Edunvalvontaa - virkistystä
Tsil Porin toimintaa
Monenlaisten epävarmuuksien varjossa, vai siitä huolimatta ja juuri siksi, on seurattu aktiivisesti maailman menoa, myös omassa lähipiirissä. Porin Sairaus- ja tapaturmainvalidit ry on tänä vuonna saattanut eteenpäin jo useita kannanottojaan päättäjien pohdittaviksi. Miten loppuvuonna. Ainakin suhtautumiset esityksiimme ovat luupin alla.
Alkuvuonna lähestyttiin Satakunnan Järjestöyhteistyöryhmä JYTRYä, joka on maakunnan yhdistys- ja vapaaehtoistoimijoiden keskustelu-, kehittämis- ja yhteistyöverkosto ja toimii Satakunnan Yhteisöt ry:n siipien suojassa.
Tsil Pori perää siltä toimia edesauttaa henkilökohtaisten avustajien välitystä Keski-Satakunnan alueella. Mm. siellä on vaikeuksia saada henkilökohtaisia avustajia palkatuksi. Olemassa on jo valmis organisaatio, tietoyhteydet sekä rekisteritietokanta, joten avustajatoiminnan aloittamisen ei pitäisi olla mahdotonta jäsenistön kipeässä tarpeessa olevaa palvelua!
Porin yhdistys toivoo JYTRY:n ryhtyvän tuumasta toimeen!
Olemme toimittaneet kirjelmän myös Nakkilan kuntaan, jonka kalliilla rahalla rakennetun liikuntakeskuksen alueen liikennejärjestelyt merkistöineen tuottavat päänvaivaa.
- Ei voi olla totta, että saavuttaessa liikuntakeskuksen pihaan P-merkki on kaukana ajoväylältä sivussa oikealla ohjaten mopopysäköintiä kohti pelastustietä ja pysäköintialueelle ohjaavaa liikennemerkkiä etsiessä joutuu arvaamalla suunnistamaan ja hakemaan pysäköintiruutua. Pysäköintiä osoittavat liikennemerkit paljastuvat vasta kierrettyä alue.
Useimmiten ajoneuvoliikenne halutaan ohjata lyhintä tietä pysäköintialuetta kohti, pois pelastus-, kävely- ja huoltoreiteiltä sekä välttää ajoa pääsisäänkäynnin alueella melun, pakokaasujen ja vaaratilanteiden välttämiseksi.
Esitimme korjaavia toimia liikuntakeskuksen liikenteen uudelleenohjaukseen sekä saattamaan liikennemerkit ja katumaalaukset yhdenmukaisiksi kesään 2021 mennessä!
Vastauskin saatiin. Todettiin mm., että liikennejärjestelyjen selkeys on suhteellinen käsite. Myönnettiin kyllä, että yhdistyksen kirjeessä on monta huomionarvoista asiaa. Nakkilan kunnan tekninen toimiala pyrkii (ei siis lupaa) tarkastelemaan vielä lisäkilpiasioita ja hankkimaan tarpeelliseksi katsomiaan lisäkilpiä kohteen liikennettä sujuvoittamaan.
Turvapuhelinranneke
Jäsenistömme keskuudessa on pitkään hiertänyt Porin perusturvan kautta hankittu turvapuhelinrannekepalvelu ja varsinkin siitä maksettava kuukausikorvaus. Korvaus tuntuu kohtuuttoman suurelta siitä saatuun hyötyyn nähden. Ainakin palvelua vain vähän tarvitseville. Voi kulua kuukausiakin tarvitsematta kotikäyntiapua. Ja saako apua edes silloinkaan. Todistettu on, ettei. On neuvottu ottamaan yhteyttä omaisiin. Kuukausittainen ”palvelu”maksu kuitenkin peritään.
Porin perusturvan alueella hakijalle käytettäväksi myönnetystä turvapuhelimesta perii Porin kaupunki 45 €:n kiinteän kuukausimaksun, joka sisältää kaksi auttajakäyntiä. Lisäauttamiskäynneistä peritään 26,50 €/käynti.
- Vaadimme Porin kaupunkia alentamaan asukkaiden turvapuhelimen käytöstä aiheutuvia maksuja. Maksun suuruus estää osalta turvapuhelimen hankinnan, jopa vaarantaen terveytensä oman avuntarpeen viivästymisenä tai riskinä sairauden tai vamman hoitoon pääsyä. Turvapuhelinpalvelut on yksi kotihoidon tukipalveluista, joilla osaltaan tuetaan kotona selviytymistä tilanteissa, joissa kotona selviytyminen on vaikeutunut vanhuuden, sairauden, perhetilanteen tai vammaisuuden vuoksi (tai muun syyn takia tarvitaan hoitopalveluja kotiin).
Koska lakien ja asetusten mukaan asiakasmaksujen kohtuullistaminen on mahdollista, olemme esittäneet kiinteän kuukausimaksun hintaa laskettavaksi merkittävästi ja vasta tarvittavista auttamiskäynneistä perittäisiin hinta, joka ei sekään saa olla kohtuuton. Tällainen maksukäytäntö on jo monilla paikkakunnilla.
Porin kaupungille toimittamamme vaatimus sisältää myös vertailun muihin perusturvan asiakasmaksuihin, jotka ovat paljon halvemmat kuin ko. turvapuhelinpalvelu.
Yhtenä viranomaisvastauksena on korkeaa hintaa perusteltu sillä, että Porin tarjoama turvapuhelinranneke kattaa huomattavasti enemmän toimintoja kuin halvemman kuukausihinnan tarjoamien kaupunkien turvarannekkeet. - Perittävä maksu ei edes riitä kattamaan kaikkia kuluja, oli sanoma.
Onko siis niin, että Porissa on kaikki paremmin! Ehkä kuitenkin vähempikin riittäisi.
Odotamme uuden valittavan perusturvalautakunnan käsittelyä tämän asian tiimoilta. Sen on perusturvajohtaja luvannut.
Satasairaalan alaisuudessa toimiva Maakunnallinen Apuvälinelainaamo on saanut myös kuulla kantamme rakennuksen sijainnista ja sinne löytämisestä. Uusi uljas palvelupiste on monen mutkan takana, jonne ei ollut edes kunnolla opasteita. Vasta pihaan päästyä huomasi olevansa perillä.
Vastauksena luvattiin parannusta näkyvyyteen.
Elokuussa vihdoin tilanne on korjautunut. Kunnolliset opasteet on saatu paikoilleen. Julkisilla kulkuvälineillä sinne ei kuitenkaan ole mahdollista päästä, oma kuljetus on oltava.
Eloa elämään
Viime vuonna saatiin kesäpaikassamme Kuntoharjulla aikaiseksi ns. koronaterassi siihen tarvittavine muutoksineen. Tänä vuonna jatkettiin esteettömyysteemalla. On rakennettu puinen kulkuluiska kaiteineen pääoven eteen. Raput jäivät pois käytöstä.
Myös muuta fiksausta on tehty. Wc-tiloihin on tehty apukaiteita ja ulkoilualuetta tasoitettu helpommin kuljettavammaksi, tai miksei vaikkapa pelikentäksi.
Tiistaikerhojen lisäksi heinäkuun helteisen lomailun aika sujui Kuntoharjulla rennosti saunaperjantaiden merkeissä. Ensi vuonna kenties jatketaan. Siksi mukavaa oli.
Päivät Kuntoharjulla sujuivat rennoissa merkeissä. Syötiin hyvin, seurusteltiin, parannettiin maailmaa, pelattiin myös erilaisia tarkkuutta vaativia pelejä. Lisäksi on retkeilty, ja retkeillään edelleenkin Vähäjärven ”omaan” Lomakotiin.
Syksyllä Porin yhdistyksen toiminta siirtyy keskustaan Puistotalolle.
Terttu Elomaa
Comments powered by CComment