Suurin piirtein tuollaisen matkan jaksaa päivittäin tehdä ”mökkireissulle". Hyvä, kun on lähellä. Pitkät automatkat ovat taakse jäänyttä. Bensankulutuskin on nolla tuolla mittarilla laskettuna. Aikoinaan tuli pakattua jos minkäkinlaista tavaraa mökkireissuun lähdettyä, niin itselle kuin, nyt jo aikuisille, mukana kulkeville lapsillekin. Kakaroita olin kirjoittamassa, mutta eihän niin voi sanoa, nykyäänkään. Nyt mukaan ei tarvi juuri mitään. Pyyhekin on jo valmiina saunan naulassa.
Monilla on mökkisaunat kovinkin pitkän ajomatkan päässä tai omakotiasujilla talon, jos ei ylä- niin ainakin alakerrassa. Minä kuljen pihan poikki. Parikymmentä askelta. Toki askelia kertyy päivän mittaan useampiakin. On pilkottava ja haettava puita, lämmitettävä niin vesipata kuin kiuaskin. Ehkä muutaman kerran pitää katsastaa lämmöt eli syttyikö vai ei. Ei sähkökiusta eikä kraanasta tulevaa kuumaa vettä. Siitä niitä lisäaskelia. Mutta se viimeinen lähtö, kotoa ”mökille”. Siihen riittää tuo mainitsemani askelmäärä.
Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon ja saasteiden määrästä. Kyllä. Tarkkana pitää olla. Sen minkä autoilun pakokaasusta säästän, niin joku sanoisi jotain paheksuttavaa savupiipusta tulevista pienhiukkasista. Pienet ovat kuitenkin meikäläisen saasteet. Autoilen varsin vähän, komposti ja kompostori hoitavat luonnonmukaisesti pienet jätteeni. Aika tarkkaan koluan kaapit, ettei mitään menisi haaskuun eikä pitkiin jätekuljetuksiin maanteillä.
Minä ja naapurini taidamme jatkaa saunomisiamme samoissa merkeissä hyvillä mielin toistemme savuja seuraten tuulenpuuskien riepotellessa niitä hiukkaksia vuoroin sinne, vuoroin tänne.
Kierrätystä. Se on mukana näissäkin puupuuhissa. Vaikka lisähankintoja on tehtävä, niin osa poltettavista on jo entisen elämänsä elänyt. Ovat hyödyntäneet pihapiiriäni ja tuottaneet silmäniloa monissa käyttötarkoituksissa. Nyt elinkaarensa päässä saavat uuden tehtävän. Luovat lämpöä, kesähelteelläkin. Ainakin roskapuuksi siirtynyt kasa pienenee. Iloa siis silmälle ja keholle.
Osa purkupuusta pääsi vielä jatkamaan eloaan aivan toisenlaisessa tehtävässä. Marjapuskien tuennassa.
Kesä etenee omaa vauhtiaan. Pihapiirin sato antaa vielä odotuttaa. Hyvältä kuitenkin näyttää. Vanha omenapuukin se vaan jaksaa. Vaikka tuulenpuuskat ovat pudottaneet paljon pieniä raakileita, niin paljon on jäljellä. Perunanvarret kasvavat (toivottavasti ne mukulatkin), ”sattuma”tomaatintaimet ovat terhakoina kukkimaan, porkkanan ja kurkun kasvustot näyttävät onnekkailta. Marjojakin on luvassa, jos nyt linnut eivät ihan kaikkea ehdi popsia. Verkkoja en kyllä laita. Kerran laitoin ja lintuhan siellä oli. Sen pois irroittamisen myötä päätin, että syökööt. Riittää niistä meille molemmille. Siilikin on vapaa kulkemaan.
Asuinpiirini on sen verran luontoystävällinen, että voin nauttia myös runsaasta eläinmaailmasta. On lintuja moneen lähtöön. Vesiastioissa pärskyttelyään on hauska seurata. Orava vierailee usein katajapuskassa nauttien sen marjoista. Sepelkyyhkyt, harakat, varikset, peipot, tintit, ym. pikkulinnut. Fasaanipesuekin on tuttu vieras, joskín juuri nyt muualla oleilemassa. Ja kissat. Niitä tässä vilistelee useammankin väristä ja kokoista. Onneksi sentään vuorottelevat muiden eläväisten kanssa. Yritän siedätystä. Siis itseni. Kissojen suhteen.
Siedätystä elämässä tarvittaisiin enemmänkin. Meno on perin hektistä ja mielenkin päälle käyvää. Tässä ja nyt. Kiire, rimanalitukset, vaiheikkaat päätökset. Yritän ymmärtää.
Moni asia, kaiketikin lopulta ihanassa ja ihmeellisessä maailmassamme, hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa.
