
Noinhan se on. Kuntoharjullakin. Välillä on kuitenkin huilattava. Vahtiminenkin väsyttää.
Kun kerran Porin Sairaus- ja Tapaturmainvalidit ry on kerhotalonsa vuosia sitten yhdistyksen jäsenten käyttöön hankkinut ja pienin askelin saattanut talkoovoimin tämänpäiväiseen kuntoon, niin jatkettava ja jaksettava on edelleen. Talkoohenki oli kieltämättä entisaikoina toisella tasolla kuin tänään, mutta aina on tarvittaessa apuvoimia saatu. Edelleenkin.
Kuntoharjun kesäiset kerhopäivät on tälle kesäkaudelle minimoitu, sillä tavoitteena on ollut talkoilla erilaisissa huolto- ja kunnostustöissä. Hommaa riittää kaikille halukkaille. Kuka tekee mitäkin ja omien voimiensa mukaan. Töitä voi ja pitääkin tehdä nautiskellen.
Paikkojen kuntoon laittaminen aloitettiin alkukesästä mm. Riemuriihestä. Mistä lie rakennus saanut nimensä, sitä voi kukin vain arvailla. Raivattiin tilaa olla ja oleskella. Tekemistä jatketaan voimien mukaan. Myös rakennusten katot ja rännit on putsattu. Eivät nekään työt jokaiselle sovi. Onneksi näihinkin vapaaehtoiset löytyivät.

Kesän yksi suuri ponnistus oli terassin valokatteen uusinta. Aika oli tehnyt tehtävänsä ja kate oli parhaat päivänsä nähnyt. Reikiintynyt ja hapertunut. Päätettiin siis uusinnasta. Koivulan Kari lupautui talkootyöhön yhteisen hyvän eteen. Käytiin kaupan kautta ja lastattiin peräkärry.
Pienen yhdistyksemme varainhankinta on vähäistä. Avustusrahahanat on pantu kiinni mm. hyvinvointialueen toimesta, joten töitä tehdään omin varoin ja omin talkoin. Niin kuin tapanamme on aina ollutkin. Remontteja on tehty sitä mukaan, kun varoja töihin on liiennyt. Emme ole voineet toiminnassamme luottaa avustusten saamisiin.
ApuMikko saatiin Karin kaveriksi. Aurinkoinen, jopa kuumakin päivä sujui mallikkaasti ja valmista tuli. Ei sitä paikalla olleet pari ”akkaa” olisi paljoa pystynyt auttamaan, mutta ”miesvoiman” saaminen oli pelastus.
Alkukesän helteet ja sateet olivat saaneet ruohon rehottamaan. Vuorossa oli siis nurmen leikkuuta. Nyt on sekin asia osittain hoidettu. Kesäkaudella ei kuitenkaan yksi ja kaksi leikkauskertaa riitä. Ei muuta kuin hommiin.
Kuntoharjulla ei ole vesivessaa, on ulkohuussi. Myös sen huoltotyhjennys kuuluu vuotuisiin rutiineihin. Talkoolainen ja vieläpä vapaaehtoinen saatiin tähänkin työhön, joten homma on hoidettu. Kelpaa sitä taas...
Saunan ja saunaveden lämmitystä, pihan haravointia, ruoan valmistusta ynnä muuta keittiössä häärimistä niin talkooväen kuin kerhopäivien kävijöiden hyvinvoinnista huolehtimista. Moninaista ”harrastamista”. Vaikkapa mattojen pesua. Aina sitä huusholleissa askaretta piisaa.

Jos teksti ”harrastuksestamme” kuulostaa työllistävältä, jota se toki osaltaan on, niin on se kivaakin. Palkitsevaa. Iloiset ilmeet, hymyt ja aina uudelleen tulemiset yhdistyksen kerhotilaisuuksiin, niin Kuntoharjulle kuin muihinkin, saa jaksamaan. Nyt kesäkaudellakin virtapiiriäisemme kokoontuvat muutaman Kuntoharju-kerhon lisäksi viikottaisiin Toriparlamentteihin. Lisäksi teemme elokuussa vielä matkaa maakuntaan. Tällä kertaa kohteena Eura ja Kokemäki.
Katso mainos täältä sivutieltä
http://www.sivutie.net/index.php/muut-artikkelit/varaa-elokuun-maakuntamatkasi
ja ilmoittaudu mukaan.
Seuraava kerhopäivä Kuntoharjulla on tiistaina 23.6. Klo 11 lähtee linja-auto Nuokkarin parkkipaikalta (meno-paluu 5 euroa). Perillä on ruokailumahdollisuus 10 euron hintaan. Saunakin pyritään lämmittämään halukkaiden löylyttelyyn. Omilla autoilla tuleville: osoite on Kellahden rantatie 478.
Yhteinen vertaistuellinen yhdessäolo on ollut jo vuodesta 1963 asti yhtenä Porin sairaus- ja tapaturmainvaliden toimintaa. Vammasiasiat, syrjäytymisen ehkäisy, toiminnallisuus ja yhteiskunnallisista asioista tiedottaminen ovat tärkeät. Tärkeää on myös rentoutuminen. Emme unohda vammojamme, kremppojamme tai sairauksiamme, mutta ne me yritämme sivuuttaa edes hetkeksi. Pyrimme saamaan voimaannuttavaa virtaa toisistamme. Vuorovaikutus tässäkin on merkityksellistä.
- Kaveria ei jätetä. Jatketaan yhdessä ja yhteisvoimin. Ei anneta periksi.
Seuraamme ovat tervetulleita myös he, jotka eivät ole jäseniämme – vielä. Tule ja tutustu, voit vaika tykästyä.

