Tulosta
Kategoria: Porin sairaus- ja tapaturmainvalidit
Osumat: 327

Tsil Pori ryijy

Aktiiviset ikäihmiset, eläkeläiset, kaikenlaista harrastusta harrastavat eivät osaa ”lomailla”, pitää siestaa. On ainainen loma, oli suvi tai talvi. Tehdään ja toimitaan, kun on tekemisen meininki. Ja kun vielä jaksaa.
3Käsityöt Tsil Kuntoharju 2022Muutama innokas käsityön taitaja käväisi Kuntoharjulla.

Näin myös meillä sairaus- ja tapaturmainvalideillä Porissa. Jos on talvikauden toimintaa, niin on kesäkin kiireistä aikaa. Ei ystäviä ja seurustelua voi jättää tauolle. ...Ihmisen ikävä toisen luo, kuten laulussakin sanotaan. Näin on hyvä. Ei jäädä yksin.

Kesäpaikkamme kerhoilujen lisäksi kokoonnumme jo perinteeksi tulleeseen toriparlamenttiin. Toisin sanoen harrastekerholaisten aktiiviporukka kahvittelee ja ”parantaa maailmaa”, suunnittelee tulevaa.
Isommalla porukalla on tänä vuonna tehty jo pari retkeä liittomme omistamaan Vähäjärven Lomakotiin Hauholle ruokailujen ja kesäteatteriesityksen merkeissä. Uutta retkeä pohditaan, kenties pikkujouluruokailuun. Syksyllä on tarjolla vielä teatterireissu, nyt Porin teatteriin. Tästä enemmän kesän kerhoissa.
Taustalla seurataan jatkuvasti ajankohtaisia asioita, niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Puhutaan, puututaan, osallistutaan ja yritetään saada korjausehdotuksiamme eteenpäin. Varsinkin vammaispalvelulain alaiset asiat ovat etusijalla, etenkin kuljetuspalvelut. ”Palvelun” toimimattomuus jos mikä vaikeuttaa ja rajoittaa osaa jäsenistöämme pääsemästä moniin tapahtumiin.

Kuntoharju

1Ketoneilikkaketo Tsil Kuntoharju 2022

 

 

Kuntoharjun yksi ”kaunokeista” on ketoneilikka, joka on luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi sen harvalukuisuuden vuoksi.
Kasvi viihtyy mm. kivisillä mäenrinteillä, joten Kuntoharjun harju on sille hyvä kasvualusta.
Lajin tieteellinen nimi tarkoittaa ”kolmiomaista jumalten kukkaa”.

 

 Kesällä Porin Sairaus- ja Tapaturmainvalidit ry kokoontuu kesäpaikkaansa Kuntoharjulle Kellahdelle rentoon meininkiin, lomaillen omalla tyylillään. Syödään, kahvitellaaan, seurustellaan, pelataan, lauletaan, runoillaan...Toukokuusta aina syyskuulle vietetään yhdessäoloa jäsenistön kesken.
Vaikka kirjoitin jäsenistön, niin paikka on avoinna myös ei-jäsenten osallistua. Otamme teidät avoimin mielin ja avarin sydämin vastaan. Käykää edes tutustumassa. Saatatte ihastua paikkaan ja tietty meihin ja siten jatkossa osallistua tempauksiimme jo kenties jäseninä.
Kuntoharjulle on oma kuljetus, joten autottomatkin kyllä pääsevät paikalle. Kerhot siellä ovat vielä elo- ja syyskuussa.

Joukkovoimaa tarvitaan, jotta voimme entistä voimallisemmin ajaa vammaisten ja ikäihmisten etuja tässä karussa digiajan pykäläviidakossa. Päivä päivältä asioiden hoitaminen käy yhä vaikeammaksi helpotusten lupauksista huolimatta. Yritämme osaltamme puuttua sellaisiin ongelmakohtiin, jotka, eivät auta yksin meidän jäsenkuntaamme, vaan helpottaisivat muidenkin elämän laatua. Yhtenä esimerkkinä liikkumisen esteettömyys. Se ei ole kenellekään huono asia, päinvastoin, siitä hyötyvät kaikki.

7Pyykit narulla Kuntoharju 2022 

2Pihatyö ruohonleikkuu Kuntoharju 2022

Kuntoharjulla puuhaa riittää sisällä ja ulkona.Aurinko ja tuuli. Jo vain pyykit kuivuvat.

6Sisähomma Tsil Kuntoharju

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Nuorisotalolle

5. syyskuuta 2022 aloitamme jokaviikkoiset maanantaikerhomme Porin keskustan Nuorisotalolla, Isolinnankatu 12:ssa. Varattuna on huone numero 3 klo 11-14 väliseksi ajaksi.

Talveksi jätämme tiistaikerhot  tauolle, mutta jatkamme niitä kesällä Kuntoharjulla. Näistä keväällä tarkemmin.

Maanantaikerhoissa jatkamme tietoiskuja edunvalvonnan saralla ja pyrimme saadaan eri aihealueiden asiantuntijoita kuultaviksi ja tentattaviksi. Kerhoissa myös tehdään käsitöitä, pelataan, lauletaan, seurustellaan, runoillaan, kerrotaan kuulumisia, eli sitä mitä väki on halukas tekemään. Vinkkejä otetaan vastaan ja niitä pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan. Tämähän on yhteistyötä kaikkien meidän parhaaksi. Tahtotila ainakin on.

Ensi vuosi on yhdistyksemme 60. toimintavuosi. Olemme siis jo vuosikymmeniä toiminut vammaisten ja sairaiden etujen puolestapuhujana ja toimijana. Edelleen riittää toimintasarkaa vammaisrintamalla. Työ jatkuu.
Miten tuleva vuosi etenee, siitä kerrotaan myöhemmin.


Nimestään huolimatta yhdistykseemme voi liittyä kuka tahansa ilman, että olisi jonkinasteinen invalidi. Joukkomme koostuu monista ja monenlaisista elämän kirjon ihmisistä. Ikääntyviä olemme kaikki, vaikka emme sairaita olisikaan. Asia on tärkein. Edunvalvontaa, vertaistukea, virkistystä.

Yhdistyksen toimintaan liittyvää tietoa saa toimintakalenterista sivutie.net'stä sekä Uusi Invalidi -lehdestä (jäsenetu). Yhdistyssivu löytyy myös facebookista. Kannattaa seurailla.

Linkit: Tsil Porin toimintakalenteriTsil Porin Facebook-sivusto

Terttu Elomaa

yhdistyksen sihteeri