etusivuotsikko2

rahasäkki

Kilpailukykysopimuksesta syntyi odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen.
On kansalaisten vuoro saada valtion miljoona-avustuksista osa.
Työmarkkinajärjestöt allekirjoittivat kilpailukykysopimuksen kesäkuussa 2016. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ojensi sopimuksen silloiselle pääministerille Juha Sipilälle (kesk) Kesärannassa.

YRITYKSILLE PYSYVÄ SATOJEN MILJOONIEN MAKSUALE!

Kilpailukykysopimuksesta syntyi odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen. Työnantajien sairausvakuutusmaksuun oli määrä jäädä pysyvä alennus, jonka suuruus johtuu osin työmarkkinajärjestöjen vuosien takaisista laskuvirheistä.

 

KILPAILUKYKYSOPIMUS leikkasi viime vuonna viimeistä kertaa julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja, mutta valtion rahoja se syö vielä pitkään. Syynä on julkisuudessa vähälle huomiolle jäänyt sopimuksen kirjaus, jonka mukaan työnantajien maksamiin sairausvakuutusmaksuihin jää vuodesta 2020 eteenpäin pysyvä alennus.

Alennuksen suuruus on 0,58 prosenttia palkoista, mikä tarkoittaa työnantajille vuodessa noin puolen miljardin (500 miljoonan) euron helpotusta.

 

Valtio, työnantajat ja työntekijät vastaavat sairausvakuutusjärjestelmän kuluista yhdessä. Kun työnantajien osuus pienenee, valtion osuus kasvaa. Näin satojen miljoonien eurojen vuosittainen lasku lankeaa valtion maksettavaksi. Sairausvakuutusjärjestelmän kautta maksetaan esimerkiksi sairauspäivärahat, vanhempainpäivärahat ja kuntoutusrahat.

Pysyvä alennus on mittaluokaltaan suuri. Summalla voisi rahoittaa esimerkiksi yli kaksi Antti Rinteen (sd) hallituksen päättämää korotusta kansan- ja takuueläkkeisiin.

 

Vaikka sopimuksen pohjana olleet laskelmat osoittautuivat virheellisiksi, työnantajien maksualennusta ei ole lähdetty jälkikäteen pienentämään. Sairausvakuutusmaksun suuruus määritetään uudestaan joka vuosi, mutta sosiaali- ja terveysministeriön etuusyksikön johtajan Liisa Siika-ahon mukaan pysyväksi tarkoitettu 0,58 prosenttiyksikön alennus ”leivottiin sisään” lakiin. Alennuksen poistaminenkin vaatisi lakimuutoksen.

 

On kansalaisten vuoro saada valtion miljoona-avustuksista osa. Esim. yhdistys- ja kolmannen sektorin työntekijät valtio ja kunnat ovat hylänneet sekä leikannut toimintatukia ja avustuksia. Kansalaisten elinoloja on leikattu ja kavennettu, mm. asuntojen kotitalousvähennystä, jolla olisi kauan kaivattuja työllisyysvaikutuksiakin.

 

11.10.2020

PORIN SAIRAUS- JA TAPATURMAINVALIDIT RY

Comments powered by CComment