Nys seki o tehty!
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 151
Jokavuotinen kävely päästä päähän. Voi silti olla, että viime vuosi jäi väliin.
Samaisen päivän toisen yritys jäi pakosta puolitiehen. Tuli stoppi tilannetta valvovalta.
Niin, että mistä päästä ja mihin päähän.
Kuten ehkä olette aiemmista sepustuksista havainneet, niin mieluimmin otan polkupyörän kuin auton menopeliksi lähteäkseni ”Poriin” täältä syrjemmältä. Nyt en olisi missään tapauksessa autolla mennyt keskustaan. Syynä jazzit. Jo pyöräily tuotti jonkinasteista stressiä.
Päätin siis mennä Etelärantaan katsastamaan lähietäisyydeltä, että josko näkis edes yhden tutun ja mikä meininki. Rannan pyörätie oli vain puoliväliin käytössä, joten oma Porin ympäriajoni ei tuosta onnistunut. Minut ohjattiin takaisin, jos en sitten olisi halunnut mennä Kirvatsin siltojen kautta. En mennyt.
Päätin mennä toista isompaa siltaa ylittäen tois puol jokkee, Puuvillan ihmemaailmaan. Meninkin, kunhan ensin puikkelehdin kävelijöiden ja muiden pyöräilijöiden seassa. Kävellen ja tukeva ote pyöränsarvista.
Lopulta pääsin tähän päästä päähän taivallukseeni kauppakeskuksen liikkeitä silmäillen ja sielläkin ihmisiä väistellen. Täytyy myöntää, että oli toisenlainen meininki, kuin kotikulman ostarissa. Kävikö flaksi kauppiaille, jäi arvailujen varaan. Hypistelijöitä kyllä oli.
En laskenut askeleitani, mutta sen totesin, että kyseinen paikka ei ole minua varten. Edelleenkään. Jos ei muuta, niin ainakin sain liikettä kinttuihin. Ahdistuin. Oli päästävä pois. Lämmin päivä verotti vähäisenkin soppailuhaluni. Jään odottamaan ”aikaa parempaa”, jos nyt silloinkaan on tarvetta lähteä vaatetankoja heiluttamaan.
Kotiinpaluumatkani kohde oli lähikauppa, josta tarvitsemani leivän ja leivänpäällyksen löysin vaivatta.
Onkohan tämä kohdallani sitä paljon puhuttua vanhuutta. Liikkeiden nimetkin ovat sellaiset, että niistä ei meikämuori ota selvää, kuin menemällä sisään ja tsekkamaan tarjonta. Se tietty on tarkoituskin. Ovia avaamalla ja kyselemällä voi yllättyä.
Positiivisesti yllättynyt olin seuraavalla ulkoilulenkilläni. Vieläpä aivan kotinurkilla ja tutulla reitillä. Vanhankoiviston ja Sampolan kupeessa oleva entinen Radioasema ja sen ympäristö. Ihailtavia puuvestoksia, polkuja, sokkeloita, kädentaidon tuotoksia. Asemalla on myös näyttelytila, joka sattumoisin oli auki juuri avatun tapahtuman vuoksi. Siis pyörä telineeseen ja isoista ovista sisään. Kävin sisäistämässä ajatusmaailmaani esillä olevien töiden silmäillessä kulkuani. Antoivat ajatuksia omasta pienuudesta tässä maailmankaikkeudessa. Näin minä sen koin.
Voisiko sanoa, että ”pieni on kaunista”. Ei sitä pieni ihminen suuria kaipaa. En ainakaan minä. Enkä ainakaan enää.
P.S.
Napsahti juuri sähköpostiini mainos: "Hoida hautaus helposti verkossa".
Olikohan kyseinen tiedotus ohje toimia nopeastikin, kuten nettimaailmassa on tapana. Kiirettä olisi tietty pidettävä, sillä saattaapi olla, että tämä minun verkossa toimiminen on kohta vailla minkäälaista ymmärrystä. Mainoksen mukainen asiointi jäisi tekemättä.
”Pompannappi” vastaan Tesla
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 198
Sadepäivien terapeuttista ajatusvirtaa puoleen jos toiseen.
* * *
Tuttu matkakohde: pyöräily lähikauppaan. Ei mitään painavaa, vain muutama maitopurkki ja silleen.
Perillä pyörä parkkiin eli ujuttus etu- ja takakopallinen vehje ahtaaseen telineeseen ja menopelin lukitseminen. Sitten jotain ei niin tavallista.
Viereisen pyörän omistaja tuli omalta kauppareissultaan ja alkoi sanailun kanssani. Vieläpä pitkäkestoisen. Että mistäkö puhuttiin? Ei pahaa sanomista eikä sellaista mitä tuo somemaailma suoltaa jatkuvasti moitetta, virnuilua. Päin vastoin.
En edes muista mistä jutustelu alkoi. Olimme täysin vieraita toisillemme. Harvoin sitä silti tuttuja pyöräparkissa näkee. Emme olleet koskaan tavanneet. Juuri tällaisten henkilöiden kanssa jutustelu taitaa ollakin parasta. Voi puhua oman harkintakyvyn mukaan melko vapaasti tuntematta minkäänlaista syyllisyyttä ja paljastamatta täysin omintaan. Olimme kotoisin jopa eri kaupungeista. Molemmat eläkeläisiä ja työsuhteemme tehneet täysin eri maailmoissa. Kuitenkin olimme samalla viivalla ajatuksinemme. Hieno homma. Oli kovasti kiinnostunut porilaisuudesta ja ihmisten rehellisistä, vaan ei pahaa tarkoittavista, porilaisista sanomisista. Muualta tullut voisi niistä jopa suuttua. Yritti ymmärtää meitä paremmin.
Juttua olisi piisannut pitkäänkin, mutta yhteistuumin päätimme lopettaa, jotta hänen ostoksensa eivät liiaksi lämpenisi ja meikä joutaisi kauppakassia täyttämään. Toivotimme toisillemme mitä kauneinta kesää ja muuta mukavaa. Kenties tapaamme joskus uudelleen.
* * *
Toinen, melkeinpä samanlainen tapaus sattui kaupunkipyöräreissullani. Oli pakko pysähtyä ja odottaa liikennevalojen vaihtumista. Vierelläni iäkäs herrasmies. Katsoimme ohikiitäviä autoja ja todensimme muutamaa ylinopeutta ja ”vanhoilla vihreillä” ajoa. Sanoitimme asiamme. Valojen vaihduttua en noussutkaan pyöräni selkään, vaan kävelin herran vierellä ja jatkoimme jutusteluamme siitä mihin jäimme. Täysin vieraat toisillemme, mutta ikään kuin olisimme olleet ”vanhatkin” tutut. Perusporilaisia molemmat, toisin kuin sen kauppareissun naisen kanssa. Keskustelukumppanini kertoi porilaisuutensa olevan jo 91 vuoden ikäinen, mutta miten nuorekas, freesi ja nykyajatuksia täynnään oleva herra. Seuraavaan kadunkulmaan saavuttuamme toivotimmne toisilllemme hyvät päivän jatkot. Hän menossa kauppaan, minä toriparlamenttikaffeelle ehkä samankaltaisiinkin keskusteluihin.
* * *
Matkailu avartaa vaikka fillarilla fiilistellen ja lähimaisemia katsastellen. Samalla positiivisia tuntemuksia saaden täysin vieraiden kanssa kontaktia ottaen. Ei aina tarvitse sanoa mitään. Pelkällä katseella tai pienellä hymyllä voi saada jo jotain hyvää aikaan. Joillekin toki tuokin on täysin mahdotonta. Ei edes pientä pään nyökkäystä tai käden heilautusta. Ei edes, vaikka vuosikaudet naapurustossa asustelisi. Saattaa silti tässäkin toteutua se, että täysin vieras ja tuiki tuntematon ihminen oli helpompi kohdata.
Aika kuitenkin voi tehdä tehtävänsä. Annetaan siis ajan kulua. Muistan äitini kertoneen, miten yritti minua pikkulikkaa saada avaamaan suuni ja sanomaan kyläreissulla edes jotain. Olin kuitenkin jo kotona päättänyt, että en puhu. Enkä puhunut. Päätökseni piti, tuolloin. Nyt on toisin. Ns. takarivin näkymättömästä on kasvanut toisenlainen. Jotkut voisivat jopa sanoa, että tuki jo suusi; sanottu mikä sanottu; mennään eteenpäin.
* * *
Ja eteenpäin mentiin. Tällä kertaa autolla ja rankassa sadesäässä. Tuulilasinpyyhkimet viuhuivat ja kuskin oli varottava paikatun tien kohoutumia ja varsinkin veden valtaamia tieuria.
Ja, kuten tiedämme, on maantaiden kirjoittamaton sääntö, että muka isolla tehokkaalla on pakko päästä pienemmän vaatimattomamman oloisen auton ohi. Niin tälläkin kertaa. En edes tiedä havaitsiko naisen ratissa, mutta menossa oli pian ajoa punainen pompannappi vastaan sininen tesla.
Oli sadekeli, alamäki ja tyhjää baana. Sitten takana ollut ajopeli ryhtyi ohitukseen. Ja kas. Kuinkas kävikään. Ei ollut mikään nopsa läpimenojuttu. Ei tuntunut pääsevän ohi millään. Eikö kuski löytänyt tuota autonsa turbonappulaa vai pelästyikö sitä, että ohitettavakin oli vikkeläliikkeinen. Ei ollut näköjään löytänyt kaikkia muitakaan auton namiskoita, vai olivatko ajovalotkin jääneet pankin konttoriin kenties velkaisen auton takuuksi. Mene ja tiedä. Ohitus kuitenkin onnistui turvallisesti. Takavaloton auto häipyi sadeusvaisuuteen.
Mitä tästä jäi käteen. Ainakin loppumatkan huumorinaurut ja toteamus, ettei sitä rahallakaan kaikkea voi saada. Jarruvalo sentään kerran vilahti auton ”lisäliitännäisten”, peräkontin kahden maastopyörän pinnojen välistä. Vilkun toimivuus jäi havainnoimatta.
”Pompannapin” matka jatkui jouhevasti.
Ja taas
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 180
- On aika auringon. Toivottavasti ja kautta Suomen. Näin ainakin lomalaiset tykkäisivät. Kyllä muutkin. Eläkeläisen kroppaakin auringon lämpö hivelee, jos ei muuta ole tarjolla. Sateet viilentävät mukavasti, myös sitä kuumennutta kehoa, ja tykkää se luontokin vilvoittavista kasteista. Jos nyt ei koko kesää sada, niin hyvä.
- Käynti meinasi tyssätä. Labrakokeisiin, johon lääkäri oli kirjoittanut lähetteen. Olin ajankin varannut. Kutsu sisään ja kas kummaa. Lähetettä ei näkynyt tietokoneen sisuksista. Lääkäri ei ollut painanut sitä enter-nappulaa. Luulisin. Ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun tuollainen tapahtui kohdalleni. Hoitaja kertoi, että tämä olisi melko yleistäkin.
Homma kuitenkin hoitui, vaikka pelästyinkin, että paastoni ja jääkappiin tirkistelyn välttäminen olisi mennyt hukkaan. Ei. Onneksi minulla oli PAPERIversio otettavista laboratoriokokeista. Hoitaja otti tarvittavat veritipat purkkeihin ja lupasi hoitaa läheteasian. Kiitin ja kiitän vieläkin. Kiitos hyvin asiallisesta palvelusta. Nyt tuloksia ootteleen.
- Oli pienen pähkäilyn laita. Tökkimiseksi meni, kun vihdoin päätin osallistua näihin suomenmaan digiseremonioihin. Suomi.fi. Sehän se. Puhelinsoitolla olisin kuulemma pärjännyt, mutta ajattelin ottaa askeleen eteenpäin tässä omassa digitaivalluksessani. Jotta sain sähköisesti varattua ajan tuolle edellä mainitulle labrakäynnille, niin rohkenin lähteä siihen fiihin. Aikansa naputtelin tietoja ja suojauksia, pientä mietintää, mutta onnistuin. Nyt sitten vain odottelen tässäkin asiassa mitä tuleman pitää. Sieltä kuulemma löytyy se viranomainen, jota ei enää kasvokkain näy. Lähettelee lippuja ja lappuja ja niitä laskujakin sähköpostiini, jonne olen ne ”vapaaehtoisesti” kohdentanut. Ans kattoo kui tän akan käy. Löydänkö itseni vielä ulosottomiesten/naisten listalta. Huh huh tätä nykyaikaa. Tulee herra Chaplinin elokuva mieleen.
- Väistyi sade harjulta. Oli kattotalkoopäivä. Nyt kun sade ja paiste ovat vuorotelleet päivittäin, onnistui auringonpaiste pelastamaan päivän. Työ sujui ja valmista tuli. Seuraavana päivänä sitten satoikin ”kuin Esterin p...stä”.
- Juhannus, joka on kuitenkin vain kerran vuodessa. Joulu on sentään joka vuosi. Iloitaan näistä molemmista omilla tavoillamme. Yksin tai yhdessä. Keskikesästä kuitenkin nautiskellen, sillä pikemmin kuin huomaammekaan, olemme kesämme viettäneet ja matkalla – ties minne.
Odotus sen todensi
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 265
Ei ollut valkolakkii, mutta oli sentään takki. Värillä ei niin väliä, mutta punainen huivi. Se perinteinen vappumarssille mukaan otettava.
Ei tarvinnut miettiä tälläkään kertaa, että miten tulisi kasvot peittää, jotta ei tunnistettaisi. Omilla kasvoilla, omilla arvoilla. Takkia ei ole ollut tarve käännellä. Mitä nyt hieman tuuletella ja ajatuksia uusia. Pitää sitä silti yrittää olla ajanvirrassa mukana ja uutisia seurata monestakin suunnasta. Suuntia on todella meille kaikille. Toivottavasti jokainen omansa löytää, ettei liehu joka tuulen mukana. ”Yön yli nukkuminen” auttaa. Ajatukset selkenevät...ainakin jossain määrin.
Pieni mietintä oli paikallaan, takinkin ostossa. Vuosia sitten kävi niin, että kun bongasin mieleiseni, en heti hamunnut haavetta itselleni. Liekö hinta mietityttänyt, vai edes tarve moiseen. Mutta, kun yön yli nukuttuani vielä ajatus kaihersi mieltä, matkasin ostamaan kyseisen takin. Oli muuten lopulta hyvä ja harkittu ostos. Takki on vieläkin käyttökelpoinen.
* * *
X on raskaana. X on eronnut. X on mennyt naimisiin. X on joutunut sairaalaan. X on taistellut syöpää vastaan......
On näitä – uutisia. Jotkut haluavat palstoille hinnalla millä tahansa. Jotkut eivät taas haluaisi minkäänlaista mainintaa. Täytyy myöntää, että meikä seuraa niin vähän näitä ero/raskaus/naimisjuttuja, että voin suoraan sanoa: ei kiinnosta.Ei välttämättä sekään, kun joku sanoo ”taistelevansa” syöpää vastaan. Ei siinä paljon potilaana taistella, vaan otetaan vastaan se lääketieteellinen apu jota on tarjolla. Joskus auttaa, joskus ei. Väsynyt ei paljon ”taistella" jaksa. Oma mielenvirkeys, suhtautuminen tulevaan, ystävät ympärillä ovat ne asiat, jotka kannattelevat. Tästä on omakohtainen kokemukseni.
* * *
Joku kysyy (onnekseni vielä joku näinkin tekee), että miten menee, onko kaikki ok. Vastaan tietty: kaikki kunnossa. Näinhän me. Totuudellista vastausta ei aina edes odoteta. Jos juttua kaikesta huolimatta syntyy, niin ehkäpä jo vartin päästä tulee kerrottua/paljastettua omaa oloa. Kaikki ei olekaan ehkä ok. Olkaamme siis tyytyväisiä, jos joku edes tekee alkukysymyksen. Oman ongelman pikkuinenkin siirto edes puheissa toiselle, auttaa. Oma taakka ikäänkuin pienenee.
* * *
Odotushuone. Jokainen sen kokenut tietää, että odottavan aika on pitkä. Minuutit kuluvat hitaasti. Hyvä, että edes havaitsee viisareiden liikkumisen.
Mitä tehdä odottaessa omaa vuoroa. Osa räplää kännykkää, osa yrittää selata pöydällä olevia lehtiä, jotka eivät todellakaan aiheillaan kiinnosta. Mutta, mutta.
Minä en viitsinyt ottaa ”älyä” esille, enkä pohtia puutarhanhoitoa tai autouutisia. Katselin mietteliäänä käsiäni. Tarkkaankin. Totta se oli. Vanhuus näkyi. Kämmenselän ryppyinen iho ja sen alta kuultavat sinisävyiset suonet. En voinut ajatellakaan, että käsieni perusteella voisin edelleen sanoa iäkseni sen tutun kaksvitosen. Pakko korottaa panosta ja lisätä jo puolet, eikä sittenkään kukaan uskoisi.
Sanotaan, että ihminen on sen ikäinen, kuin tuntee olevansa. On siis paras olla tutkimatta liiaksi vaikka näitä koppuraisia käsiä ekä varsinkaan liiaksi viipyillä joka seinällä olevien peilien edessä. - Liike on lääkettä tässäkin. Pikaisesti ohi vaan.
Tunti sinne tai tänne
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 355
Jos ei tunnin junaa, jonka kulkumatka on kuitenkin jotain tunti puolitoista, niin entäs monen tunnin juna länsirannikolle. Suoran ratayhteyden ”Aaltoradan” saaminen länsirannikon kaupunkien välille tuntuu kiehtovalta. Ajatus konkretisoitui porilaiselle pikakäynnillä naapurikaupunki Raumalla. Nyt täältä periferiasta ei pääse junalla suoraan edes maamme pääkaupunkiin. Pohjoiseen matkaamisesta puhumattakaan. Vaihtoja, vaihtoja... Ei tällainen vanha akka edes jaksa pohtia kaikkia vaihtoehtoja.
Selvityksiä tehdään ja on tehty. Hidasta on eikä se aina ole huono asia. Jäitä hattuun. Varsinkin siihen etelän ”pikajunaan”. Maakunnan ihminen ei heti osta selitystä matkustusnopeudesta. Meikäläiselle sopii vaikka monen tunnin junayhteys, suora sellainen.
Tämä ehkä sitten joskus, jos edes silloinkaan.
* * *
Mitäpä tässä kiirettä valmiissa maailmassa. Vai onko näin? Muutamat ”viisaat miehet” varmistavat nykyvalmista maailmaa omanlaisekseen. Hajota ja hallitse. Ensin hajotetaan, tapetaan, pannaan kaikki matalaksi, murskaksi, hävityksen helvetiksi, jotta päästään tekemään oma kultainen kupla. Suunnittelupöydät ovat varmasti täynnään "hyviä" vaihtoehtoja.
On tämä ihme aikaa. Ei ymmärrä, eikä ole haluakaan.
* * *
Jos on maailmankirjat sekaisin, on kirjakasa vinksallaan lähempänäkin. Oman maan asioiden seuraaminen sekin käy jo raskaasta työstä. Aivoterveyden kannalta kaikenlaisten uutisten seuranta on jo niin rasittavaa, että niistä pitää ottaa aika ajoin lomaa. Ei jaksa, eikä aina ole enää haluakaan. Kyllä kait joku viranomainen sitten joskus kertoo miten toimia. Vai miten on, jos olet siellä digimaailman kirjokansissa ja kertomiset jäävät ”pilveen”. Toimiako miten? En tiedä, mutta en jaksa nyt vaivata silläkään päätäni.
* * *
Pääkoppani kertoo hiljaisesti koputtaen:
Lopeta jo pähkäilyt. Paina tallenna nappia ja mene maate. Ei nämä asiat pohdinnoistasi miksikään muutu. Päivätorkkujen jälkeen saatat olla toisenlaisesti väsynyt eikä silloinkaan edes erkki saa sinusta selvää.
