Ulkoiluasioissa edelleen ajatukseni pyörivät. Kun aurinko paistaa ja lämpömittarin patsas (mitä lie värjättyä alkoholia ) hiljaa, hyvin hiljaa nousee näyttämään kesäisempiä lukemia. Märkää on metsissä, ja sitä se on keskikesälläkin. Yön aikaan kumminkin kastetta kertyy ja mikäli minä muistan niin aina on satanut. Jos ei ihan joka päivä niin tarpeeksi usein.
Jalat siinä kastuvat. Leiriydypä yöksi niin nukahtaminen märkien jalkojen kanssa on niin ja näin. Kuivat sukat on repusta löydettävä, ja moni kantaa mukanaan erityisiä leirikenkiä. Pahimmillaan crockseja, joiden kanssa kastelee ihan varmasti ne kuivatkin sukat. Parempi konsti on vetää kuivien sukkiensa päälle pakastuspussit tai muovikassit ja päällimmäiseksi vaikka kosteatkin vaelluskenkänsä. Kumisaapas on hyvä, joo, mutta on se pitemmällä polulla aika raskas jalkine. Niin ovat tutkineet, siellä Amerikassa, missä kaikkea sitten ainakin sotajuttuja varten tutkitaan, että voimien kulumisen kannalta kilo painoa jaloissa vastaa viittä kiloa repussa!
Mutta lyhyemmällä reissulla kumisaapas puolustaa paikkaansa. Muovikasseja muutenkin kannattaa taskussa kantaa, ja annas olla jos tulee kumisaappaaseen reikä! Onko siinä olemassakaan sen parempaa konstia kuin taas muovikassi villasukan ja saappaan väliin. Ei kastu jalka vaikka vähän hölskyisikin. Kuiva ja lämmin on ihmisen sorkka, nauttii olostaan. Ja pahimmassa sateessa, on vallan hyvä jos mukana on muovikassin isoveli, musta jätesäkki! Siitäpä vikkelästi puukon sipaisulla ja narunpätkän solmimisella tekee sadehameen joka suojaa koko alavartalon. Ei siellä metsässä rankkasateessa edes satunnainen vastaantulija naureskele hametta äijän päällä. Pikemmin miettii että miksenpä minä tuota ymmärtänyt laittaa...
On muuten niinkin, ettei se jalkojen kastuminen niin vaarallista ole. Ennenkuin kumisaappaat keksittiin siinä vuoden 1853 tienoilla, kuljettiin aina märin jaloin. Oli, tietysti, nahkakenkiin keitelty jos jonkinmoisia rasvoja vedenpitävyyttä varten. Yksi parhaista ohjeista löytyy Veikko Huovisen "Hamsterit" -kirjasta. Kenkärasvan keitto kerrotaan niin maukkaasti että mieli tekisi kokeilla itsekin. Parafiinilastuja bensiiniin, siitä se alkaa;
"He käyvät ostamassa kylältä parafiinia, bensiiniä, tervaa ja lampaan talia. Päivä menee varsin hauskasti. He valmistavat noin kaksi kiloa kenkärasvaa. Parafiini ei tahdo liueta bensiiniin , mutta tervan, talin, maalaisvoin, raakakumin ja moottoriöljyn seoksesta tulee uhkaavan mehevä voide..."
Lukekaahan , joutessanne, ei se kirja ole makuaan menettänyt edes vanhetessaan.
Pääasia silti että jalkojen on hyvä olla. silloin säilyy hyvä mieli koko ihmisellä.
