuuden hinnalla mahdollistuu. Vammaispalvelu- sekä sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut muuttuvat 4.8.2020 alkaen.
Uudistuksen myötä asiakas maksaa matkoistaan suoraan taksiyrittäjille vain ajettujen kilometrien mukaisen omavastuun julkisen liikenteen taulukon mukaisesti. Tähän saakka vpl:n asiakkaiden, vammaisten, on täytynyt maksaa ensin koko taksimatkansa ja vasta jälkikäteen hakea takautuvasti omavastuuosuuden ylittävä osuus itselleen. Moni asiointimatka on varmasti jäänyt vähävaraisilta vammaisilta käyttämättä. Toivottavasti nyt yhä useammilla on mahdollisuus lähteä vapaa-ajanviettoihinsa ilman kohtuuttoman suureksi muodostunutta matkakustannusta.
Taksikortti
Taksi- eli kuljetuspalvelukortti esitetään kuljettajalle autoon mennessä ja omavastuuosuus maksetaan kuljettajalle.
Kuljetuspalvelukortti oikeuttaa vapaa-ajan matkoihin ja asiointiin (harrastukset ja muu sosiaalinen toiminta) sekä välttämättömiin työ- ja opiskelumatkoihin (haettava erikseen).
Kuljetuspalvelu- eli taksikorttia ei saa käyttää terveydenhuoltomaksuihin, joiden korvaus perustuu sairausvakuutuslakiin.
Vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua voi käyttää asuinkunnan ja lähikunnan alueella seuraavasti:
Porin lähikunnat: Kankaanpää, Kokemäki, Eurajoki, Merikarvia, Pomarkku, Sastamala, Ulvila, Nakkila.
Merikarvian lähikunnat: Isojoki, Kristiinankaupunki, Pori, Pomarkku, Siikainen.
Ulvilan lähikunnat: Harjavalta, Kokemäki, Nakkila, Pori, Sastamala.
Porin perusturva/vammaispalvelutoimisto toimittaa tietoa uudistuksesta ohjeineen sekä taksikortin kaikille vammais- ja sosiaalihuoltolain kuljetuspalvelua käyttäville.
Kuljetuspalveluja tarvitseville haku ja tiedustelut: Perusturvakeskus, Vammaispalvelut, Antinkatu 16 B, 28100 Pori
Comments powered by CComment