Tulee silloin tällöin luettua joitain nettimaailman viestiketjuja ja lehtien tekstaripalstoja. Sellaisiakin, joista ei edes aluksi ole kiinnostunut. Voi niistä jotain ajatuksenvirtaa löytää tai sitten ei. Ainakin huomaa, että virtaa on joka lähtöön. Niissä kansalaiset, nimettömätkin, pääsevät julkituomaan omat ajatuksensa – asiasta kuin asiasta. Ja sitähän riittää. Jokaisella meillä on omat mielipiteemme, eikä likikään aina, alkuun laitetusta keskusteluaiheesta, vaan aivan muusta. Alkuperäinen asia on hukkunut monet kerrat matkan varrella. Aivan kuten leikissä rikkinäinen puhelin. Lopun teksti on aivan jotain muuta kuin alkutuotos.
Viestiketjuissa monikaan ei vaivaudu lukemaan viestin alkuperäistä asiaa, vaan siirtyy ajatuksissaan ties minne. Huonointa, että irti ko. asiasta haukkumaan kanssasanailijoita, joita ei mitenkään tunne. Minäkin olen päässyt nettimaailmassa tietämään millainen ihmisen olen, taholta joka ei taatusti minusta mitään tiedä. Pelkkä kommentointini riitti jollekulle avaamaan sisintään.
Kun lukee ihmisten ”avautumisia”, voi olla tyytyväinen, että on näitä alustoja tulla näkyviin. Olla vapaasti jotain mieltä ja kertoa se muille. Ei tarvitse jalkautua, ei tarvitse näyttäytyä. Tosin uskon, että kaikki ulostulot eivät tulisi ilmi, jos ja kun tapaisimme toinen toisemme kasvokkain, tai ainakin tekstailisimme omalla nimellä. Miksiköhän? Eikö uskallus riitä ”totuuden” sanomiseen päin naamaa vai ”olenko oikeasti” edes tuota mieltä, mikä yksin ollessa kävi ajatuksena pääkopassa.
Mutta niin tai näin. Tässä minun aivoitustani ja nimelläni.
”Hoi, kahviloissa arkipäivisin tuntitolkulla istuvat eläkeläisukot. Ylös, ulos ja lenkille tai tekemään jotain muuten hyödyllistä esimerkiksi vapaaehtoistyötä. Maailma ei parane höpötyksistänne, mutta toiminnalla voitte olla hyödyksi itsellenne, läheisillenne tai yhteiskunnalle. ”
Tuli bongattua em. teksti. Varmastikin kirjoittajalleen merkittävä asia. Tähän voisi vielä lisätä, että … lippis päässä istuvat... Nyt oli kuitenkin päähineet jätetty kirjoituksesta pois. Hyvä. Siitäkin olisin voinut sanasen sanailla.
Jäin miettimään kyseisiä ”ukkoja”. Luulisi istumisensa ansainneet. Mikä minä olen heitä arvostelemaan. ”Ylös, ulos ja lenkille” ukaasi. Ovathan nuo ”ukot” tuon jo tehneet. Jaksaneet nousta sängystä, pukeneet päällensä ja lähteneet kuka mitenkin matkaten kyseiseen kuppilaan. Mielestäni jo se on hyvä saavutus.
”..tekemään jotain...hyödyllistä...”. Miten voi sanoa noin tietämättä ja tuntematta ko. herroja. Tai voihan nimetön kirjoittaja tuntea arvon eläkeläiset. Miksi sitten ei suoraan kerro asianosaisille tutuilleen mieltään kalvavaa ongelmaa. Kehottaa eläkeläisukkoja pysymään poissa.
Mutta, mutta. Olisivatko kuppilassa istuvat ”ukot” voineet suorittaa jo monia hyödyllisiä toimia. Hoitaneet kenties muistisairasta läheistään, naapuriaan, vieneet lapsenlapset päiväkotiin tai kouluun. Auttaneet omia lapsiaan ruuhkavuosien helpottamisessa. Tai ovat vain yksinkertaisesti halunneet pois yksinäisestä asumuksestaan. Ovat nyt lepohetkellä jatkaessaan tovin kuluttua vaikkapa jonkun vapaaehtoistyön parissa. Järjestöjä ja tapahtumia on paljon, joissa voivat nuokin mainitut eläkeläisukot toimia, vaikka me muut emme niistä mitään tiedä. Ei ole yhdistysten mainoslogo-paidat päällä.
”Maailma ei parane...” jne. Ei välttämättä parane, ei. Mutta ei varmasti puheidensa vuoksi pahenekaan.
Tapaamisella ystävien kanssa parannetaan kuitenkin omaa ja muiden kanssaihmisten oloa. Onhan se merkittävää. Vain siten, että itse jaksaa, voi jaksattaa läheisiä ja olla vaikka miten mukana yhteiskunnallistenkin asioiden, eli meidän kaikkien, asialla.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Eläkeläisukkojen, myös -akkojen, jotka hekin kahvittelevat keskenään, päivälläkin ja jopa julkisissa paikoissa. Ei karehdita muiden olemisia ja tekemisiä. Harmitella toki voimme, jos muilla menee paremmin kuin itsellä. Huonomminkin voisi olla, mutta se onkin jo toinen juttu.
Niin ja eikös se kuulune kuppilanpitäjälle ilmoittaa istuskelijoille, jos on jotain informoitavaa.
