Sellainenkin ilta sitten tuli että kyllästyin selälläni makaamaan ja lueskelemaan, kevään tuloa odottamaan tekemättä yhtikäs mitään. Kolusin vintiltä kuviosahan, sen halpaversion jonka joskus suuren innostuksen vallassa ostin ja kohtapuoliin muiden harvoin tarvittavien joukkoon ullakkoni hämäriin kannoin. Varastoni perukoilta löysin jos jonkinlaisia puupalikoita, pinnaltaan harmaantuneita mutta pienellä hieraisulla taas kuin uutta puuta. Niin kävi toteen vanhan kansan viisaus jonka mukaan ei sellaista kuivaa tavaraa olekaan joka ei parinkymmenen vuoden aikana paikkaansa ihmisen taloudessa löytäisi.
Monta on elämässä kiitollisuuden aihetta. Yksi on se, että kun ei niin tarkkana ole muutenkaan asuntonsa siisteyden ja edustavuuden kanssa, niin hyvinkin saa ilman itsesyytöksiä keittiönsä pöydälle lastata sahat ja santapaperit,laudanpätkät ja mitä nyt veistovälineitä sattuu nurkistaan löytämään. Mikäpä siinä on, kotilieden lämmittäessä ja kahvinkeittimen ulottuvilla, vaikkapa radiota kuunnellen, väkertää ihan mitä haluaa. Välittämättä siitäkään ovatko ne tuotokset niin muiden silmissä ihailtavia. Väliäpä sillä. Tekeminen ja tunnelma riittää.
Eikä se edes siihen jää. Kun tekeminen on tarpeeksi yksinkertaista ja päätä rasittamatonta, kuin itsestään pääsee semmoiseen levollisuuden tilaan jossa voi miettiä kaikkia niitä mukavia asioita joita ei muulloin mielensä pohjalta tavoita. Vaikka jouluun liittyviä, jos niin huvittaa.
Puista, niistä joutopätkistä, sahailin aineksia tuollaisiin joulukuusiin, voiveitsiin, vaikkapa kirjanmerkkeihin joihin sitten saa kuumennettua jos jonkinlaisia krumeluureja. Joka piirtää osaa, saa tuollaisistakin vallan hienoja, minun on tyytyminen vähän yksinkertaisempiin kuviin.
Jos nyt sattuu sitten niin mukavasti käymään, että joulunaikaan vaikka jonkun ystävän luona kahvilla poikkean, niin vienpä sitten joulutoivotuksena kuusen palloineen. Se on sen verran pieni, että saaja voi heti minun poistuttuani siirtää kaapin perukoille pois taiteellista silmää häiritsemästä. Eikös se niin ole että ajatus siinä antamisessa olisi tärkeämpi kuin lahjan arvo?
