Mää sit aloi tänä aamun funteeraamaa semmostaki asiaa et kyl mu kerra elläisäni täytyy kokkeil ossaisinko mää kirjottaa eres piäne pätkä pori murteel. Iha sil mitä mää ole kakarast asti puhunu ja kuunnellu. Kyl mää se tiärä et se ei ol nii helppoo ko yhtäkkii luulis. Ole mää itteki lukenu semmosii murrekirjotuksii jokka o vaa vähä sinpäi mut ei kumminkaa sit oikee sitä murret. Siin lukijalleki tullee vähä nolo olo.
Tää o sit vaa kokkeilu, ja jos ny sit tää sivu lukijat tuntee vaa semmost myätähäppeet ja pittää parempan ol sanomati mittää ja antamat minkäälaist kommenttii ni kyl mää sit kans ymmärrä hävet ja anna ol toist kertaa itteeni nollaamati.
Jos mää sit kerro vaik semmose nuaruuremuisto ko me Pena kans jonnai kesäpäivän Poris pari päivä kaljottelu jälkee kuljeskeltii ja huanoo elämää viätettii. Ko siit o ny aikaaki jo yli viiskymment vuat ni kai siit jo jottai kehtaa puhhuu.
Jostai kuurenne osa pualelt me herättii, jonku samallaise vetelä nuaremiähe kämpäst. Ruakottoma näköst siä oli, ei ollu vissii siivottu koko suven. Tyhjii kaljapottui oli pitki laatet ja tupakatumppei jossai peltipurkeis pöyräl. Haisiki siäl, jos mää ny oikee muista. Oli meit siä muitaki, yks vanhempiki miäs, joku Kalle se oli. Se ny nukku viä ko me alettii Pena kans hankkimaa kaupunkil lähtöö. Iha tahallamme me oltii sevverra hiljaa ettei se herräis ja mee fölii tuppais ittees. Ko ei sitä Kallee oikee ennää viittiny kuunnel. Se oli ollu soras eikä se mistää muust osannu puhhuukka. mut siin asias se kyl jakso ittees kehhu vaik viiko yhtee mennoo. Se oli niit vihollisii ampunu nii määrättömä paljo et ne olis loppunu keske sora jossei Mannerheimi olis siirtäny Kallee välil hevosmiäheks soppatykkii kuskaamaa. Joo, me jätettii Kalle sin ja lährettii lampsimaa kaupunkil päi. Siin valtiosilla kohral huamattii et nälkäki meil o. Pena sit sano et jos meil vaa muutamaki kolikko viäl o rahhaa ni mennää hakkee hallist roiskeit, kyl niit nälkääs syä. Mää en oikee tiänny mitä ne semmoset roiskeet o mut Pena selitti et sin lihatiskit jää ain vähä jottai makkarapäit ja muit lihatotkoi ko niit leikellää asiakkail. Jos ei ol ni sit me ei mahret mittää, ei niit kyl ain ol.
Mää oli sit taas vähä viisaampi ja miäti asiaa ko me hiljalles siin käppäiltii toril ja hallii päi. Siin oli jonku puutalo kivijallaas kaikki puuluukut auki ja joka luuku alakarmil rotamyrkkypussei. Meinattu et ko ne rotat tost erestakasi kulkee ni kyl ne syä vattas täytee myrkkyyki. Niit rottii ku pruukas vanhois puutalois kaupunkil ol vaik niit monel konstil pyyrystettiiki. Pena sit alko mul iha vakaval naamal toimittammaa et tota myrkkyyki mee tarttis ruvet syämää. Ko vähitelle alettais ja ittemme siihe totutettais ni jos sit joku joskus meit yrittäs myrkyttää ni ei siit mittää tulis ko me olis ninko immuuneit jo myrkyl. Emmää viittiny sannoo siihe mittää ko mä en ollu koskaa iha varma onk Pena juttujes kans tosissas vai puhhuuko mittää miättimäti mitä sylki suuhu tua. Käveltii sit vaa hiljaa etiäppäi.
Hallii me sit mentii. Katteltii siin piäne matka pääs lihatiskii et ko tulis semmone väli ettei oikee olis asiakkait jonoks asti - ei tää mee asiamme ny ollu semmone et olis kattojii viäree tykätty saar. Tuli sit hiljane hetki ja mentii tiski viäree. Me oltii yhtee kerätty se mitä meil rahhaa oli, jokune kolikko. Pena sit ne käressäns näytti kauppiaal ja aika hiljasel ääne kysy et "onk mittää roiskeit jääny?" Oli niit, ko se myyjä keräs meil voipaperi pääl jonkulaise piäne nyyti ja mittää puhumati otti rahat Pena kärest ja aikalai ilmeettömäl naamal lykkäs se piäne paketi tiskil. Kyl me kiitettii ja lähretti mennee.
Sitä mää e sit ennää oikee muist et mihi me niit muutamaa makkarapötkö ryppyst päät ja mitä siin sit muut silppuu oli , ni syämää mentii. Mut sillai mää ole muistavinani et siin ne sit se päivä syämiset oliki ja taas oli päästy yht päivää etteepäi se ravinno pualest.
