Tertun blogi

- Itkin minulle täysin vieraan vanhuksen kohtaloa. Minun asiani oli hyvin. Minua tultiin hakemaan sairaalasta kotiin.
Näin kertoi Sirkka S., kun oli sairaalan polilla tahtomattaan joutunut seuraamaan ja väkisinkin kuulemaan erään vanhuspotilaan kohtaloa.

Siis mitä tapahtui?
Sirkka oli joutunut oman sairautensa vuoksi menemään Satakunnan keskussairaalan polille. Oli lauantai. Rinnakkaispedille oli tuotu ambulanssilla vanhus, joka oli kotoutettu Satalinnan sairaalasta. Koska vanhuksella ei ollut mitään sellaista sairautta, joka olisi vaatinut välitöntä sairaalahoitoa, hänelle ei paikkaa sairaalassa siksi ollut. Kotonakaan hän ei kuitenkaan olisi yksin pärjännyt eikä lapsetkaan olleet käytettävissä. Jokin sijoituspaikka olisi tullut löytää.

   potilas 1

- Hoitaja soitteli petipaikkaa Porin kaupunginsairaalasta ja alueen vanhainkodeista aina Laviaa myöden, mutta petipaikkaa ei tuntunut löytyvän, kertoi Sirkka kuulemaansa.
Lopulta yksi ja ainoa löytyi läheisestä Liinaharjan vanhainkodista. Ehtona vain oli, että maanantaiaamuksi klo 9 on paikalta poistuttava. Laitospaikan vakituinen haltija tulisi tuolloin kotilomaltaan takaisin.

Porin kokoisessa kaupungissa löytyi siis ko. lauantaina yksi ainoa sijoituspaikka vanhukselle ja tuokin paikka vain maanantaiaamuun asti.

Mitä tämän jälkeen tapahtui, jäi askarruttamaan Sirkkaa. Mihin vanhus sijoitettiin? - Ei kai vaan yksin kotiin!
Sirkka aprikoi, että näinkö se menee, että muorit ja vaarit sekä vammaiset lapset hoidetaan pirtin nurkassa kuten ennen vanhaan. - Tehostetaan, tehostetaan! Ei hyvältä näytä.

Itsekin aikanaan sairas- ja vanhainkodilla hoitotyötä tehnyttä Sirkkaa hirvitti miten vanhuksia hoidetaan.  – Vai onko tämä mitään vanhustenhoitoa, kun kuulee, että vanhus saa yhden vaipan vuorokaudessa tai kerran viikossa pesun.

P.S.

Tämä tekemäni haastattelu on julkaistu Uusi Invalidi -lehdessä vuonna 2014. Mikä on kymmenessä vuodessa muuttunut? Se jääköön lukijan pohdittavaksi.

Terttu Elomaa