Kielipuolipölinää
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 563
Kieli – tuo hyvin suuhun sopiva,
tehokas ja sanavalmis.
Eletään vuoden neljännen kuukauden aikaa. Huhtikuuta. Mitä tarkoittaa sana huhti kuukauden nimen alussa?
Tähän löytyy mm. Kirsti Aapalan vastaus Kotuksen sivustolta:
- Kuukauden nimen alkuosa huhti- on i-johtimen avulla johdettu vanhasta kaskea tai kaskimaata tarkoittavasta sanasta huhta. Sanaa huhta on käytetty vanhastaan laajalti suomen länsimurteissa ja Keski-Suomessa (osassa itämurteita asuna on huuhta).
- Vuoden neljäs kuukausi on saanut nimensä siitä, että keväthankien aikaan oli tapana kaataa kaski- eli huhtapuut kuivumaan. Kesällä ne olivat sitten valmiita poltettaviksi.
Entäpä mikä on tuo Kotus? Aukeneeko sana?
Kotus on Kotimaisten kielten keskus, jossa huolletaan suomea ja ruotsia sekä tarjotaan kieli- ja nimineuvontaa. Kotuksessa laaditaan sanakirjoja, jotka kuvaavat nykykieltä sekä kielen vaihtelua ja muutosta. Kotuksen yhteydessä toimii myös kielilautakuntia.
Kieli keskellä suuta
Sanotaan, että pidä nyt sanomisissasi kieli keskellä suuta ettet vain tule suututtaneeksi ketään.
Kielikello, joka on tuon Kotimaisten kielten keskuksen julkaisu, infoaa:
- Sanonta "kieli keskellä suuta" tarkoittaa, että jotain tehdään erittäin tarkasti ja huolellisesti. Kun yritämme tehdä jotain vaikeaa tai sellaista, mikä vaatii paljon keskittymistä, voimme kuvitella, että meidän täytyy pitää kielemme ihan keskellä suuta, jotta emme tekisi virheitä.
Kieli poskessa vai poskella?
Monella eläimellä kieli, jos on riittävästi pituutta, voi heilua vaikka poskelle. Itse ajattelisin, että on parempi pitää oma kieli tiukasti posken sisällä, poskessa. Voi vaikka vielä purra huulta ettei vain lipsauta kielenpäällä olevia sopimattomuuksia. Mutta voihan kielenpäällä olla mukaviakin asioita sanottavana.
Ajankuva näyttää olevan sellainen, että monasti on parempi pitää mölyt mahassa ja nieleskellä sanomisiaan. Toki ei likikään aina onnistuen. Niitä ”sammakoita” joskus, myönnän, pääsee ilmoille. Mutta yritys. Eikös sekin ole jo jotain positiivista.
Sanahelinää tämäkin teksti tällaisena kauniina aurinkoisena huhtikuun aamuna. Aprillipäiväkin jo ohitettu vailla ihmeempiä kommervenkkejä. En tainnut ottaa mitään vakavasti.
Vanhempanikin onnistuivat hyvin yhteisellä taipaleellaan, vaikka kävivät aikoinaan aprillipäivänä ruokatunnillaan vihityttämässä tuomarin edessä itsensä toisiinsa. Lienenkö ollut yhtenä pontimena moiseen.
Tunti vain - onko tosikaan?
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 376
Sanotaan odottavalle ajan olevan pitkän. Kyllä. Minuutit matelevat. Katse kellon viisareihin, jotka eivät tunnu liikkuvan. Liikahtaa juuri silloin, kun katse ei sitä kohtaa.
Samoin on puhelimen pirinää tai mitä lie soittoa odotellessa. Aika matelee. Aikansa. Sitten on tapahtumien aika.
Aika on aika suhteellinen käsite itse kullekin. Joskus sitä on riittämiin, joskus ei riitä millään eikä mihinkään. Ajankulu. Mitä tekisi vai tekisikö mitään.
Minä olen ollut muutaman ajan melkeinpä mökkihöperönä tekemättä juuri oikein mitään. Ei aikani silti ole pitkäksi tullut. Henkilökohtaisia kohtaamisia ja puhelinkuulumisia on ollut kiitettävästi. En ole jäänyt yksin. Ja onhan tämä netti ja mahdollisuus kirjoituksillani häiritä teitä ajatuksillani.
Koska olin ns. pakkovapaalla, niin eikös ajankuluksi siihen sopi pieni taudinpoikanenkin. Menköön samaan kauppaan tämäkin.
Päivänä eräänä oli tarve päästä terveydenhoidon asiantuntijan pakeille. ”Oma”hoitajiltani sain neuvon mennä suoraan terveyskeskukseen enkä soittaa ajanvaraukseen. Sillä tiellä olisi saanut ehkä odottaa ties kauanko tietämättä koska vastataan. Takaisinsoittoakin odottaisin puhelin lähietäisyydellä. Mihinkään ei uskaltautuisi ilman sitä.
Ulkoistin neuvosta kaikki soitto-, digi-, äly- yms. palvelut ja päätin, koska olin siihen kykenevä, mennä livenä paikan päälle lähiterveyskeskukseen. Oli kuulemma auki palvelemassa jonotusnumerolla asiakkaita. Siis sinne.
Oli aamuinen maanantai.
Terveysasemalla oli vain muutama asiakas ennen minua. Väki oli hiljaista. Ei juuri puhuttu. Jokainen omissa ajatuksissaan, mutta toisia sivusilmällä seuraten.
Rikoin hiljaisuuden. Koska en ollut aivan varma milloin jonotusnumeroita alettiin antaa, kysyin asiaa aulassa istujilta. Sain vastauksen: puolen tunnin päästä.
Hiljaisuus jatkui.
Ulko-ovi kävi tasaiseen tahtiin ja katsekontakteilla pidettiin tarkka huoli tulojärjestyksestä. Aika koitti ja homma toimi hyvin. Sopuisasti. Kukin vuorollaan numerolapun ottoon.
Pääsin asiointiluukulle ja tein selvitykseni.
- Odota pieni hetki, sanoi virkailija ja poistui huoneesta. Ehdin istahtaa aulassa minuutin pari, kun jo kutsu kävi. Olipa nopeaa toimintaa, tuumasin.
Hoitohuoneessa tutkailtiin mitä tehdä. Paikalle ehti myös lääkäri kera lääkäriopiskelijan. Pieni yhteistuumaus ja tutkinta. Hoitomuoto päätettiin. Ei muuta kuin apteekin kautta kotiin.
Tunti siinä meni. Hoitoonpääsyyn ja pillerin poskeen laittamiseen. Omaa odotustani ennen toimiston aukeamista en laske mukaan. Itsepä menin ajoissa.
Puhutaan mitä puhutaan, mutta näin minun kohdallani. En varmasti olisi yhtä nopeasti saanut apua, jos olisin ensin soittanut ajanvaraukseen ja sieltä vasta saanut ajan mennä vastaanotolle, jonne kuitenkin olisi määrätty. Etänä kaikki hoidot eivät vain toimi.
Onneksi minua neuvottiin. Kiitos siitä. Tiedän ettei tällainen toiminto onnistu läheskään kaikkien kohdalla. Erilaiset taudit, sairaudet, liikkumisvaikeudet ym. ”ikälisät” ovat monelle esteenä. Ymmmärrän täysin. Jo pelkkä soittojonoon pääseminen vie aikansa. Siitäkin on kokemusta. Nyt oli onnekseni toisin.
Tämä oli minun erään päiväni aamutunti. Nyt vain pitää toivoa, että tuli homma hoidettua kerralla kuntoon. Jos ei niin otetaan uusinta. Optimistina uskon senkin onnistuvan.
Kiitin hoitohenkilöitä ja hyvin toiminutta palvelua. Tunsin miten minua kuunneltiin, otettiin huomioon ja uskottiin sanomisiani. Toivottavasti en vain ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaan palvelu pelaa myös muille yhtä jouhevasti.
***
Nyt toiseen odotukseen. Kuntoilupuolelle kallistuu. Terveysnäkökulma toki tässäkin. Mielen ja kropan hyvinvointi. Vuotuinen klapikuorma tullaan kippaamaan sille varattuun paikkaan odottamaan (huom. taas odotusta) auringonpaisteisia päiviä. Sormet jo syyhyää päästä hommiin. Jaksaa, jaksaa.
Nysseotehty
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 525
… ja äitimuori jatkoi: niinko laps tyttäre vattaa.
Tällä kertaa ei ollut kysymys mistään suvunjatkumisesta, vaan yksinkertaisesti näkemiseen liittyvästä uudestisyntymisestä.
Huomasin, että olen minäkin päässyt jo siihen ikään, että papereista saa lukea olevansa vanha. Ainakin siihen viittaa tuo näköelimeen, tai jopa molempiin, hiipinyt sumua aiheuttava kaiherrus.
Jotain siis piti tehdä ettei nyt vallan koko aikaa pimeydessä tarvitse vaeltaa. Pimeyttä kyllä piisaa muutenkin. Aurinkokaan ei tuo paljoa lisävaloa kulkijalle. Vielä.
Paremmin sanottu kuin tehty. Siis tuo lekurille meno ja varsinkin, kun tiesi mitä tuleman pitää. Silmä. Mitä jos... Pelko kouristi joka käänteessä. Kerroin siitä lähes kaikille. Onhan se niin, että kun kertoo omat huolensa muille, on kuin osa taakasta putoaisi. Taakanjakoa. Sehän on tänäkin päivänä tapetilla. Taakanjako. Aina ei kyllä tiedä kenen taakkaa kantaa, mutta hyvä jos omastansa jotain pois saa. Olen siis itsekäs.
Silmälääkärille meno oli ok. Jo aikaisemmin oli esitetty lähetettä operaatioon, mutta kuten kerroin, pelkokertoimeni oli kova. En uskonut vielä tarvitsevani. Olin väärässä. Seuraavalla käynnillä otin ”avun” vastaan. Lähete kaihileikkaukseen. Ja ei kun odottamaan.
Tiesin jonotusajan olevan pitkähkön, mutta olinpa nyt jonossa. Oli aikaa sulatella tulevaa. Sumeus ei kylläkään parantunut, päinvastoin. Puolen vuoden päästä tuli soitto. Maksusitoumus yksityiselle, jos huolin. Huolin, koska en nähnyt (huom. nähnyt) muutakaan vaihtoehtoa, kuin ottaa tarjous vastaan tai edelleen odottaa ja jonottaa. Hintakaan ei ollut tässä esteenä.
Nyt se on siis tehty. Olen uudestisyntynyt ja vastaanottavainen uusille asioille. En edes muistanut, miten valkoinen voi olla valkoinen. Maailma kirkastui niin paljon, ettei nyt siedä jäädä kovin pitkäksi aikaa peilin eteen. Siinä sitä ihmettelee, että kuka ryppyinen sieltä minua katsoo. Ja huusholli. Miten se voikaan olla näin pölyinen ja kaikenlaisia fläkkejä täynnänsä.
Aikansa tämä näköhavannoinnin korjausoperaatio ottaa. Homma ei ole vielä hanskassa, kuten sanotaan. Olen toipilaana. Lopputarkennukset odottavat vuoroaan. Kaksi silmää, toinen hoidettu. Miten jatkossa. Ainakin sen oivalsin, että olen avoimempi ja pelottomampi uuteen koitokseen. Pakko myöntää: ei paha.
P.S.
Oliko tarpeeksi eksplisiittisesti kerrottu?
Sivistysanat ovat monessa mielessä liiaksikin viljeltyjä. Tuokin sana vilisee nykyään tiuhaan. Kielitoimiston sanakirjan mukaan eksplisiittinen tarkoittaa: selvästi, seikkaperäisesti ilmaistu, julki lausuttu, nimenomainen.
Kirjahyllystäni löytyi tällainen kovakantinen ja monisivuinen kirja. Pitäisi varmaan useammin avata ja enemmänkin opiskella, sillä kun uutisia kuuntelee, niin liian monet sanat – minun mielestäni - kierretään tunnistamattomaan muotoon sivistyssanoilla. Asian sisältö jää varjoon. Ei haluta puhua kansalaisille kansanomaisella ja selkeästi ymmärrettävällä tavalla. Syynä tietty oma sivistymättömyyteni.
Nettimaailman yhtenä linkkinä Kielitoimiston sanakirja: https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/
Kaikuja vuosien takaa
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 400
- Itkin minulle täysin vieraan vanhuksen kohtaloa. Minun asiani oli hyvin. Minua tultiin hakemaan sairaalasta kotiin.
Näin kertoi Sirkka S., kun oli sairaalan polilla tahtomattaan joutunut seuraamaan ja väkisinkin kuulemaan erään vanhuspotilaan kohtaloa.
Siis mitä tapahtui?
Sirkka oli joutunut oman sairautensa vuoksi menemään Satakunnan keskussairaalan polille. Oli lauantai. Rinnakkaispedille oli tuotu ambulanssilla vanhus, joka oli kotoutettu Satalinnan sairaalasta. Koska vanhuksella ei ollut mitään sellaista sairautta, joka olisi vaatinut välitöntä sairaalahoitoa, hänelle ei paikkaa sairaalassa siksi ollut. Kotonakaan hän ei kuitenkaan olisi yksin pärjännyt eikä lapsetkaan olleet käytettävissä. Jokin sijoituspaikka olisi tullut löytää.
- Hoitaja soitteli petipaikkaa Porin kaupunginsairaalasta ja alueen vanhainkodeista aina Laviaa myöden, mutta petipaikkaa ei tuntunut löytyvän, kertoi Sirkka kuulemaansa.
Lopulta yksi ja ainoa löytyi läheisestä Liinaharjan vanhainkodista. Ehtona vain oli, että maanantaiaamuksi klo 9 on paikalta poistuttava. Laitospaikan vakituinen haltija tulisi tuolloin kotilomaltaan takaisin.
Porin kokoisessa kaupungissa löytyi siis ko. lauantaina yksi ainoa sijoituspaikka vanhukselle ja tuokin paikka vain maanantaiaamuun asti.
Mitä tämän jälkeen tapahtui, jäi askarruttamaan Sirkkaa. Mihin vanhus sijoitettiin? - Ei kai vaan yksin kotiin!
Sirkka aprikoi, että näinkö se menee, että muorit ja vaarit sekä vammaiset lapset hoidetaan pirtin nurkassa kuten ennen vanhaan. - Tehostetaan, tehostetaan! Ei hyvältä näytä.
Itsekin aikanaan sairas- ja vanhainkodilla hoitotyötä tehnyttä Sirkkaa hirvitti miten vanhuksia hoidetaan. – Vai onko tämä mitään vanhustenhoitoa, kun kuulee, että vanhus saa yhden vaipan vuorokaudessa tai kerran viikossa pesun.
P.S.
Tämä tekemäni haastattelu on julkaistu Uusi Invalidi -lehdessä vuonna 2014. Mikä on kymmenessä vuodessa muuttunut? Se jääköön lukijan pohdittavaksi.
Terttu Elomaa
Satu
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 299
Satu
meni saunaan,
laittoi laukun naulaan.
Satu tuli saunasta,
otti laukun naulasta.
Näitä Satuja on monia näin joulunkin aikaan Suomen maassa. Juhannuksena luultavasi vielä enemmän. Saunoja lämmitetään ja vihtojen tuoksut täyttävät löylyhuoneet.
Molempina ajankohtina tunnelma saunoissa on samanlaista: lämpöä ja rauhoittumista. Virkistävää juomaa arjen hikeä pyyhkien.
Joulun aikaan järveen ei kuitenkaan niinkään helpolla mennä pullikoimaan. Ei varsinkaan, jos pakkaskausi on uimapaikat jäädyttänyt. Avanto pitäisi tehdä edes kastautuakseen. Juhannuksena on toisin. Joka niemen ja notkon rapakossa uidaan, räpiköidään ja valitettavasti hukutaankin. Virkistävä juoma on tehnyt liiankin monet rohkeiksi suomalaisiksi, jotka eivät pelkää edes ”polliisia”.
Talvemme on toista. Vähemmän hukutaan, mutta muita onnettomuuksia kyllä riittää. Tälläkään hetkellä ei ole valaisevaa lunta, vaan pimeää, märkää ja liukasta. Kaikesta huolimatta yritän mennä liukastelematta joulusaunan lämmitykseen. Ja sitten 
menen saunaan,
otan laukun ja
laitan sen naulaan,
kapuan lauteille ja - nautin.
Hyvää loppuvuotta meille jokaiselle toiveena tulevalle vuodelle, että se olisi todellinen rauhan vuosi, sillä rauhaa maailma vaatii.
