Yritän olla ajan hermolla. Käyttää ne ainoatkin harmaat aivosolut, jotka vielä jossain määrin (ainakin omasta mielestäni) toimivat, uuden opetteluun. Puhutaan elinikäisestä oppimisesta. Oppia ikä kaikki.
Mutta nyt (taas) tökkii. Ajatuksissa pyörivät sanat: uskallanko, kykenenkö, olisiko jo aika... Näin, vaikkakin jo joskus muinoin sanoi pomoni, että ”paina vaan rohkeasti nappulaa”. Näytin rohkeuteni ja olen yrittänyt jotenkin mukana pysyä, vieläpä onneksi onnistunut väistämään digi/sovellus/tietoliikennemaailmassa liikkuvat huijauksetkin. Kuinka kauan, onkin pohdinnan paikka.
Näistä yhäti kasvavista huijauksista huolimatta on meidät digimaailmaan pakotettu. Myös kaikki kunnialliset, joille ei tule edes mielenkään konstit, joilla voisi kanssaihmisiä, edes viranomaisia, vääryydellä kohdella. Mutta, kun jonkin systeemin ihminen on keksinyt, niin ihminenhän osaa systeemin ratkaisutkin.
Ei muuta kuin rohkeasti aloittamaan uuden opettelu.
Tämä uusin, siis ainakin minulle, on lähes digipakollinen tapaus, suomi.fi. Tokihan tuo ”viranomaispostilaatikko” on ollut jo kauankin toiminnassa, ainakin kun nuorempia kuuntelen. Ovat jo tottuneet. Mutta nyt meikäläisenkin on jossain kohdin pakko siirtyä siihen. Olen vielä siirtänyt ko. asiaa. En siis ole hommassa mukana.
Kaffeeseuralaiseni kanssa käydyn monipuolisen neuvonpidon, pohdinnan ja ohjeen mukaan päätin lopulta hankkia puhelimeeni suomi.fi sovelluksen sitä tarjoavasta sovelluskaupasta, siis älypuhelimeni netin pikselimaailmasta.
Siispä sovelluskauppaan. Hain ja löysinkin. Sitten sormen napauksella lataamaan.
Oho. Näinkö kävi. Ei onnistunut. Mitä ihmettä!
Puhelimeni näyttöön tuli teksti:
”Etsitkö tätä: Suomi.fi? Sovellus ei toimi laitteellasi”.
Selkokielellä ilmaistuna: Mun äly ei riitä! Älyni on liian vanha!
Ymmärsin yskän ja poistuin köökiin.
Pitänee miettiä. Puhelinta en nyt ainakaan uusi. Pelittää hyvin soitettaessa ja puheluita vastaanotettaessa. Tekstejäkin viestittää. (Ei sentään kuvassa oleva).
Viranomaisviestit? Mites nyt niiden kanssa? Jos ei ole muuta, kuin tavallinen ”kapula” ilman vaadittavaa uudempaa älyä, niin mitä sitten. Luulisi minun lisäksi muutama muukin olevan tällä tasolla.
Kenen kuuluu hankkia tarvittavat laitteet, jos ja kun meidät kansalaiset ”pakotetaan” liittymään viranomaisten saatavilla oleviksi digiläisiksi. Rahaa kuluu, mutta kenen?
Tässä kävi samoin, kuin teeveelleni, jossa siinäkin jotain älyä piti olevan. Oli, mutta loppui sekin ”vanhuuteen”. Väärää vuosimallia, kuten tässä näköjään itsekin. Uutta tölsyäkään en silti ole hankkimassa. Vanhasta näen sen minkä ”luulen” tarvitsevanikin.
Vanha mitä vanha. Uskottavahan se on. Ainakin, kun aamusella peiliin katsoo. Kakskymppistä ei sieltä kurkkaa, ei edes nurkan takaa, jossa sen tulevaisuudenuskonkin sanotaan lymyilevän.
Tämä on nykyaikaa. Toimitilojakaan henkilöineen ei enää ole asiakkaita palvelemaan. On vähintään oltava puhelinnumerot tallessa aikojen varaukseen päästä asioita hoitamaan, tai on pakko hoitaa asiat netin välityksellä. Ei voi kysyä virkailijalta, että tulikohan tuo rasti nyt oikeaan paikkaan. On vain tekoäly neuvomassa, joka ei likikään aina ossaa vastat porilaise tierustelluu. Perästä kuuluu, eli jos se rasti olikin väärässä kohtaa, tulee palautepostia (mahdollisesti juuri sinne suomi.fi:hin) ja homma menee uusiksi. Aikaa kuluu ja ennen kaikkea, kuka tämän kaiken tekee. Minullakin, myönnän, on vaikeuksia näitten vempainten ja netissä täytettävien kaavakkeiden kanssa.
Paljosta kertoo sanonta: kaveria ei jätetä. Onko nyt kuitenkin tässä digihuumassa käymässä niin, että kaveri jää yksin harhailemaan viidakossa, jonne ei haluaisi harhautua.
Katso olisiko tuoss jotain tietoa suomi.fi:stä (TE)
