Tsil Porin viesti:
Emme ole tyytyväisiä nykytilanteeseen!
Porin Sairaus- ja Tapaturmainvalidien tiistaikerhoissa on lähes aina esillä vammaispalvelut jossakin muodossa ja varsinkin palvelujen saamiset. Puhutaan kyllä kauniisti palveluista, mutta todellisuus ja käytäntö on usein jotain muuta. Palvelut eivät pelaa tai niitä ei tarvittaessa saa. Myös palvelujen hinnoittelu ei aina ole ymmärrettävää. Nyt viimeisenä kritiikin kohteena on ”uudenuutukainen” vammaispalvelun kuljetuspalvelu.
- Miksi ihmessä entinen, hyvin toimiva kuljetuspalvelu lopetettiin ja vaihdettiin. Autot olivat ajoissa eikä asiakaskunnalta useinkaan moitetta kuulunut. Nyt on toista. Ohjeistus tilauksien tekemiseen vaihtelee eikä tilaukset mene oikein perille.
FCG-kyydinvälitys sai runsasta kritiikkiä. Muualla maassa toimimattomaksi havaittu kyydinvälitys on vaihdettu paremmin toimiviin, mutta Pori sen kuitenkin hankki. - EU:n hankintalaki kuulemma pakotti kilpailutukseen ja tämä valittiin.
Mm. tästä käytiin vilkasta keskustelua, kun kerhovierailijaksi saatiin Porin Perusturvan vammaispalveluista vs. sosiaalityöntekijä Susanna Järventausta. Vilkkaan keskustelutuokion lopuksi hän saikin monen monta viestiä vietäväksi ylemmälle taholle, esimiehilleen. Muuta hän ei ”rivityöntekijänä” pysty tekemään. Kehotti ottamaan yhteyttä päättäjiin. Niin varmasti tulemme tekemäänkin.
Kuljetusongelmissa Järventausta neuvoi mm. antamaan palautetta niin kyydinvälityskeskukseen kuin perusturvaankin. Tilanteen korjaaminen on kaikkien etu.
Kuljetuspalvelun lisäksi puhetta oli henkilökohtaisen avustajan saamisesta. Tämäkin todettiin ongelmalliseksi. Avustajia ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Jos avustaja löytyy, on vammaisen oltava joko itse avustajan työnantaja tai ns. tuettu työnantaja tai sitten ostopalveluna palvelusetelillä hankkia palvelua. Kunnalla itsellään ei ole avustajapalvelua tarjolla. Yksi mahdollisuus on kysellä Lounais-Suomen Avustajakeskuksen kautta avustajaa.
Jäsenistön yhteinen toteamus oli, että vanhusten ja vammaisten kohtelu on huonoa. Heidän vaatimuksiaan ei kuunnella. Hakuprosessit on tehty niin vaativiksi ja monimutkaisiksi etteivät kaikki kykene eivätkä enää viitsikään tapella etuuksiensa saamisen puolesta.
- Ei ole ihme, että ikäihmisissä ja apua tarvitsevissa on paljon masentuneita, omassa kolossaan olijoita. Tavoitteena kuitenkin pitäisi olla vammaisten täysi osallistuminen terveiden tavoin yhteiskunnan eri toimintoihin. Nyt tämä ei toteudu.
- Nykytilanne ei tyydytä. Vammaisten on saatava parempaa palvelua.
Comments powered by CComment