Kesä on ihanaa aikaa, sateellakin
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 563
Saa olla
erilainen
Suvi ja kesä. Kuuluuko kesällä olla suvi. Eli lämmintä, kuumaa, aurinkoista. Kyllä juu, vaan ei liikaa. Koko kesän kuumuus olisi meille taviksille liikaa. Ei saa olla mitään liikaa. Heti tulee sanomista. Jopa saunakuumuus pitää olla kohtuurajoissa. Mutta mikä on sitten kullekin kohtuus, se onkin jo vaikeaa tietää.
Eräätkin kesälomakauteni - silloin kun vielä oikeita töitä oli tehtävä - olivat kaukana kesän kuumuudesta. Lomaa vietettiin varusteena toppatakki, pipo ja hanskat. Muistaakseni. - Toki muistikuvat muuttuvat vuosien myötä. Kirjallista dokumentointia en harrastanut. Mummu olisi tiennyt. Hän kirjasi joka päivän säätiedot omaan allakkaan. Sen joinkuin muistan.
Kaikenlainen värimaailma on kaunista. Jopa pilvisten päivien harmaudessa.
Olkaamme ylpeänä erilaisia. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Minun tontillani näin saakin olla. Kukkien, joiden nimistä en mitään tiedä, mutta kauniita ovat. Ne kukoistavat väriloistollaan, nyt kylmän kauden väistyttyä, kukin vuorollaan ja eri aikaan. Se onkin puutarhani ihanuus. Ei liikaa fiilistelyä vaan vaan nautintaa omaksi iloksi.
Keskikesän juhlinta oli – lipun liehuntaa lukuunottamatta - varsin tavanomaista. Tavanomaista siksi, ettei se paljoa poikennut muista päivistä. Tai olihan se sen verran erilaista, että pihakiikkuni varjossa käväisi tavallista enemmän ystäviä. Kävijöiden ikähaarukka oli mieltä hivelevää. Jutustelun lisäksi tuli hoideltua monia tähdellisiä asioita.
Mutta kuuluihan juhannukseeni muutakin. Tietty saunominen, mutta sehän nyt on kesällä muutenkin jokapäiväistä.
Juhannuslisukkeena oli kesämakkaroiden grillaus. Myös mummelin pikkumakkarat pääsivät muiden isoisten joukkoon paistumista ja väriä saamaan. Ja sitten naamaan ystäväsinapin kera. Olihan tuimaa...molemmat.
Ei siis mitään uutta tältä rintamalta. Ei hukuttu ämpäriin eikä kontattu kotiin. Vesisaavikin odotti yön yli tyhjänä sadevettä. Sitten se olikin oli juhannuspäivänä täynnä.
Mitäpä muuta kuin rentoa meininkiä. Ei turhia paineita ja pelkoa huomisesta. Surraan, kun on suremisen aika. Mitä sitä liiaksi etukäteen. Ei kun molemmat jalat maasta ylös, niin kyllä peffa paikkansa hakee, oli äidin ohje. Potallekin on löytynyt uusiokäyttöä.
Kesä jatkuu. On sitten lämmintä eli ei. Jokainen päivä paisteineen tai sateineen on samalla samanlainen ja erilainen. Niin olemme mekin. Myös nämä katonharjalla toisiaan vahtivat sateenkastelemat kaksi varista. Olivat hetken ja sitten jo poissa.
Yritän ymmärtää
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 530
Voi niitä ilmeitä ja iloista tekemistä, kun pyörälenkilläni vastaan tuli joukko keltaliivisiä pikkuihmisiä. Piti oikein pysähtyä. Ei, ei. Eivät he tielläni olleet eivätkä mitenkään häirinneet menemistäni. Päin vastoin. Väistyivät. Mutta halusin sanoa heille jotain kannustavaa.
- Kiitos, teette arvokasta työtä.
Siis mitä, sanoisi joku. Työtä. Eihän lapsityövoiman käyttö ole mitenkään sallittua. Tästä ei ollutkaan kyse. Ainakaan itse en näin ajatellut.
Olivat päiväretkellään keräämässä meidän isompien ihmisten roskia pyörätien varresta. Totesinkin, että he eivät varmastikaan olleet noita löytämiään roskia maahan heitelleet. Vanhemmistaan en mene takuuseen.
- Opetellaan olla itse roskaamatta ja viestitetään muille hyviä tapoja. Näin minua valistettiin juttutuokioni lopuksi.
Lapset jatkoivat matkaansa innolla etsiessään "aarteita" roskapusseihin. Olivat ylpeitäkin löydöistään. Ja kyllä. Varusteet olivat asianmukaiset. Eivätkä vain lapset, myös ohjaajansa keräsivät roskia/mme.
- Kun saa tehdä itse, eikä ole oikeaa tai väärää, niin se on se juttu.
Jotenkin näin lausahti lapsi oman majan tekemistään. Lopputulos oli mielestään hyvä, joten eiköhän tuo homma meni ihan prikulleen oikein.
Mitä me vanhemmat aina menemme sekoittamaan lapsen oman mielikuvituksen tuotoksen. On huomattu, että kun me aikuiset rakennamme nuorisolle oman tilan, niin miten käykään. Onko se juuri nuorten mieleinen, vai liian steriili, liian hieno. Oman käden jälki pitää ja täytyy näkyä.
Mistäköhän tässä kilpailujen maailmassa kumpuaa liian monen nuoren kysymykset: Riitänkö? Osaanko? Olenko tarpeeksi hyvä?
Jos tekee väärin, niin mitä sitten. Ei anneta sen kaataa maailmaa, joka on jo muutenkin kaaoksessa. Elämä on tässä ja nyt.
- Tässä ja nyt. Niin televisionikin. Kyllä mökin mummua jo huimaa.
Jos meikäläisen iso ajankulu on surffata tietokoneella netissä, niin uutena harrastuksena on tullut surffailu televioiden välillä. Paremminkin kulku huoneesta toiseen.
HDMI. Jotenkin tuttu. Nyt sitten HD, sitä kirjainyhdistelmää on toitotettu ties miten kauan. Luulin ymmärtäväni. Kanavat vaihtavat paikkaa, mutta ohjelmat näkyvät.
Tähän asti ok. Luulin, siis luulin omistavani tuollaisella ominaisuudella olevia töllöttimiä.
Kun tuo kirjainyhdistelmän päivä koitti, niin enhän enää aamusärpimieni seuraksi saanutkaan haluamaani kanavaa katsellakseni. Nou hätä. Voinhan eväsleipäni syödä toisen kanavan seuralaisena.
Kaikki jotenkin hyvin tähän asti.
Koska televisioseurantani on sellaista, etten halua katsella vanhoja ja monasti toistuvia elokuvia tai ruoka-, matkailu-, kilpailu- ja kaikenmaailman remonttiohjelmia, siirryn yleensä yle areenan tarjontaan. Mutta kuinkas kävikään. Juu. Kyllä on HDMI:t ja sen sellaiset, mutta nyt tökki ja pahasti. Haluamaani areenaa ei enää näkynytkään.
Herra kuuklesta lähdin asiaani perkaamaan. Siellä oli mainintaa kyseisestä mahdollisesta tulevasta ongelmasta. En vain ollut ennen asiaan törmännyt.
- Erään televisiomerkin ja valmistusvuosien töllöttiminet eivät enää tue areenaa!!! Tuo minun suurin ja oleskelutuolini edessä tönöttävä tölsyni on tuon tiedon mukaan liian vanha. Toisin olen luullut. Mutta juuri vain tuo merkki ja vuosimalli sanelivat päivän sävelet.
Mitä siis tehdä.
Yhdestä pienestä aamukahvi-tv:stä katson muuta kuin yleä, toisesta nukkumatti-tv:stä areenaa, jossa se näköjään vielä pelittää ja siitä mun rakkaasta tekstinkin näkemästä jotain mitä sattuu sillä hetkellä tulemaan. Jos viitsin tai jaksan, sillä uni painaa silmäluomia melko varhaisessa illan vaiheessa.
En ole kuitenkaan vielä harkinnut uudempaa digi/äly tai mitä lie telkkaria hankkia. Vanhat riittäkööt tällä erää.
Kotipesä
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 579
Varovasti kurkkasin. Lintu sinne meni. Puuvarastooni. Sisälle katsoessani en kyllä havainnut ensinäkemältä mitään muutosta edelliseen käyntiin. Saunapuita lähes joka päivä tuosta kopista haen.
Sitten katseeni kääntyi yläoikealle Säilytän siinä kohdassa pientä sahaa ja melko tylsää kirvestä. Ovat paikassaan, jos ja kun tarviin.
Nyt en tarvi hetkeen.
Miten pian ja miten kaunis linnunpesä siinä olikaan. Nätisti sahaa ja kirvestä apuna käyttäen. Nyt vain tukirankana.
Aluksi ihastelin muutaman päivän tuota asumusta. Annoin asian ”hautua” ja jäin odottamaan alivuokralaisiani. Pientä liikettä oli lähistöllä, mutta varmuutta muuttajasta ei minulla ollut. Vaihtoehtoja tutkailin.
En vielä noussut puupölkylle katsomaan pesän sisuksiiin. En halunnut vaikeuttaa muuttopuuhia. Elämän alun munat varmaan kyllä olivat jo tuolloin pesässä.
Asetin hiljaa vieressä olevan orsipuun lähelle pesää. Tulevia lentoharjoittelijoita ajatellen. Myös itseäni, etten vain vahingossa menisi liian lähelle ja esteestä muistaisin, että miksi ei.
Muutaman päivän kuluttua oli ihan pakko. Päätin tarkistaa asumuksen.
Nousin tuolle varastossa olevalle pienelle pölkylle. Olin jo varautunut kameralla. Hiljaa, varovasti turhia hötkyilemättä. Äitiliini (tai isä) ei ollut paikalla. Sen varmistin. Oli lähtenyt ruoanhakumatkalle. Suojasin kuitenkin kasvojani, jos vaikka emo olisi palannut. Takakautta, jossa on reilu linnunmentävä aukko. Sitä myös näytti käyttävän.
Nostin kuvanottovälineeni niin ylös kuin lyhyillä käsilläni sain. Ja kas. Olihan asumuksessa elämää. Täysin liikkumatta. Niin kuin minäkin. Taisimme kaikki kolme tuossa vaiheessa olla hieman varuillamme. Astuin hitaasti maahan ja poistuin paikalta.
Kaikki hyvin. Tuo lintupesue on mustarastasperhe. Vanhemmat, uskoakseni pesällä molemmat käyvät, hoitavat ja ruokkivat edelleen kasvavia poikasiaan. Tarkistan.
...mustarastas munii huhti-toukokuussa 2-6 munaa. Vain naaras hautoo, mutta molemmat emot ruokkivat poikasia. Haudonta-aika 11-14 vuorokautta...Pesäpoikasaika 12-16 vuorokautta...Saattaa tehdä 3 pesyettä kaudessa...rauhoitettu...
On näitä asukkeja muitakin. Räkäteitäkin, vaikka en niistä niinkään välitä.
Talitintti hyväksyi katselmuksessaan seinustan uuden pöntön. Myös västäräkkipariskunta teputtelee ja keikuttelee pihassa kehuja kuunnellen. Huhuilevat sepelkyyhkyt ovat tutussa ympäristössä. Mitä vielä. Ison kuusen, naapurin, suojassa varis raakkuu ja aikanaan poikasensa uikuttaa kuin pieni lapsi. Aluksi erehdyinkin luulemaan naapuruston vauvan itkuksi.
Tällaistä täällä. Lähes maaseudun rauhassa, mummon mökissä. Linnunlaulua kuunnellen ja nyt jo auringonkin hieman helliessä. Kasvimaalla puuhastelu on jäänyt vähemmälle, vaikka lumet ovat sulaneet ja maa pehmentynyt. Kylmä kausi on verottanut sekä minua, että kasvillisuuden rehoitusta. Muutaman perunan toki tökkäsin multiin. Luulen kuitenkin, että kohta ruohonleikkuri pitää testata kesäterään.
Eiköhän tämä tästä. Eteenpäin.
Onneksi se oli pannu
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 575
Positiivisuuden omaavana (ainakin omasta mielestä) ajattelen, että olisi sitä voinut huonomminkin käydä.
Olisin voinut olla sormet verta vuotavana etsimässä kaapin perukoilta laastaria tai jotain muuta tuketta. Ovenpielet ja kenties lattiallakin veritippoja, sillä tuo lääkekaappini sijaitsee aivan toisella seinustalla, missä haaveri tapahtui. Onneksi en telonut itseäni. Ei siis hätää.
Siis miten kävi? Vain pieni kolahdus ja siinä se meni. Pannu rikki. Että mikä pannu? Kahvinkeittimen lasinen pannu. Kolahti vesikraanaan. Ei mitään sen kummenpaa.
Onneksi en rikkonut peiliä. Seitsemän vuoden naimaonni ei kadonnut minnekään. Se, että olisiko se peilin rikkominen sitten johtanut johonkin suurempaan, jäi nyt näkemättä. Vain kahvinjuontini loppui tällä kertaa.
Positiivisella onni se on tässäkin mukana. Nyt voi rauhassa olla juomatta kahvia. Teekeitin on sentään vielä toiminnassa.
Kahvi maksaa nykyään melkoisen paljon, joten säästyy kahvipaketin jos toisenkin hinta. Voin nyt odotella rauhassa hintojen laskua ja tienata siten vaikka tuon uuden pannun hinnan verran.
Rikkonainen pannu säästää enemmältäkin kahvinlitkimiseltä. Eikä tartte tarjota sitä kyläilijöillekään. Oikeita pöönäpannuja minulta kyllä löytyy, mutta ei juuri nyt kahvia tuolla pannukarkeudellla. Sitäkin toki hetki sitten kaapista löytyi. Olin sen verran näkövammainen, että kun halvalla sai, niin erehdyksissä tuotakin tuli ostettua muutama paketti. Nyt sekin on loppu.
Voisi sitä suodatinpöönääkin käyttää, mutta antaa nyt olla.
Mitäs vielä. Vatsa kiittää liiallisesta kahvin kanssa läträämisestä. Terveyssuuntaan siis olen menossa. Ainakin siksi aikaa, kun käyn jostakin ostamassa uuden vanhan tilalle. Mitähän sekin mahtaa maksaa. Kauanko joutuu olemaan ilman kahvia, jotta pannuhinta olisi säästetty? Tartteepa tsekkailla eri liikkeiden tarjontaa. Eroja varmasti löytyy.
Nyt on sunnuntai ja vieläpä vaalisellainen. Onneksi ehdin vaalikaffeet aamupäivällä nauttia, kun tulin äänestämästä. Huomenissa pääsen itse keittelemään Nuokkarille kerholaisille kahvia. Samalla tietty itselleni. En siis pitkälti pääse vierottumaan tuosta maidolla plantatusta mustasta liemestä. Toki voisi tuon väliinkin jättää, mutta onko minusta siihen. Epäilen.
Kielipuolipölinää
- Tietoja
- Kirjoittanut: Terttu Elomaa
- Kategoria: Terttu Elomaan blogi
- Osumat: 694
Kieli – tuo hyvin suuhun sopiva,
tehokas ja sanavalmis.
Eletään vuoden neljännen kuukauden aikaa. Huhtikuuta. Mitä tarkoittaa sana huhti kuukauden nimen alussa?
Tähän löytyy mm. Kirsti Aapalan vastaus Kotuksen sivustolta:
- Kuukauden nimen alkuosa huhti- on i-johtimen avulla johdettu vanhasta kaskea tai kaskimaata tarkoittavasta sanasta huhta. Sanaa huhta on käytetty vanhastaan laajalti suomen länsimurteissa ja Keski-Suomessa (osassa itämurteita asuna on huuhta).
- Vuoden neljäs kuukausi on saanut nimensä siitä, että keväthankien aikaan oli tapana kaataa kaski- eli huhtapuut kuivumaan. Kesällä ne olivat sitten valmiita poltettaviksi.
Entäpä mikä on tuo Kotus? Aukeneeko sana?
Kotus on Kotimaisten kielten keskus, jossa huolletaan suomea ja ruotsia sekä tarjotaan kieli- ja nimineuvontaa. Kotuksessa laaditaan sanakirjoja, jotka kuvaavat nykykieltä sekä kielen vaihtelua ja muutosta. Kotuksen yhteydessä toimii myös kielilautakuntia.
Kieli keskellä suuta
Sanotaan, että pidä nyt sanomisissasi kieli keskellä suuta ettet vain tule suututtaneeksi ketään.
Kielikello, joka on tuon Kotimaisten kielten keskuksen julkaisu, infoaa:
- Sanonta "kieli keskellä suuta" tarkoittaa, että jotain tehdään erittäin tarkasti ja huolellisesti. Kun yritämme tehdä jotain vaikeaa tai sellaista, mikä vaatii paljon keskittymistä, voimme kuvitella, että meidän täytyy pitää kielemme ihan keskellä suuta, jotta emme tekisi virheitä.
Kieli poskessa vai poskella?
Monella eläimellä kieli, jos on riittävästi pituutta, voi heilua vaikka poskelle. Itse ajattelisin, että on parempi pitää oma kieli tiukasti posken sisällä, poskessa. Voi vaikka vielä purra huulta ettei vain lipsauta kielenpäällä olevia sopimattomuuksia. Mutta voihan kielenpäällä olla mukaviakin asioita sanottavana.
Ajankuva näyttää olevan sellainen, että monasti on parempi pitää mölyt mahassa ja nieleskellä sanomisiaan. Toki ei likikään aina onnistuen. Niitä ”sammakoita” joskus, myönnän, pääsee ilmoille. Mutta yritys. Eikös sekin ole jo jotain positiivista.
Sanahelinää tämäkin teksti tällaisena kauniina aurinkoisena huhtikuun aamuna. Aprillipäiväkin jo ohitettu vailla ihmeempiä kommervenkkejä. En tainnut ottaa mitään vakavasti.
Vanhempanikin onnistuivat hyvin yhteisellä taipaleellaan, vaikka kävivät aikoinaan aprillipäivänä ruokatunnillaan vihityttämässä tuomarin edessä itsensä toisiinsa. Lienenkö ollut yhtenä pontimena moiseen.
